
Suomen Ratsastajainliiton hallitus valitaan uudelleen kokouksessa 30. elokuuta, sillä Marjukka Mannisen johtama hallitus päätyi eroamaan kesä-heinäkuun vaihteessa järjestetyn ylimääräisen liittokokouksen jälkeen. Taustalla oli jäsenistön epäluottamus liiton talouden hoidossa.
Ylimääräisessä liittokokouksessa hallitukseen valittiin siitä keväällä eronneen Emilia Vätön tilalle Niklas Närhinen, joka kuului liiton taloutta tarkastelevaan ryhmään.
Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa heinäkuussa Närhinen pohti, onko hän sittenkään oikea ihminen toimimaan liiton hallituksessa. Nyt hän toteaa, että haluaa olla mukana ainakin siirtymävaiheessa.
”Tavalla tai toisella olen käytettävissä auttamaan uuden hallituksen alkuun sillä tiedolla ja tilannekuvalla, minkä olen hallituksen jäsenenä saanut hankittua tähän mennessä”, Närhinen kommentoi MT Hevosille.
Liiton hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi kuusi jäsentä. Niklas Närhisen lisäksi elokuun lopun kokouksessa hallitukseen valitaan siis viisi uutta jäsentä eri pituisiksi kausiksi.
Hallitukseen ehdolle saa asettautua vaikka vasta kokouksessa, mutta vaalivaliokunnan käsittelyä varten on annettu määräaika. Määräaikaan mennessä saatiin kuusi hakijaa hallitukseen. Hallituksen puheenjohtajakilpaan ilmoittautui jo keväällä Helsingin Ratsastajien ja Kouluratsastuksen Kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Sonja Lesch.
Hallitusehdokkaista kaksi työskentelee hevosalalla ja neljä on tehnyt uran muulla alalla. Kaikilla on seuratoimintataustaa ja kaikki vähintään harrastavat hevosia arjessaan.
Hallituksen jäseniksi hakee viime syksynä mukaan valittu, mutta keväällä hallituksesta eronnut Emilia Vättö. Vättö on Hollannissa asuva esteratsastaja, joka työskentelee Keski-Euroopassa ja johtaa useita hevosalan liiketoimintoja.
Merja Alastalo on filosofian maisteri ja viestinnän vahva ammattilainen. Hän toimii tällä hetkellä SRL:n vastuullisuustyöryhmässä.
Mariina Hallikainen on tekniikan kandidaatti ja Suomen pelialan kattojärjestön puheenjohtaja sekä toimitusjohtaja isossa suomalaisessa pelialan yrityksessä.
Outi Korppoo on tamperelainen juristi ja hallitustyöskentelyn ja yritysjuridiikan ammattilainen. Hän on aktiivinen harrasteratsastaja, joka omistaa Ville Kulkkaan kanssa suomenmestaruuskultaa voittaneen ratsun Nextgeneration Concept.
Minna Leppänen on eläinlääketieteen tohtori, joka on lääke- ja bioteknologia- alan asiantuntija ja johtaja, jolla on vahva tausta EU-tason viranomais- ja sääntelytehtävissä. Hän kuuluu myös Suomen Eläinlääkäriliiton eettiseen valiokuntaan.
Päivi Savilahti-Bäckman taas on tilintarkastaja, kauppatieteiden maisteri ja ratsastuskouluyrittäjä. Hän oli jäsenenä Ratsastajainliiton kevätkokouksessa asetetussa tarkastusryhmässä.
Hallituksen jäsenet esittäytyvät torstai-iltana Ratsastajainliiton Teams-tilaisuudessa.
Viime syksynä hallitukseen pyrkineistä henkilöistä Ari Svensk kommentoi, että ei koe liiton hallitustyötä kohdallaan ajankohtaiseksi.
Ratsastuskouluyrittäjä ja ratamestari Tomas Kiviranta taas katsoo kevään myllerryksen jälkeen, että hänenlaiselleen ei ole enää paikkaa hallituksessa.
”Mä olen liian huonosti koulutettu. En viitsi peruskoulupohjalta hakea”, hän sanoo.
Hän huomauttaa, että harvemmalla on yhtä paljon alan kokemusta kuin hänellä ja mielipiteitä olisi sitäkin enemmän. Kevään keskustelussa koulutusta on kuitenkin nostettu toistuvasti esiin.
”Syntymätodistus mulla olisi”, hän sanoo.
Kiviranta on myös harmissaan siitä, miten väistynyttä hallitusta on kohdeltu.
”He epäonnistuivat, mutta silti koen, että he saivat kohtuuttomasti myllytystä, ja he saavat kantaa sitä vielä pitkään”, Kiviranta moittii.