• Huippuhevosten hoitajasta tulee fysioterapeutti – Sarianne Hynynen haluaa parantaa hevosenhoitajien työssä jaksamista

    Hevosammattilainen haluaa hyödyntää tulevassa ammatissaan vahvaa hevosenhoitaja taustaansa.
    Tilaajalle
    ”Itsensä työllistäminen hevosalan yrittäjänä vaatii minulta myös jatkuvaa itseni kehittämistä”, Sarianne Hynynen sanoo.
    ”Itsensä työllistäminen hevosalan yrittäjänä vaatii minulta myös jatkuvaa itseni kehittämistä”, Sarianne Hynynen sanoo. Kuva: Sarianne Hynysen albumi
    MT Hevoset|Ravit
    17.9.202311:00
    Kaj Närhinen

    Hevosenhoitajan työn arvostus on noussut viime vuosikymmenten aikana huomattavasti. Vaikka arvostus ja palkkauskin varmasti on parantunut, ei se poista hevosenhoitajan työn fyysistä vaativuutta. Usein moni hyvin ammattitaitoinen ja menestynyt hevosalan ammattilainen vaihtaa alaa työn vaativuuden vuoksi.

    Kolmatta vuotta fysioterapeutiksi opiskeleva Sarianne Hynynen vahvistaa edellä sanotun todeksi. Ennen opiskelemaan lähtemistään Hynynen työskenteli kuusi vuotta hevosenhoitajana menestyshevosenomistaja Heikki Korhosen palveluksessa Kuopiossa. Työn fyysisyyden lisäksi Hynynen korostaa myös henkisen puolen merkitystä.

    ”Viihdyin todella hyvin Heikillä, ja minulla oli hoitohevosinani huippuhevosia kuten Callela Ladyboss sekä Victory Bonsai. Kuuden vuoden aikana myös annoin kaikkeni hoitohevosteni puolesta. Hevosenhoitajan työ vaatii mielestäni myös vahvaa henkistä kanttia”, Hynynen kuvailee.

    Pitkäaikaisten hoitohevosten lopetellessa kilpauriaan teki Iisalmesta kotoisin oleva Hynynen päätöksen lopettaa hevosenhoitajana. Raviurheilusta ja hevosista hän ei kuitenkaan halunnut luopua, vaan hän haki hevoshierojakoulutukseen. Hevosten lihashuollosta Hynynen oli kiinnostunut toden teolla työskennellessään Heikki Korhosen palveluksessa.

    ”Heikki panosti paljon hevosten lihashuoltoon ja ylipäänsä pyrki ennaltaehkäisemään vammoja. Seuratessani vierestä hevoshierojien työskentelyä, alkoivat hevosen anatomia ja fysiikka kiinnostamaan yhä enemmän. Hevosenhierojan tutkinnon suoritin kylläkin jo ollessani viimeistä vuotta Heikillä töissä.”

    Sarianne Hynynen oli tärkeä lenkki Heikki Korhosen (vas.) menestyksekkäässä valmennustoiminnassa. Kuvassa Hynynen ja Korhonen Cameron Evon voiton jälkeen osaomistajien Kari Lähdekorven ja Iivo Niskasen sekä ohjastaja Mika Forssin kanssa.
    Sarianne Hynynen oli tärkeä lenkki Heikki Korhosen (vas.) menestyksekkäässä valmennustoiminnassa. Kuvassa Hynynen ja Korhonen Cameron Evon voiton jälkeen osaomistajien Kari Lähdekorven ja Iivo Niskasen sekä ohjastaja Mika Forssin kanssa. Kuva: Ville Toivonen

    Hevosenhierojan tutkinnon Hynynen suoritti tutussa ympäristössä Kiuruven Hingunniemessä. Hän oli jo peruskoulun jälkeen suorittanut hevosalan perustutkinnon Ylä-Savon Ammattiopistoon kuuluvassa oppilaitoksessa.

    ”Suoritin hevosenhierojan tutkinnon jälkeen vielä hevosvalmentajan ammattitutkinnon. Samainen tutkintohan vaaditaan ammattivalmentajaksi aikovilta.”

    Hevoshierojaksi valmistumisen jälkeen Hynynen on työllistänyt itsensä oman yrityksensä kautta. Aluksi hevosenhoitajan tuuraukset työllistivät Hynystä hevoshieronnan ollessa pienemmässä roolissa. Melko pian hieronta työllisti yhä enenevässä määrässä Hynysen.

    ”Timo Hulkkosen luona Leppävirralla tein yhdessä vaiheessa melko paljonkin hevosenhoitajan hommia keikkaluonteisesti. Hevoshieronnat lisääntyivät kuitenkin melko nopeasti, ja tallihommia en ole työkseni oikeastaan tehnyt pitkään aikaan.”

    Hynyselle oli kuitenkin jäänyt palo oppia lisää hevosen anatomiasta ja fysiikasta. Eläinfysioterapeutiksi kouluttautuminen vaatii kuitenkin pohjalle ihmispuolen fysioterapeutin koulutuksen.

    ”Suoritan fysioterapeutin tutkintoa Oulun Ammattikorkeakoulussa. Aloitin juuri kolmannen lukuvuoden. Kaiken mennessä suunnitelmien mukaan pitäisi minun valmistua ensi vuoden lopussa fysioterapeutiksi.”

    Sarianne Hynynen työskenteli kuusi vuotta Heikki Korhosen palveluksessa.
    Sarianne Hynynen työskenteli kuusi vuotta Heikki Korhosen palveluksessa. Kuva: Ville Toivonen

    Fysioterapeutiksi valmistumisen vaatimuksena on muiden ammattikorkeakoulututkintojen tapaan opinnäytetyön tekeminen. Hynynen on aikeissa yhdistää nykyiset opintonsa entisen ammattinsa kautta tuntemiinsa haasteisiin.

    ”Opinnäytetyön aihe on vielä suunnitelman asteella, mutta minua kiinnostaisi opinnäytetyöni kautta pystyä parantamaan hevosenhoitajan fyysistä työstä palautumista. Hevosenhoitajan työn fyysisestä vaativuudesta puhutaan paljon, mutta asioiden parantamiselle ei minun mielestäni ole tehty tarpeeksi.”

    Hynynen kartoittaa parhaillaan mahdollisia toimeksiantajia opinnäytetyölleen. Hän haluaa omalla panoksellaan auttaa hevosenhoitajia jaksamaan tehdä pidemmän työuran hevosenhoitajana. Samassa yhteydessä hän nostaa esiin hevosalan ammattilaisten kohtaaman haasteen työmarkkinoilla.

    ”Yksi hevosenhoitajien työuran haasteista on työssä etenemisen mahdollisuuksien vähäisyys. Onhan se todellista resurssien haaskaamista, että todella ammattitaitoisille hevosenhoitajille ei löydy työuran myöhemmässä vaiheessa töitä alan sisältä”, Hynynen huomauttaa.

    ”Onhan se todellista resurssien haaskaamista, että todella ammattitaitoisille hevosenhoitajille ei löydy työuran myöhemmässä vaiheessa töitä alan sisältä.”

    Sarianne Hynynen korostaa tuntevansa olevan etuoikeutettu pystyttyään työllistämään itsensä hevosalalta myös lopetettuaan hevosenhoitajana.

    ”Hevoset ovat kuitenkin olleet minulle jo ihan pienestä pitäen ykkösjuttu. Itsensä työllistäminen hevosalan yrittäjänä vaatii minulta myös jatkuvaa itseni kehittämistä. Ykkösasia on tietysti laadukas työnjälki ja hyvä asiakaspalvelu.”

    Fysioterapeutiksi valmistumisen jälkeen Sarianne Hynynen aikoo kouluttautua eläinfysioterapeutiksi. Sen suurempia tulevaisuuden suunnitelmia ei hevosalan ammattilainen aio tehdä. Tällä hetkellä tukikohta on Iisalmessa.

    ”Pohjois-Savossa on hyvin tarjolla töitä. Hieron opintojeni ohessa jonkin verran hevosia. Ravureita ja ratsuja on suurin piirtein saman verran asiakkaina. Töitä on tietysti tarjolla ympäri Suomen.”

    ”Isäni saikin opetella valjastamaan ja ajamaan hevosella samassa yhteydessä.”

    Yhden unelman Hynynen haluaisi kuitenkin toteuttaa pitemmällä aikajänteellä. Ranskalainen hevosurheilu kiinnostaa monessa mielessä.

    ”Olin loppukesästä Saara Jalastin luona parin viikon pätkän. Jossakin välissä olisi mukava viettää enemmän aikaa Jalastin ja hänen miehensä Jean Baudronin tallilla. Ranskalainen raviurheilu on suuruusluokassaan omassa kastissaan. Siellä olisi myös minulle ihan työmielessä isot markkinat tarjolla. Minun piti aiemmin viettää Ranskassa pitempi ajanjakso. Se ei silloin vain valitettavasti toteutunut.”

    Oman valmennustoiminnan aloittamisen voisi ajatella kiinnostavan Sarianne Hynystä jo koulutuksen ja työhistoriankin perusteella. Ammattimaisen valmennustoiminnan aloittaminen ei ole kuitenkaan käynyt Hynysen mukaan mielessä, vaikka työn ja opiskeluiden ohella hänellä on jatkuvasti ollut jokin hevonen valmennuksessa.

    ”Paria hevosta enempää en kuitenkaan haluaisi pitää valmennuksessa. Tällä hetkellä minulla on kolmevuotias Fuel To The Fire. Työ- ja opiskelukiireiltä ruunan valmentaminen on jäänyt turhan vähäiseksi. Isäni saikin opetella valjastamaan ja ajamaan hevosella samassa yhteydessä. Nyt hevonen alkaa lähestymään koelähtöä”, kiittelee Sarianne Hynynen isänsä apua.

    Lisää aiheesta
    • Anu Halme viihtyy Qvidjan kartanon tarjoamissa laadukkaissa puitteissa.

      Ravit | Talven pituinen tuurauskeikka venyi lähes 32 vuodeksi Ruotsissa

      Tilaajalle
    • Eija Lehtinen ja koiransa Lizzie, joka kulkee tiiviisti Eijan matkassa.

      "Ehdin jo ajatella, että teen työurani viimeiset vuodet Suomessa" – sitten puhelu Ruotsista muutti kaiken

    • Kultainen keskitie hevosen kanssa toimimiseen on Miisa Wikmanin mukaan olemassa. ”Se on rajojen asettaminen hevoselle ilman väkivaltaa.”

      Ratsastus | ”Tällä hetkellä ihmiset lilluvat hötössä tietämättä mikä on ok” ‒ hevoshieroja kaipaa etiikkakeskusteluun selkeitä määritelmiä

      Tilaajalle
    • Elina Hautala haluaa laajentaa osaamistaan ja tähtää kengityssepäksi.
 ”Vaikka pohjalla on perinteiset työtavat, niin ammatti on jatkuvaa uuden oppimista.”

      Hevosen terveys | ”Palo alaan on kova” ‒ Elina Hautala tähtää eteenpäin sisulla ja sitkeydellä

      Tilaajalle
    • Tuula Pursiainen on toiminut hevoshierojana 24 vuotta. Juha Jokinen haastatteli häntä MT Ravien jaksossa.

      "Valitettavasti mun käsissä ei ole mitään magiaa. Olisin ihan älyttömän tyytyväinen, jos voisin tehdä taikuutta", maankuulu hevoshieroja Tuula Pursiainen sanoo MT Ravien haastattelussa

    Artikkelin aiheet
    hevosala
    fysioterapia
    Sarianne Hynynen
    hevosenhoitaja
    työhyvinvointi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle