

Kati Tuomolan tutkimus kilpahevosten suuvaurioista vuonna 2019 on lisännyt merkittävästi tietoutta ravihevosten suuvaurioiden muodostumisesta. Tuomola keräsi aineiston vuonna 2017 ja kokonaisuudessaan väitöskirjatutkimus julkaistiin toukokuussa 2022.
Väitöskirjan jatkoksi Suomen Hippos käynnisti vuonna 2022 yhdessä Helsingin Yliopiston kanssa useamman tutkimuksen kokonaisuuden ravihevosten suuterveyteen liittyen. Ensimmäisenä on valmistunut Anu Penttilän lisensiaatintyö ”Suuvaurioiden paraneminen ravihevosilla”. Penttilä kertoi ravivalmentajille järjestetyssä tilaisuudessa, että suuvauriot paranivat tai lievenivät suurimmalla osalla (71 prosenttia) hevosista noin viikossa.
Suomen Hippoksen julkaisemassa tiedotteessa Anu Penttilän lisensiaattityöhön liittyen keskusjärjestön hevosten hyvinvoinnin eläinlääkäri Susanna Mäki toteaa suuvaurioiden ennaltaehkäisyn olevan tärkeää.
”Suutarkastuksia tehdään ravikilpailuissa paljon ja meillä on tarvetta muodostaa kilpailueläinlääkärin arkeen sopiva asteikko tulkinnan tueksi ja jatkoseurannan avuksi.”
Tavoitteena on yhtenäistää entisestään raviradoilla tehtäviä suutarkastuksia ja määritellä selkeät toimenpideohjeet niihin liittyviin jatkotoimiin.
“Jatkoseuranta on tärkeää, jotta voimme varmistua, että vaurioilla on mahdollisuus parantua. Hyödynnämme luonnollisesti jo valmiita asteikkomalleja valmistelussa, kuten Kati Tuomolan käyttämää asteikkoa. Kun rataolosuhteissa toimiva luokitus saadaan valmiiksi, saadaan parempi yhtenäinen linja suuvaurioiden tulkintaan ja jatkoseurantaan eri ratojen välillä”, Mäki avaa.
Maaseudun Tulevaisuus kysyi Susanna Mäeltä lähemmin suuvaurioiden luokittelusta ja millä aikataululla luokittelu aiotaan ottaa käyttöön. Hänen mukaansa valmisteilla olevaa suuvaurioiden luokittelua kilpailueläinlääkäreiden käyttöön käsitellään kilpailueläinlääkäripäivillä ensi vuoden alussa. Sen jälkeen luokittelu on tarkoitus ottaa käyttöön mahdollisimman pian.
”Vakavien suuvaurioiden kohdalla on tällä hetkellä seitsemän päivän kilpailukielto. Tätä voisi mielestäni tutkimustulosten perusteella pidentää ja uusintatarkastaa ennen seuraavaa starttia.” Susanna Mäki
”Jo tällä hetkellä suutarkastuksia tehdään paljon ravikilpailujen aikana, esimerkkinä kuluvana vuotena suurempia otantoja suutarkastusten suhteen tehtiin Forssan kuninkuusraveissa (49 kappaletta) ja Finlandia-viikonloppuna (37 kappaletta). Tuolloin tarkastimme rutiinitarkastusten lisäksi myös lääkeainenäytteenottoon valittujen hevosten suut.”
Näin suuri otanta oli Mäen mukaan mahdollista suurkilpailupäivinä, koska kilpailuelääkäreitä oli paikan päällä kolmekin kappeletta. Sekä avustavia toimihenkilöitä moninkertainen määrä normaaliin ravipäivään verrattuna.
”Kaikkia ravipäivän hevosten suita on mahdoton ehtiä tarkastaa kunnolla rutiinitarkastuksina. Kilpailupäivänä on tärkeää huolehtia myös muista asioista ja kilpailueläinlääkärin on tärkeää tarkkailla erityisesti hevosten lämmitystä radalla.”
Mäen mukaan jatkossa kohdistetaan suutarkastuksia enemmän jatkoseurantaan. On tärkeätä varmistaa, että vaurioilla on mahdollisuus parantua. Jatkoseurannassa on tärkeää tehdä suutarkastus jo ennen starttia.
”Vakavien suuvaurioiden kohdalla on tällä hetkellä seitsemän päivän kilpailukielto. Tätä voisi mielestäni tutkimustulosten perusteella pidentää ja uusintatarkastaa ennen seuraavaa starttia.”
Mäki korostaa yhteistyötä valmentajien kanssa.
”Näin saamme paremmin ennaltaehkäistyä suuvaurioita sekä seurattuja ja hoidettua niitä.”

Tutkimusten mukaan tietyntyyppiset kuolaimet aiheuttavat enemmän vaurioita hevosten suihin. Susanna Mäen mukaan keskustelua erilaisista kuolaimista ja niiden vaikutuksista hevosten suuhun käydään jatkuvasti niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Hänen mukaansa osa kuolaimista kielletään niiden ollessa liian kovia sekä hevosen hyvinvoinnille haitallisia.
”Crescendo-kuolaimesta käydään keskustelua myös kansainvälisesti tutkimustiedon pohjalta, mutta vielä sitä ei ole kielletty.”
Lopuksi Susanna Mäki kannustaa valmentajia tekemään suutarkastuksia kotitallin kaikille hevosille.
”Suuvaurioita esiintyy myös muilla hevosilla kuin ravureilla. Olen nähnyt niitä jopa sellaisilla hevosilla, joilla ei ole iän tai käytön puolesta ollut kuolaintakaan suussa pitkään aikaan. Nuorilla hevosilla saattaa esiintyä suuvaurioita hampaiden vaihtumisen yhteydessä.”
Mikäli vaurioita esiintyy tietyssä kohtaa suuta. Kannattaa Mäen mukaan miettiä mistä se voisi johtua.
”Painaako kuolain suussa tietylle alueelle erityisesti. Onko kuolain sopiva sekä ehjä. Onko aika hammashoidolle vai onko oma käsi ajaessa tai ratsastaessa liian kova?”