

Animals-tiedelehdessä julkaistiin helmikuussa amerikkalainen kirjallisuuskatsaus, joka kattaa yli 30 vuoden tutkimukset hevosten luustovammojen taustatekijöistä ja niiden ehkäisemisestä.
Michiganin osavaltion yliopiston tutkijan Brian D. Nielsenin laatimassa katsauksessa on mukana hevosten luuston kehittymiseen liittyviä tutkimuksia 1970-luvulta 2020-luvulle, mutta lähinnä tarkastelussa ovat tutkimukset viimeisten kolmen vuosikymmenen ajalta. Mukana vertailussa on myös vasikoiden ja ihmisten luustotutkimuksia.
Kirjallisuuskatsauksessaan Nielsen toteaa, että usein maallikot ajattelevat, että ongelmiin voidaan löytää ratkaisuja yhdellä tutkimuksella. Tieteentekijä kuitenkin korostaa, että vankkojen, tutkimuksiin perustuvien suositusten löytäminen voi joskus kestää vuosikymmeniä ja niiden syntymiseen tarvitaan tietoa jopa kymmenistä tutkimuksista.
”Usein yksi tutkimus inspiroi muita tutkimuksia vastaamaan uusiin esille tuleviin kysymyksiin. Lisäksi joskus tutkimus antaa satunnaisia löydöksiä, jotka voivat osoittautua tärkeämmiksi kuin havainnot, joita varten tutkimus on suunniteltu”, Nielsen kirjoittaa.

Luustovammat ovat yleisiä urheiluhevosilla ja niitä on tutkittu paljon sekä ravitsemuksen että liikunnan näkökulmista. Tiedon kumuloituminen tutkimus tutkimukselta on Nielsenin mukaan johtanut loogisiin päätelmiin hevosen luuston kestävyyden tärkeimmistä tekijöistä.
Oikea ravitsemus on tärkeää nuorelle hevoselle, mutta vielä sitä tärkeämmäksi ovat vuosikymmenten tutkimukset osoittaneet liikunnan – ja erityisesti nopeiden sprinttien mahdollisuuden kasvuiässä. Alun perin ravitsemuksen näkökulmasta tehdyssä vanhassa tutkimuksessa osoittautui, että hevosten luuntiheyden väheneminen ei liittynytkään ravitsemukseen vaan liikkumattomuuteen.
Myöhemmissä tutkimuksissa havaittiin, että hyvinkin vähäinen, mutta reipasvauhtinen juokseminen lisää nuoren hevosen luun tiheyttä ja paksuutta.
Laitumella tai tarhassa pyrähtely estää luun heikkenemistä ja yksi lyhyt sprintti viikossa kasvattaa dramaattisesti luun vahvuutta ja tiheyttä.
Vasikoilla tehdyn liikunnan ja luuntiheyden kehittymistä koskevien tutkimustulosten innoittamana hevosilla tehtiin samankaltaisessa tutkimusasetelmassa koe. Hevoset olivat kolmessa ryhmässä, josta ensimmäinen asui laumassa, toinen karsinoissa ilman liikuttamista ja kolmas ryhmä karsinoissa niin, että niitä liikutettiin.
Kolmannen ryhmän hevosilla tehtiin kahdeksan viikon tutkimusjakson aikana viitenä päivänä viikossa kovavauhtinen 82 metrin sprinttiharjoitus. Yhteensä täyttä vauhtia juostua matkaa kertyi tutkimusjaksolla vain 3280 metrin verran.
Tutkituista ryhmistä luun vahvistumista havaittiin vain niillä hevosilla, jotka olivat juosseet lyhyitä sprinttejä tutkimusjakson aikana.
Nielsenin mukaan tutkimusten antamat tulokset ovat yhteneväisiä ja rivakat pyrähdykset ovat välttämättömiä, jotta nuorelle hevoselle kehittyy kestävä luusto.
”Jos hevosille ei tarjota tällaista mahdollisuutta, ne ilmeisesti altistuisivat lisääntyneelle loukkaantumisriskille - varsinkin kovavauhtisessa työssä”, Nielsen summaa johtopäätöksissään.

Ravinnolla on kuitenkin myös tärkeä rooli hevosen luuston terveydelle, erityisesti kalsiumilla. Tarvittavien ravintoaineiden oikea tasapaino on ratkaisevan tärkeää luuston kehitykselle, erityisesti kasvavalla hevosella.
Nielsen kuitenkin havaitsi tutkimuksia läpi käydessään, että pelkän ravitsemuksen muuttaminen ei aiheuta muutoksia luustossa. Useat yleiset lääkkeet saattavat hevosillakin aiheuttaa luukatoa ja osteoporoosia, mutta edelleen reipas liikunta on tärkein korjaava tekijä luuston vahvistamisessa.
Tutkija toteaa, että kuten hevosilla, myös ihmisillä lapsuuden ja nuoruuden fyysinen aktiivisuus on tärkein osatekijä vahvan luuston kehittymiseen. Tämän seikan puolesta puhuvat kaikki nisäkkäillä tehdyt tutkimukset.
”Sekä hevosilla että ihmisillä monet luustovauriot johtuvat siitä, että luusto on huonosti valmistautunut suuriin kuormituksiin johtuen liikkumattomuudesta.”