

Viime vuonna kuningatarkilpailun kokonaiskisassa kuudenneksi sijoittunut Viestinviejä (Viesker) avaa kautensa keskiviikkoiltana Vermossa T65-pelin avauskohteessa.
Sami Ikosen valmennettava on kilpaillut viimeksi syyskuussa, ja kilpailutaukoa onkin takana lähes puoli vuotta.
”Se oli kauden viimeiseen starttiinsa kipeä, hengityspuolella oli sanomista”, Ikonen kertaa. ”Päätettiin lopettaa hyvin sujunut kausi siihen paikkaan. Viestinviejä sai kuukauden lepojakson, ja sen jälkeen sitä on treenattu säännöllisesti.”
Valmentaja suuntaa keskiviikkona Varkaudesta Vermoon odottavaisin mielin. Ikosen mukaan Viestinviejä meni viime vuonna loppukaudesta selvästi eteenpäin ja tamma on kehittynyt talven aikana entisestään.
”Killerin kunkkareiden jälkeen tammaan tuli ihan eri ote. Sehän oli oikein hyvä heti kuningatarkilpailun jälkeisissä starteissa, ja ainakin kärryillä istuessa tammaa tuntuu kehittyneen vuoden takaiseen verrattuna.”
Sami Ikonen kävi Viestinviejän kanssa viime viikonloppuna Kuopiossa harjoitusraveissa. Tamma oli mukana 1.35-vauhtisessa harjoituslähdössä. Otteet miellyttivät valmentajaa.
”Se olisi halunnut mennä harjoituslähdössä paljon reippaammin, mutta ajelin toisten takana sitä vauhtia mitä pitikin. Vermoon tuli eturivin uloin paikka, ja mieluummin olisin tietysti ottanut jonkun paremman paikan. Nyt juoksusta tulee varmaankin vähän vaativampi.”
Oulussa ajettava kuningatarkilpailu on Sami Ikosen suojatin kauden päätavoite. Sopivien lähtöjen löytäminen yli 50 000 euroa ansainneelle Viestinviejälle on hieman haasteellista. Suurin osa tammalähdöistä on KK-lähtöjä, joissa kerätään pisteitä kuningatarkilpailuun pääsemiseksi.
”Tottakai on hyvä, että on KK-lähtöjä on hyvin tarjolla, mutta niissä on koko ajan kova taso. Olisi mukavaa, jos tammalähtöjä olisi tarjolla vielä enemmän, jolloin voisi saada välillä ehkä helpompiakin kisoja”, Ikonen pohtii.
”Kuningatarkilpailuakin ajatellen olisi helpompi rakentaa hevosen kuntoa ajamalla vähän eri tason kisoja.”
Kengitysseppänä työskentelevä Sami Ikonen on vuokrannut Viestinviejän kilpailuoikeuden sen kasvattajalta Eija Truhposelta. Ikonen tiedostaa 10-vuotiaan tamman siitokseen siirtymisen lähestyvän vääjäämättä.
”Emme ole puhuneet asiasta Eijan kanssa vähään aikaan, mutta ei Viestinviejällä olla ajamassa kilpaa 15-vuotiaaksi asti. Siitä olemme omistajan kanssa samaa mieltä”, Ikonen kertoo.
”Sitä en kuitenkaan osaa sanoa, onko astuttamisen aika jo tänä vuonna tai vaikka vuoden kuluttua.”
Vaikka Viestinviejä jossakin vaiheessa jättää Ikosen tallin, jää jäljelle sen kolme vuotta nuorempi sisar Vaella (Vaellus). Samaa sisarussarjaa on Seppo Suurosen tallin tähtiravureihin kuuluva Vauhtis (Villihotti).
Sami Ikonen hankki Vaellan omistukseensa tamman ollessa yksivuotias. Vaella kilpaili neljä- ja viisivuotiaana muutaman kerran, mutta piti viime vuonna välivuoden radoilta varsavuoden muodossa. Ratkaisu tuli ajankohtaiseksi tapaturman johdosta.
”Vaella on koko ikänsä ollut sellainen huonon tuurin hevonen”, Ikonen huokaa. ”Viimeisin isompi harmi tuli toissa kesänä, kun pajukeppi teki sen kainaloon ison reiän. Kainaloa jouduttiin operoimaan, ja kun taukoa tuli joka tapauksessa, tuntui hyvältä idealta teettää saman tien varsa.”
Vaella teki viime kesänä orivarsan Sipiseestä. Nyt tamma on palailemassa radoille. Sami Ikonen suhtautuu kuitenkin varauksella kilpauran jatkumiseen.
”Vaekkaa on ajettu jo jonkin aikaa reippaanlaisesti. Koelähtöä on kohta tarkoitus kokeilla, mutta vauhtien kiihtyessähän sen näkee, onko toissa kesän tapaturma jättänyt jälkensä siihen. Silloin tamma siirtyy lopullisesti siitosuralle. Mielellään sillä ajaisi kilpaakin. Kapasiteettia löytyisi kyllä riittävästi.”