

Nyt viisivuotias MAS For You (Il Villagio) kilpaili koko uransa ajan Tanja Goman-Niemisen valmennuksessa. Tamma aloitti kaksivuotiaana, jolloin se sijoittui Kasvattajakruunun finaalissa viidenneksi ja SHKL Hevosenomistajapokaalissa neljänneksi. Kolmevuotiaana MAS For You puhkesi täyteen kukkaansa voittaen neljä 13 startistaan, joukossa Tammahambo ja Kasvattajakruunu sekä Kriteriumin ja Tammakriteriumin karsinnat. Kausi tuotti himpun vaille 60 000 euroa palkintorahaa.
Nelivuotiaana MAS For You voitti Kasvattajakruunun alkuerän ja Villinmiehen Tammakilvan karsintansa. Lappeenrannan finaalissa tamma oli viides. Viisivuotiskausi on tuottanut vain yhden voiton, ja nyt MAS For Youta odottaa siitosura sen kasvattaneen MAS Breeding Oy:n eli Martti Ala-Seppälän tammana jälleen. Koko ura tuotti ennätyksen 12,6, voittosumman 98 600 euroa ja totosijat 7-3-4 yhteensä 44 kisasta kaksi-, kolme- ja nelivuotiaana valtaosaltaan ikäluokkalähdöissä.
”MAS For You pärjäsi nuorena koville hevosille”, Martti Ala-Seppälä huomauttaa.
”Se on hyvärakenteinen ja emänsä isä RC Royalty on nyt noussut emänisänä arvoon arvaamattomaan jenkeissä monen hyvän hevosen sukutaulussa juuri sillä paikalla. Tammat RC Royaltysta olivat kilpahevosina pettymyksiä, mutta ne näyttävät periyttävän hyvin. Tanja Goman-Nieminen ja miehensä sanoivat pitävänsä vain ME-tammansa Edwina Ordenin siitoksessa ja tarjosivat minulle MAS For Youta. Hinta oli oikea, kun he halusivat myydä juuri minulle, ja sehän sopi!”

Martti Ala-Seppälä palasi alle kaksi vuorokautta sitten USA:sta. Mielenkiintoista kuulla muita kokemuksia RC Royaltyn nousun emänisätilastossa lisäksi.
”On ollut huimaa seurata lähituntumasta Noel Daleyn nousua takaisin huippuvalmentajaksi ja suomalaisen Matts Sjöblomin menestystä hevosenomistajana siinä nousussa mukana. Samoin Kiteeltä lähteneen Niko Kärnän arvostus tallin ykkösmiehenä on isossa nosteessa.”
Lexigtonin huutokauppa on myös uusien siitosoriiden ja sukujen, sekä koko USA:n kärryurheilun, näyteikkuna.
”Siitosorimarkkinoilla tapahtuu koko ajan, mutta nyt on jotenkin aikaista sanoa, mitä lähivuosina tapahtuu. Muutosta huipulla on kuitenkin ilmassa, esimerkiksi Muscle Hillin hallinnan jälkeen. Walner on kova, mutta sillä on ollut terveyden kanssa haasteita. Chapter Seven on tietysti erittäin vahva periyttäjä, joka ei hirveästi säteile Eurooppaan kuitenkaan. Gimpanzee oli nyt mielenkiintoinen uutuus. Koviin hintoihin vaikuttivat varsojen hienous ja Kentuckyn raviurheilun vahva noste. Varsat tulevat kilpailemaan todella hyvistä palkinnoista.”