• Talven pituinen tuurauskeikka venyi lähes 32 vuodeksi Ruotsissa

    Anu Halme pääsi Baron Pepperin kanssa kiertämään suurkilpailuja Italiaa myöten.
    Tilaajalle
    Anu Halme viihtyy Qvidjan kartanon tarjoamissa laadukkaissa puitteissa.
    Anu Halme viihtyy Qvidjan kartanon tarjoamissa laadukkaissa puitteissa. Kuva: Anu Halmeen albumi
    MT Hevoset|Ravit
    21.1.202314:00
    Kaj Närhinen

    Anu Halme ei aavistanut kuinka mittavan uran hän tulisi tekemään hevosenhoitajana Ruotsissa joulukuussa 1990. Tuolloin parikymppinen Halme oli lähdössä talveksi sijaistamaan legendaarisen Stig H Johanssonin tallille.

    ”Queen L ja muutama muu Stig H:n huippuhevonen lähtivät talveksi Ranskaan kilpailemaan. Sijaistin Ranskaan lähtenyttä hoitajaa.”

    Anun otteet hevosenhoitajana vakuuttivat mestarivalmentajan, ja seuraavat 23 vuotta vierähtivätkin Ruotsin kaikkien aikojen menestyneimmän valmentajan palveluksessa. Halmeen aikana Stig H Johansson oli kiistatta uransa valmentajauransa huipulla.

    Kuudesti Elitloppetin voittanut Johansson voitti Anun aikana Elitloppetin Peace Corpsilla 1991 ja Gum Ballilla 1997. Suuren yleisön mieleen lienee kuitenkin jäänyt parhaiten Stig H:n viimeinen Elitloppet voitto Victory Tillyn kanssa vuonna 2000.

    ”Tunsin itseni etuoikeutetuksi saadessaan työskennellä Stig H:n palveluksessa.” Anu Halme

    ”Tunsin itseni etuoikeutetuksi saadessaan työskennellä Stig H:n palveluksessa. Hoitajana odotti suurella mielenkiinnolla mitä hevosia valmentaja oli ilmoittanut seuraavaksi lauantaiksi V75-lähtöihin. Useasti meillä oli niin monta avoimen tason hevosta, että Stigillä oli täysi työ päättää hevosten kilpailuttamisesta.”

    Anu sai luonnollisesti hoitaa mittavan uransa aikana useita huippuhevosia. Yksi hevonen nousee kuitenkin hoitajansa elämän hevoseksi. Koko uransa suomalaisomistuksessa kilpaillut Baron Pepper teki mittavan uran Stig H Johanssonin valmennuksesta. Lähes 10 miljoonaa kruunua urallaan ansainnut vuonna 1992 syntynyt ori osallistui muun muassa kolmesti Elitloppetiin.

    ”Baron Pepperin kehitys yllätti meidät kaikki sen saavuttua viisivuotiaana talliimme. Sen kilpailu-urasta muodostui hoitajankin näkökulmasta todella ainutlaatuinen, muistelee Anu reilun 20 vuoden takaisia aikoja.”

    ”Baron Pepperin kehitys yllätti meidät kaikki sen saavuttua viisivuotiaana talliimme.”

    Stig H Johansson ei luonnollisesti halunnut huippuhevosten kohtaavan samoissa Ruotsin lähdöissä. Näin Anu pääsi Baron Pepperin kanssa usealle ulkomaan kilpailumatkalle.

    ”Kävimme pari kertaa Italiassa, Saksassa sekä Norjassa. Baron Pepper tarjosi ulkomaan matkojenkin muodossa unohtumattomia elämyksiä. Ei ihan jokaisella alalla pääse näkemään maailmaa noin laajasti työn puitteissa.”

    Keväällä 2013 ajanjakso Stig H Johanssonin palveluksessa tuli Anun osalta päätökseen. Hän siirtyi Reijo Liljendahlin palvelukseen tämän aloittaessa oman tallin pidon Julmyrassa.

    ”Osa minun passihevosistani siirtyi Reijon mukana. Ajattelin olevan sopiva sauma kokeilla jotakin uutta työelämässä.”

    Liljendahlilla Anu oli puolisentoista vuotta. Työsuhteen päättyessä Anu pohti toden teolla tulevaisuuttaan hevosenhoitajana.

    ”Olin kuitenkin toiminut hevosenhoitajana Ruotsissakin jo lähemmäs 25 vuotta. Työvuodet alkoivat tuntua kropassa, ja kilpahevosten hoitaminen on kuitenkin aika fyysistä työtä.”

    Anun miettiessä seuraavia siirtojaan työelämässä, otti Daniel Redén yhteyttä kokeneeseen hevosenhoitajaan. Kaksikko oli tutustunut ulkomaan kilpailumatkoilla Redénin ollessa matkassa silloisen työnantajansa Stefan Melanderin hevosten kanssa.

    ”Daniel sai ympäripuhuttua minut töihin kilpatallille. Todella mielenkiintoiset kaksi vuotta Redénin luona. Hänen luonaan oli oikein hyvä olla töissä. Päivittäinen toiminta on tehty mahdollisimman sujuvaksi hevosenhoitajan näkökulmasta.”

    Anu oli jo ennen Redénillä aloittamistaan käynyt keskusteluja Menhammarin siittolan kanssa työskentelystä varsojen ja siitostammojen. Silloin ei vapaita työpaikkoja ollut, mutta työpaikan auetessa vaihtoi Anu Redéniltä Ruotsin johtavaan ravihevossiittolaan töihin. Kovan luokan hevosammattilainen huomasi melko nopeasti varsojen ja siitostammojen kanssa työskentelyn eroavan kilpahevosten kanssa toimimisesta.

    ”Ihan jo pelkästään tammojen kiimakontrolleissa ja siemennyksissä on paljon asioita, joita ei äkkiseltään tule miettineeksi.” Anu Halme

    ”Ihan jo pelkästään tammojen kiimakontrolleissa ja siemennyksissä on paljon asioita, joita ei äkkiseltään tule miettineeksi. Suoritin Menhammarissa ollessani muun muassa siittola-avustajan tutkinnon. Työnantaja huolehti meidän työntekijöiden tarpeista todella ensiluokkaisesti.”

    Lähemmäs kuuden Menhammarin siittolassa vietetyn vuoden jälkeen oli paluu kotimaahan Suomeen. 32 Ruotsissa vietetyn vuoden jälkeen paluu synnyinmaahan ei ollut Anulle itsestään selvyys.

    Pitkällisen pohdinnan jälkeen Anu aloitti joulukuun alussa Pekka Korven ja Ilkka Herlinin varsojen ja siitostammojen kanssa työskentelyn. Paraisilla sijaitsevassa Qvidjan kartanossa on tällä hetkellä 19 siitostammaa sekä reilut kymmenkunta viime kesällistä varsaa.

    ”Olin ehtinyt olla Menhammarilla kuusi vuotta. Halusin kokeilla jotakin uutta. Suomeen paluu hieman arvelutti. Olin ollut poissa Suomesta lähes koko aikuisikäni.”

    Vajaan kahden kuukauden jälkeen Anu on hyvin tyytyväinen uuteen työpaikkaansa. Puitteet ja työparina toimiva Petra Kiuru saavat kiitosta paluumuuttajalta.

    ”Qvidjan tila tarjoaa erinomaiset puitteet laadukkaalle kasvatustoiminnalle.” Anu Halme

    ”Hevosia on sen verran paljon nykyisellään, ettei yksi ihminen ehdi tekemään kaikkea tarvittavaa niiden kanssa. Qvidjan tila tarjoaa erinomaiset puitteet laadukkaalle kasvatustoiminnalle.”

    Vertaillessaan kilpatallilla ja siittolassa työskentelyä, on siittolassa työskentelyssä yksi asia ylitse muiden.

    ”Voihan pitkällä työurallakin olla tekemistä asian kanssa. Siittolassa työskennellessä työtehtävien vaihtuvuus on oikein mukava asia. Talvella voi vetää henkeä ennen kevään varsomis- ja siemennyssesongin alkua. Kilpahevosten kanssa arki on suuressa kuvassa melko samanlaista viikosta toiseen. Kummassakin työssä on luonnollisesti omat hienoutensa.”

    Anu korostaa hevosenhoitajan työnkuvan muuttumista hänen Pertti Puikkosen ja Tuomo Mäkelän talleilta alkaneelta taipaleelta. 90-luvun alussa hevosenhoitajan palkkaus oli Ruotsissa huomattavasti parempi kuin Suomessa. Hän on ilokseen huomannut hevosenhoitajan aseman parantumisen takavuosiin verrattuna Suomessa. Ruotsissakin hevosenhoitajan arki on muuttunut, joskaan ei välttämättä parempaan suuntaan.

    ”Ruotsissa homma on muuttunut totisemmaksi. Minulla oli Stigillä ollessani neljä passihevosta. Lauantairaveihin lähdettiin useimmiten päivää aiemmin. Tavattiin tuttuja hotellilla perjantai-iltana. Nykyisin hevosenhoitajilla on enemmän passeja, ja muutenkin työpäivät ovat pitkänlaisia. Olen todella tyytyväinen saatuani kokea raviurheilun kulta-ajan hoitajana.”

    Lisää aiheesta
    • Elin Gustafsson ja Expectations, yhdessä vuosien jälkeen.

      Ravit | Joulun ihme yllätti hevosenhoitajan kesken korttipelin: ”Ihan paras joululahja ikinä”

    • Jenna Pitkänen toivoo viime kaudella tallia vaivanneen epäonnen olevan taakse jäänyttä elämää. Kuvassa Jenna Cool Typen rattailla.

      Ravit | Haastavista ajoista huolimatta Jenna Pitkäseltä löytyy tulevaisuuden uskoa raviurheiluun

      Tilaajalle
    • Sonja Huovilan ja Unique Creationin yhteinen taival jatkuu Ruotsissa Johan Untersteinerin tallissa. Kuvassa kaksikko juhlimassa yhdessä Tapio Perttusen kanssa.

      Ravit | Sonja Huovila vaihtoi myyjän työt hevosalan ammattilaisuuteen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Anu Halme
    raviurheilu
    hevosenhoitaja
    Baron Pepper
    Ruotsi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle