

Petri Salmelan valmentama tammakaksikko Käraste Sisu (Face Time Bourbon) ja Lilium Sisu (Face Time Bourbon) tavoittelevat sunnuntaina Solvallassa finaalipaikkoja Breeders Crownin välieristä. Kumpikin tammoista saapuu Solvallaan voitot alla viimeisistä starteista.
Lilium Sisulla on tarkemmin ottaen kolme perättäistä voittoa viimeisistä starteistaan. Viimeksi Lilium Sisu voitti Mika Forssin ohjastamana Norjan Tammaoaksin finaaliin, ja sitä ennen kaksikko juhli Norjan Tammakriteriumin voittoa.
”Lilium Sisu on Norjassa syntynyt, ja sitä kautta Norjan ikäkausilähdöt ovat olleet sen ykköstavoite tällä kaudella. Momarkenissa tamma haparoi pehmeässä kohdassa. Päästyään takaisin ravirytmiin Lilium Sisu voitti todella helposti. Olemme saaneet yli miljoona Norjan kruunua tänä vuonna Norjan ikäluokkakisoista, todella hyvä kausi”, kehuu Petri Salmela.
Kenneth Liljamaa ja Matti Maunun omistama Lilium Sisu on mukana viimeisessä kolmevuotiaiden tammojen Breeders Crownin välierässä. Sunnuntaina ajetaan poikkeuksellisesti T75-kierros, ja Lilium Sisun lähtö on neljäs T75-kohde. Neljä parasta valjakkoa selvittää tiensä kaikista välieristä marraskuun 16. päivä ajettavaan Eskilstunassa ajettavaan finaaleihin.
Valmentaja on suhteellisen tyytyväinen kuudenteen lähtörataan lähtöauton siivekkeiden takana.

”Toki pari rataa sisempää olisi ollut vielä sujuvampi kiihdyttää matkaan. Mutta eturivi on kuitenkin paljon parempi kuin takarivi. Ilman kaikkia kenkiä ja jenkkikärryillä on tarkoitus ajaa sunnuntaina.”
Lilium Sisun kausi päättyy kaiken mennessä putkeen Breeders Crownin finaaliin. Petri Salmelan mukaan kausi olisi voinut yhtä hyvin jo päättyä Oaksin voittoon.
”Tamma otti kuitenkin niin hyvin Momarkenin voiton, että päätimme jatkaa kautta vielä Ruotsin Breeders Crownissa. Ensi kaudella ohjelmassa ovat totta kai Norjan ikäluokkakisat. On se myös maksettu Drottningspokaleniin ja Halmstadin Sprintermästaren kilpailuun. Hevosen kunnossa ollessa kisoja löytyy enemmän kuin tarpeeksi.”
Neljävuotiaiden Breeders Crown välierissä starttaava Käraste Sisu selvitti viime syksynä tiensä karsintavoittajana Ruotsin Oaksin finaaliin. Loppukaudesta otteet olivat jo hieman vaisumpia, ja nelivuotiskauden alkuvaiheessa meno jatkui yhtä vaisuna. Petri Salmelan mukaan viime starteissa on nähty paljon parempi Käraste Sisu.
”Tammalle tuli kaikenlaisia ongelmia viime syksynä, vaikka se selvitti tiensä myös Breeders Crownin finaaliin. Emme saaneet ongelmia kuriin kuin vasta nyt loppukesästä. Viime starteissahan sen vire on ollut nousujohteinen. Viimeksi Åbyssa tamma voitti hyvätasoisen rahasarjan neljännestä parista aloitetulla loppukirillä. Lyhyt starttivälihän Åbysta tulee, mutta se oli ihan tarkoituksella tehty valinta.”

Sunnuntain ravipäivän ja samalla T75-pelin päättävässä välierässä starttaava Mika Forssin ohjastama Käraste Sisu arvottiin takarivin sisimmälle lähtöradalle. Valmentaja ei ole tyytyväinen suojattinsa lähtöpaikkaan.
”Toki ollaan valmiiksi sisimmillä radoilla, mutta takarivistä on aina riskinä joutua johonkin hässäkkään mukaan. Kyllä Käraste Sisun pitäisi pystyä ottamaan finaalipaikka, vaikka vastus onkin kovanlainen. Jatkamme ihan samoilla varusteilla ja balanssilla kuin Åbyssa.”
Käraste Sisu ylitti Åbyn voittonsa myötä miljoonan kruunun rajan voittosummassaan. Kovasukuinen tamma juoksi jo kolmevuotiaana kovan ennätyksen 11,0a. Petri Salmelan mukaan tamman tulevaisuudesta ei ole vielä sen suuremmin keskusteltu.
”En vielä tiedä siirtyykö tamma esimerkiksi jo ensi kaudella siitokseen. Niistä asioista pitää keskustella myöhemmin tänä vuonna. Ajetaan ensin toivottavasti Breeders Crownin finaali.”