Kiireinen käynti ja aukeileva suu kertovat ravihevosella suun epämukavuudesta – kolmella kahdeksasta hevosesta ohjaspaine omavauhtisessa juoksussa aiheutti mustelmat
Mikäli ravihevonen kiirehtii käynnissä ja aukoo juostessa suutaan toistuvasti, on sen riski saada suuvaurio suurempi kuin rauhallisesti kävelevillä ja suu kiinni juoksevilla hevosilla.Tilaajalle
Ohjaspainetutkimus toteutettiin kahdeksalla ravihevosella, joilla oli paineanturit ohjissaan. Tutkijat kuvasivat juoksua hevosen sivulta ajaen autolla radan reunaa. Kuva: Sari AlisaariKahdeksasta testatusta ravurista kolmelle syntyi pilottitutkimuksessa suuvaurio. Kyseessä ei ollut kilpailutilanne, vaan hevoset juoksivat yksitellen radalla kilpailusuunnan vastaisesti omavauhtisesti.
Tulokset saatiin hevosten suuvaurioista eläinlääketieteen tohtoriksi väitelleen Kati Tuomolan tutkimusryhmän kokeessa. Kokeeseen osallistui vapaaehtoisesti kahdeksan eri ohjastajaa kotiradoillaan.
Mukana mittauksissa oli neljä tammaa ja neljä ruunaa, joiden juoksijanurat olivat eri vaiheissa. Osa hevosista oli kokeneita ja pikkurahoja merkittävämpiä voittojakin tienanneita, osalla ei ollut vielä startattu kertaakaan.
”Tutkimuksen päätulos on se, että kolmella oli mustelma suussa ajon jälkeen. Vaurion saaneilla hevosilla oli nähtävissä tilastollisesti merkittävästi enemmän kiireistä käyntiä. Ohjaspaineet näillä olivat korkeammat kuin muilla mittaukseen osallistuneilla”, Tuomola kertoo.
Kahdeksasta hevosesta vain yksi saapui radalle ja poistui sieltä rennossa, pitkässä käynnissä. Tältä hevoselta mitattiin tutkimusryhmän pienimmät ohjaspaineet koko ajon ajalta eikä sen suussa ei ollut vaurioita.
”Kiireinen käynti johtuu siitä, että ohjastaja pidättelee hevosta. Kiireisessä käynnissä hevonen ikään kuin tikittää pää ylhäällä. Kiireettömästi kävelevän hevosen niska on rento ja askel pitkä. Kuvastaa hevosen yleistä vireystilaa, jos se ei pysty rauhoittumaan käyntiin”, Kati Tuomola kuvaa.
Hän korostaa, että suuvauriot eivät johdu kiireisestä käynnistä itsestään, vaan todennäköisesti siitä, että ohjastaja ylipäätään päätyy pidättelemään hevosta. Virittynyt hevonen haluaisi siirtyä raviin.
”Kun hevonen ei pysty rauhoittumaan ja ohjastaja lisää painetta ohjaan, voi syntyä suuvaurio. Tässä tutkimuksessa itselleni valkeni ohjaspaineen ja hevosen käyttäytymisen yhteys.”
Tuomola toteaa, että tutkimuksen tulokset tarjoavat pohdittavaa ravihevosten koulutukseen. Hänen mukaansa ravihevosilla ohjaspainetta käytetään oppimisteorian vastaisesti etenkin hevosen ollessa kiihtyneessä tilassa, esimerkiksi ajossa radalla.
”Ajossa ravurilla ohjaspaine on epäloogisesti voimakkaimmillaan ravin aikana. Miten hevonen voisi tietää, milloin sen pitää hidastaa, kun sillä koko juoksun ajan on iso paine suussa”, Tuomola kysyy.
Hän vastaa itse kysymykseensä: ”Tällöinhän ohjastajan päätyy vetämään vieläkin kovemmin ohjista.”
”Miten hevonen voisi tietää, milloin sen pitää hidastaa, kun sillä koko juoksun ajan on iso paine suussa.”
Tuomolan mukaan ravureiden kouluttamisessa pitäisi tehdä muutoksia niin, että hevoselle annetaan ennemmin ohjasvihjeitä kuin jatkuvaa kovaa painetta. Hän toteaa, että kuolaimen käyttö perustuu negatiivisen vahvisteen käyttöön ja olennaista siinä ei ole paine, vaan paineen poisto oikea-aikaisesti.
”Kevyt paine, eli apu tai ohjasvihje, suussa silloin kun halutaan hidastaa tai kääntää ja tämän paineen poisto, kun hevonen alkaa suorittaa tehtävää. Toistojen myötä hevonen oppii, millainen käytös johtaa paineen poistumiseen ja alkaa jatkossa hiljentää tai kääntyä entistä pienemmästä vihjeestä”, kuvaa Tuomola hevosen oppimista.
Hän toteaa, että mikäli hevosta ei ole tällä tavalla opetettu tai se ei kiihtyneenä pysty noudattamaan kevyttä ohjasvihjettä, päätyy ohjastaja vetämään ohjista suurempaa voimaa käyttäen.
”Tämän takia kevyitä ohjasvihjeitä ja hevosen vireystilan hallintaa pitäisi harjoitella myös muualla kuin kotioloissa. Tilanne on vaativampi, kun siihen liittyy esimerkiksi muita hevosia, ääniä ja ravirata.”
Yksittäin ohjaspainemittauksessa ajetuilla hevosilla paineet vaihtelivat suuresti. Maksimiohjaspaineet vaihtelivat koehevosilla suuresti: 11−24 kilon välillä.
Kaikilla mittaukseen osallistuneilla hevosilla oli suunsa kokoon sopivat perusravikuolaimet. Tällä haluttiin ehkäistä erilaisten varusteiden vaikutus kokeessa. Hevoset olivat oletettavasti terveitä ja säännöllisesti ajettuja. Kokeessa niitä ajettiin yksin radalla 3−4 kilometrin matka keskimäärin 12 minuutin ajan, kutakin oman kuntonsa mukaisessa hitaassa ja reippaammassa ravissa sekä käynnissä.
”Kevyitä ohjasvihjeitä ja hevosen vireystilan hallintaa pitäisi harjoitella myös muualla kuin kotioloissa. Tilanne on vaativampi, kun siihen liittyy esimerkiksi muita hevosia, ääniä ja ravirata.”
Kukin hevonen videoitiin radalla olon ajan ja yksilön käyttäytymistä verrattiin itseensä eri ohjaspaineilla. Vertailuun valittiin jokaiselta hevoselta viisi puolen minuutin jaksoa alimman, kahden keskiverron ja korkeimman ohjaspaineen jaksoista.
”Hevoset kertoivat olostaan avaamalla suutaan isosti ja toistuvasti suurissa ohjaspaineissa.”
Tuomola toteaa, että hevosilla on tehty kansainvälisiä tutkimuksia siitä, millaisen ohjaspaineen ne ovat itse valmiit ottamaan. Tuomolan ryhmän tutkimuksessa mitatut ohjaspaineet olivat hänen mukaansa korkeita siihen nähden, mitä suitsitut hevoset vapaaehtoisesti ottavat herkkua kohti tavoitellessaan.
Pilottitutkimuksen johtopäätöksenä oli, että hevosten valmentajien olisi seurattava hevosen suukäyttäytymistä, kiihtymystilaa ja kykyä kävellä rauhallisesti. Koulutusta olisi muutettava sen mukaisesti, sillä isosti ja toistuvasti aukeava voi viitata välttelykäyttäytymiseen eli suun epämukavuuteen tai kipuun. Kiireinen käynti puolestaan voi viitata hevosen korkeaan kiihtymystilaan, mikä myös voi lisätä suuvammojen riskiä.
- Osaston luetuimmat
