Goldas Love (Love You) ostettiin Ruotsin nettihuutokaupasta tammikuun alkupuolella 100 000 kruunulla plus huutokauppakulut päälle. Tamman suku on kova, sillä emä Emantee (Banker Hall) voitti Hambletonian Oaksin karsinnan ja tienasi lähes puoli miljoonaa dollaria. Se on myös jättänyt 10-aikaisen Kadabra Dreamin (Kadabra).
Goldas Love on itsekin esittänyt lahjoja voittaessaan neljä 12 startistaan ja mennessään voittoajan 13,0 lyhyestä voltista. Voittosumma kuusivuotiaalla on 162 681 kruunua. Se pääsi aloittamaan uransa vasta nelivuotissyksynä Johan Lejonilta. Koelähdön tamma oli juossut Ranskassa kolmevuotiskauden puolella. Viime vaiheensa Ruotsissa Goldas Love meni tuoreelta Solvallan valmentajalta, norjalaiselta Andreas Lövdalilta: kaksi ykköstä kuudesta startista.
”Katseltiin että tuollainen voisi olla hyvä, ja sehän jäikin huutokaupassa meille”, Pia Huusari kertoo.
”Todella hieno tamma on kyseessä ja tyyli hyvä.” Pia Huusari
”Kuukauden se on suurin piirtein ollut meillä ja kimppahevonen siitä tuli. Todella hieno tamma on kyseessä ja tyyli hyvä, mutta treeni on ollut vasta perus sellaista. Katsotaan milloin se valmistuu, mutta ei tässä ihan lähiaikoina ainakaan ole mitään tapahtumassa kilparadoilla.”
Kaudesta 2024 on Pia Huusarin tallilla odotuksia. Tallissa on yhteensä 18 valmennettavaa.
”Kolmevuotiaita on kolme, ja ne ovat lupaavia, mutta antaa hevosten itse kehua itsensä sitten radoilla. Talvi on päästy treenaamaan läheisessä Hevossaaressa hyvin. Hevosia on ollut kipeänä, joten ihan nappiin talvi ei ole mennyt, mutta toivotaan että ne alkaisivat nyt olla ohi.”
Tallin tänä iltana Jokimaalla starttaava nelivuotias Manta oli lähellä voittoa viimeksi Mikkelissä ja yrittää ykkösradalta revanssia.
”Se olisi Mikkelissä jo voinut voittaa, sillä voimia jäi, vaikka hävittiin niukasti. Tamman ravi oli kuitenkin lopussa veitsenterällä, eikä ohjastaja Jukka Torvinen uskaltanut yhtään päästää. Nyt Mantaa on vähän hoidettu tässä välissä. Toivotaan, että se tuo varmuutta raviin.”
”Tuolla tamma ainakin painaa juuri nyt menemään tarhassa häntä tötteröllä.” Roi Iltanen
”Kyllä sillä voi illalla pärjätä ykkösradalta”, uskoo Pia Huusarin puoliso Roi Iltanen.
”Ihan hyvin tamman pitäisi päästä liikkeelle, joten uskotaan toistaiseksi onnistumiseen. Heppoja on tosiaan ollut kipeänäkin, mutta koitetaan startata vain terveillä. Tuolla tamma ainakin painaa juuri nyt menemään tarhassa häntä tötteröllä.”