• Tuukka Varis saavutti tavoittelemansa haamurajan

    Nuori ohjastajatähti Tuukka Varis ajoi sunnuntaina kauden 100. voittonsa. Lainaohjastusten lisääntymisestä huolimatta Varis haluaa jatkaa kengittämistä ohjastamisen ohella.
    Tilaajalle
    Tuukka Varis on ajanut tällä kaudella jo yli 750 starttia. Uusien voittojen tavoittelu jatkuu maanantai-iltana Oulussa.
    Tuukka Varis on ajanut tällä kaudella jo yli 750 starttia. Uusien voittojen tavoittelu jatkuu maanantai-iltana Oulussa. Kuva: Lari Lievonen
    MT Hevoset|Ravit
    1.12.202512:30
    Kaj Närhinen

    Vasta 20-vuotias Tuukka Varis rikkoi sunnuntaina Killerillä 100 voiton rajan yhden kauden aikana. Varis voitti sunnuntaina Isto Kuisman valmentamilla Nema Omenilla ja Minerva Sisulla.

    Voittoja on itseasiassa tältä kaudelta jo 101, mutta huhtikuussa Bodenista tullutta voittoa ruotsalaisen Sandra Erikssonin King of Djazzilla ei lasketa mukaan Suomen tilastoihin.

    Nuori ohjastajalupaus myöntää, että sadan voiton rajan rikkominen tuli tavoitteeksi syksyn aikana.

    ”Sata voittoa tänä vuonna ei olisi tullut ilman hyviä hevosia. Kiitokset sekä vanhoille asiakkailleni, että kaikille uusille joita olen saanut kauden aikana”, Tuukka Varis toteaa vaatimattomasti.

    Tuukka Varis on ajanut kuluvalla kaudella paljon Antti Ojanperän valmennettavia.
    Tuukka Varis on ajanut kuluvalla kaudella paljon Antti Ojanperän valmennettavia. Kuva: Ville Toivonen

    Sadan voiton saavuttaminen vasta 20-vuotiaana on kova saavutus. Suomen tämän hetken kiistaton ykköskuski Santtu Raitala ajoi 20-vuotiaana 32 voittoa koko kauden aikana. Sadan voiton rajan Raitala puhkaisi kuusi vuotta myöhemmin vuonna 2017, jolloin voittoja kertyi 150.

    Hannu Torvisenkaan kausi kaksikymppisenä ei yllä Tuukka Variksen tasolle, sillä vuonna 2012 voittoja kertyi 34. Hannu Torvisen nuorempi veli Jukka Torvinen sen sijaan voitti 20-vuotiaana vuonna 2015 ravilähdön peräti 138 kertaa.

    Tuukka Varis toppuuttelee vertailua häntä hieman vanhempien huippukuskien voittomääriin.

    ”On turhaa ja vaikeaa vertailla voittomäärää Santun tai Hannun voittoihin parikymppisenä. Nuorille ohjastajille on nykyään tarjolla enemmän omia lähtöjä”, hän huomauttaa.

    Tuukka Variksen Overhead Panel (numero 3) tarjosi tiukan vastuksen Ruotsin Derby-päivänä Ruotsin ykköshevosiin kuuluvalle A Fair Daylle.
    Tuukka Variksen Overhead Panel (numero 3) tarjosi tiukan vastuksen Ruotsin Derby-päivänä Ruotsin ykköshevosiin kuuluvalle A Fair Daylle. Kuva: Mikael Rosenquist / TR Bild

    Lainaohjastaja ei lepää laakereillaan. Turun perjantaisten ravien jälkeen Varis suuntasi Ruotsiin iltalautalla. Solvallan lauantain jälkeen olivat vuorossa Killerin ravit.

    Maanantaina Varis ohjastaa Oulussa kahdeksaa hevosta.

    ”Ajelin Killerin ravien jälkeen Ylivieskaan. Kengitän ja olen ajoapuna Eija Sorviston tallilla ennen Oulun raveja. Tiistaina olisi sitten ravivapaa päivä. Tyytyväinen pitää kuitenkin olla, että kysyntää lainaohjastajamarkkinoilla riittää näin hyvin.”

    Tältä kaudelta Varikselle on kertynyt startteja jo yli 750. Starttimäärän lisääntyessä lainaohjastus on syrjäyttänyt muita Variksen töitä, mutta pelkäksi lainaohjastaksi hän ei ole ryhtymässä. Kengittäminen ja työt Riina Rekilän tallilla tarjoavat hyvän vastapainon ohjastamiseen.

    ”Riinan hevoset ja Teivon ravikoulu ovat tärkeimmät asiakkaani kengityspuolella. Raveissa kiertäminen on iltapainotteista. Ihan jo senkin puoleen kengittäminen ja tallilla työskentely täyttävät aamupäivän tunnit hyvin. Tietysti ohjastustehtävien lisääntyminen tarkoittaa myös ajankäytön kohdistamista entistä enemmän lähtöihin valmistautumiseen.”

    Kengittämisellä ja lainaohjastamisella on Variksen mukaan myönteinen ja selkeä yhteys.

    ”Pystyn hahmottamaan kokonaisuuden paremmin kengittämisen kautta. Lisäksi kengittäminen on ollut minulle jo ihan pienestä pitäen todella mieluisaa hommaa. Sain koulussakin teknisestä töistä aina parhaat arvosanat.”

    Tuukka Varis ja Shackhills Gambler voittivat lokakuussa Kymenlaakso-ajon Kouvolassa.
    Tuukka Varis ja Shackhills Gambler voittivat lokakuussa Kymenlaakso-ajon Kouvolassa. Kuva: Maisa Hyttinen

    Teivon ravikoulu on monellakin tapaa Varikselle tärkeä asiakas. Poniraviurheilun kautta raviurheilun alkeet opetellut Varis kehuu Teivon ravikoulun toimintaa.

    ”Tulen aina hyvälle tuulelle käydessäni kengittämässä Teivossa. Moni oppilaista tulee kysymään kaikenlaista kengittämisestä ja heillä vaikuttaa olevan todella iso into oppia hevosista ja raveista”, Varis iloitsee.

    Tuukka Varis on päässyt tällä kaudella ohjastamaan useissa suurkilpailuissa. Jari Kinnusen Shackhills Gamblerin kanssa Varis voitti lokakuussa Kymenlaakso-ajon.

    Heinäkuussa nuori ohjastaja pääsi aistimaan St Michel -tunnelmaa Petri Salmelan Idomenio Sisun rattailla. Mari Leinosen Overhead Panelilla Varis oli mukana Ruotsin Derbyn karsinnoissa sekä sijoittui toiseksi derbypäivänä ajetussa stayer-lähdössä.

    Lauantaina Solvallasta tullut laukka Shackhill Gamblerin kanssa harmittaa ohjastajaa.

    ”Harmi, ettemme päässeet näyttämään hevosen parasta osaamista Solvallassa, mutta joka tapauksessa suurkilpailut ja Ruotsin lähdöt ovat vieneet minua tällä kaudella ohjastajana paljon eteenpäin.”

    Oman valmennustallin aloittaminen ei ole vielä Variksen suunnitelmissa. Hän ei kuitenkaan poissulje oman valmennustallin pidon aloittamista. Työn alla on syksyllä Ypäjän huutokaupasta Toni Sarkaman kanssa hankittu Lady Orden (Vegas Wania).

    ”Valmentaminen on kiinnostanut jo poniajoista lähtien. Kokeillaan yhdellä omalla hevosella aluksi. Tällä hetkellä lainaohjastaminen on ykkösprioriteetti.”

    Lisää aiheesta
    • Ajajaliigassa kymmenentenä oleva Tuukka Varis on ohjastajien kärkikaartin selvästi nuorin. Hänen edellään liigassa olevista nuorimmat ovat kymmenen vuotta Varista vanhempia.

      Ravit | Parikymppisenä raviohjastajien eturiviin: Tuukka Varikselle työ on intohimo

      Tilaajalle
    • Tuukka Variksen uran tähän asti suurin voitto tuli pari viikkoa sitten Kymenlaakso-ajosta. Ajokkina oli Jari Kinnusen valmentama Shackhills Gambler.

      Ravit | Kuinka hyvä Tuukka Variksesta voi tulla?

      Tilaajalle
    • Tuukka Variksella oli aihetta hymyyn Jari Kinnusen valmentaman Shackhills Gamblerin rattailla.

      Ravit | Suomen Toto75-karonkka: Hurmiossa ohjastavalle Tuukka Varikselle tähänastisen uran kirkkain onnistuminen – Shackhills Gambler toi arvovoiton Kymenlaakso-ajosta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Tuukka Varis
    Riina Rekilä
    Shackhills Gambler
    Kymenlaakso-ajo
    Overhead Panel
    Hevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle