• Teivon jättävä Päivi Lehtonen siirtyy takaisin tutulle alalle

    Päivi Lehtosen mukaan seitsemän vuotta on sopiva aika samassa työpaikassa.
    Tilaajalle
    Teivon raviradalle joudutaan etsimään uusi johtaja.
    Teivon raviradalle joudutaan etsimään uusi johtaja. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    28.12.202212:00
    Kaj Närhinen

    Päivi Lehtonen aloitti Teivon ravikeskuksen johtajana vuonna 2015. Seitsemän Teivossa vietetyn vuoden jälkeen Lehtonen, 56, hakeutuu uusiin työtehtäviin.

    ”Irtisanouduin ennen joulua Teivon toimitusjohtajan paikalta. Huhtikuun alussa aloitan uuden työnantajan palveluksessa”, Päivi Lehtonen kertoo.

    Ennen siirtymistään Teivon toimitusjohtajaksi Lehtonen toimi eri tehtävissä lääketeollisuudessa sekä toimi toimitusjohtajana eläinklinikkaketjussa. Keväällä Lehtonen palaa ikään kuin juurilleen. Hän aloittaa lääketeknologialaitteita valmistavan ja myyvän yrityksen palveluksessa.

    ”Siirryn myyntipuolelle, ja tuntuu mukavalle olla välillä pelkästään suorittavalla tasolla. Joku muu toimii johtajana”, Lehtonen summaa.

    Päivi Lehtonen kertoo viihtyneensä Teivon toimitusjohtajana. Hänen mukaansa työ on vastannut melko pitkälti niitä ennakko-odotuksia, joita hänellä oli aloittaessaan Teivossa. Lehtosen mukaan seitsemän vuoden samassa työpaikassa vietetyn vuoden jälkeen oli sopiva aika etsiä uusia haasteitea työelämässä.

    ”Ei irtisanoutuminen ja työpaikan vaihto ollut hetken päähänpisto. Työpaikan vaihdon tein luonnollisesti oma etu edellä. Samalla tunsin kuitenkin, että Teivonkin kannalta olisi hyvä saada uutta energiaa johtopaikalle. En halua työstäni toimitusjohtajana tulevan liian rutiininomaista ja samojen asioiden toistamista”, Lehtonen kuvailee.

    Teivon ravikeskuksen tulevaisuudesta on käyty paljon keskusteluja julkisuudessa viime vuosina. Päivi Lehtonen toivoo asioiden ehtivän loksahtaa paikalleen Teivon tulevaisuuden osalta ennen maaliskuun loppua.

    ”Olen toiveikas useamman Teivon tulevaisuuteen liittyvän asian selviävän lähikuukausien aikana. En ole muuttamassa pois Tampereen seudulta, joten olen lopettamisenikin jälkeen Teivon apuna tarvittaessa tulevaisuusprosessissa”, hän korostaa.

    Raviurheilua ei Lehtonen ole jättämässä, vaikka työpaikka vaihtuukin Teivosta pois. Lehtosella on kotona pari hevosta ja kaksivuotiaaksi kääntyvä lämminverivarsa on tällä hetkellä Joni-Petteri Irrillä.

    ”Työpaikan vaihdon myötä ehdin toivottavasti paremmin harrastamaan hevosten kanssa.”

    Ensimmäisenä Päivi Lehtosen irtisanoutumisesta uutisoi Hevosurheilu-lehti.

    Lisää aiheesta
    • Teivon ravikeskuksen tulevaisuus on vielä hämärän peitossa.

      Ravit | Teivo haluaa nopean ratkaisun tulevaisuutensa suhteen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Päivi Lehtonen
    Teivo
    ura
    ratsastus ja hevostalous
    johtajuus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle