

Suomenhevosen ja kylmäveristen kilpailuyhteistyö herättää vuodesta toiseen suuria tunteita Suomessa. Ikäluokkalähtöjä lukuun ottamatta kylmäverisillä on Suomessa oikeus osallistua suomenhevosten lähtöihin. Tälle kaudelle raviurheilun keskusjärjestö Suomen Hippos asetti kovimpiinkin kylmäveristen sarjoihin suomenhevoset etusijalla merkinnän.
Norjassa ja Ruotsissa ei suomenhevosilla ole kilpailuoikeutta muutamaa suurkilpailua lukuun ottamatta. Vallitseva tilanne on aiheuttanut tunteenpurkauksia suomenhevosaktiivien parissa. Kilpailuyhteistyöasiaa on nostettu esille Hippoksenkin toimesta vuosien saatossa, mutta asia ei ole kuitenkaan edennyt Ruotsin ja Norjan suunnassa.
Opinnäytetyönsä ”Yhteistyö pohjoismaisessa kylmäveriraviurheilussa” Seinäjoen ammattikorkeakouluun tehnyt Heidi Jääskeläinen vahvistaa edellä sanotun. Hän huomauttaa myös asian herättävän kaikissa kolmessa maassa yhtä voimakkaita tunteita.
”Haastattelin opinnäytetyötäni varten eri maiden eri tehtävissä toimivia kylmäverivaikuttajia. Maasta riippumatta asia herätti voimakkaan tunnereaktion vastaajassa”, kertoo Heidi Jääskeläinen.
Hankasalmella asuva Heidi Jääskeläinen kiinnostui kilpailuyhteistyöasiasta oman työhistoriansa kautta. Jääskeläinen palasi muutama vuosi sitten Suomeen työskenneltyään usean vuoden ajan hevosenhoitajana ruotsalaisen ravivalmentajan Jörgen Westholmin palveluksessa. Salassa vaikuttavalla Westholmilla on tallissaan sekä hyvin menestyneitä lämminverisiä että kylmäverisiä.

Useimmiten Ruotsissa valmentajat ovat erikoistuneet jompaankumpaan rotuun. Heidi Jääskeläisestä tuli Westholmin tallilla nopeasti lähes yksinomaan kylmäveristen hoitaja.
”Minulla oli mukanani Ruotsissa oma suomenhevosemme Tuhti-Kersantti. Sitä valmennettiin varsavuosina samanikäisten kylmäveristen kanssa, ja sitä kautta minua alkoi kiinnostaa entistä enemmin se, miksi suomenhevosilla ei saa ajaa kilpaa Ruotsissa.”
Jääskeläinen korostaa keskittyneensä tutkimuksessa ainoastaan kilpailuyhteistyön lisäämiseen, eikä ottanut tarkasteltavaksi esimerkiksi kantakirjojen yhdistämistä. Tällöin tutkimuksesta olisi tullut liian laaja.
Haastattelututkimuksen perusteella Jääskeläinen nostaa esiin muutaman avainasian. Hänen mukaansa jokaisessa maassa oman rodun etu menee edelle.
”Sinällään on vähän nurinkurista, että Suomessa kylmäverisiä pidetään niin varhaiskypsinä, ettei niitä sen takia haluta päästää kilpailemaan nuoria suomenhevosia vastaan. Toisaalta suomenhevosia ei haluta myöskään päästää kilpailemaan Pohjois-Ruotsiin. Monesti näissä purkauksissa on mukana enemmän tunnetta kuin faktaa”, arvioi Heidi Jääskeläinen.
Jääskeläinen nostaa esiin myös mielenkiintoisen yksityiskohdan tutkittuaan ruotsalaisen Sleipnerin, norjalaisen Veikle Balderin ja Suomenhevosliiton tavoitteita. Suomenhevosliitto oli ainoana kylmäverijärjestönä kirjannut tavoitteisiinsa kilpailuvaihdon parantamisen.
Suomenhevosliitto oli ainoana kylmäverijärjestönä kirjannut tavoitteisiinsa kilpailuvaihdon parantamisen.
”Kyllähän se omalla tavallaan kertoo, että yhteistyötä ei välttämättä koeta niin tarpeellisena Ruotsissa ja Norjassa.”
Jääskeläinen nostaa esiin kuitenkin vastakysymyksenä, kuinka suomalaiset ovat lähestyneet asiassa muita Pohjoismaita.
”Emme voi suomalaisina yksipuolisesti vain vaatia kylmäverilähtöjen avaamista suomenhevosille Ruotsissa ja Norjassa. Silloin vastaanotto on lähes varmasti jälleen torjuva. Suomenhevosihmisillä pitää olla tarjottavana jotakin vastineeksi.”
Opinnäytetyön perusteella laaditussa kehityssuunnitelmassa Jääskeläinen nostaakin yhtenä kehitysideana maiden välisen kylmäveriraviurheiluyhteisön perustamisen. Jääskeläisen mukaan yhteistyötä pitää tehdä niin kilpailun järjestämisen parissa, rotujen tunnettavuuden lisäämiseksi kaikissa kolmessa maassa kuin myös keskusjärjestötasolla.
”Sekä kylmäveriset että suomenhevoset koetaan ihmisten silmissä helposti lähestyttäviksi roduiksi. Pitäisi pystyä hyväksymään, etteivät ne rotuina eroa ravikilpailuissa juurikaan toisistaan. Pitää pystyä päästämään vanhoista ajatusmalleista irti.”

Jääskeläisen mukaan lisääntyneen yhteistyön avulla pitäisi pyrkiä kehittämään rajat ylittäviä kilpailusarjoja. Tämä toisi lisää taloudellisia resursseja kylmäveriurheilulle, ja samalla toivottavasti piristäisi hevoskauppaa kaikissa maissa. Jääskeläinen nostaa esille omakohtaisen kokemuksen hevoskaupasta. Hän myi osaosamistamansa viime vuonna hyvin neljävuotislähdöissä menestyneen Tuhti-Kersantin.
”Saimme meitä tyydyttävän tarjouksen, ja koimme että oli oikea aika myydä hevonen. Yleensä on lähes mahdoton ostaa ikäluokkalähdöissä menestynyttä suomenhevosta. Ostohalukkuutta Suomesta löytyisi, mutta myynnissä olevia parempiluokkaisia hevosia on harvemmin tarjolla. Tällöin potentiaaliset kääntävät katseensa usein katseen naapurimaiden suuntaan.”