• Suomenhevosruuna Papu priimakunnossa 33-vuotiaana – painii nuorison kanssa ja lähtee aina innoissaan töihin

    Kilpajuoksija, esteratsu, tuntiratsu, valjakkohevonen. 33-vuotias suomenhevosruuna Muistin Poika eli Papu on malliesimerkki kestävästä monikäyttöhevosesta.
    Tilaajalle
    Papu ja omistajansa Soile Heinonen osallistuivat tämän vuoden Tampereen hevosmessuilla valjakkoajonäytökseen.
    Papu ja omistajansa Soile Heinonen osallistuivat tämän vuoden Tampereen hevosmessuilla valjakkoajonäytökseen. Kuva: Jade Limpi
    MT Hevoset|Ratsastus
    17.6.202310:30
    Kati Susi

    Hämeenlinnan Alvettulassa tallia pitävä Soile Heinonen on omistanut isoisänsä Veikko Heinosen kasvattaman suomenhevosruuna Muistin Pojan eli Papun pian 27 vuotta.

    ”Olen tuntenut Papun varsasta asti. Se on ukin kantatamma Muistin viimeinen varsa”, Heinonen kertoo.

    Hänen tontiltaan löytyy myös Muistin tammajälkeläisiä kahdessa polvessa. Tammoista kaksi on Heinosen omia kasvatteja. Papun ja kolmen tamman lisäksi tallilla asustavat lisäksi shetlanninponi- ja arabiruunat.

    ”Papu on nuoremman sukupolven kasvattaja ja rakastaa painia tarhassa ruunien kanssa. Tammat eivät juuri painileikeistä innostu.”

    Muistin Poika eli Papu laiduntaa kotitallillaan tällaisessa kunnossa 33-vuotiskesänään.
    Muistin Poika eli Papu laiduntaa kotitallillaan tällaisessa kunnossa 33-vuotiskesänään. Kuva: Soile Heinonen

    Heinonen on tuntenut Papun varsasta asti ja kuusivuotiaana ruuna siirtyi hänen omistukseensa. Heinonen itse oli tuolloin teini.

    ”Papu juoksi nuoruudessaan vähän kilpaa ja minä kisasin sillä jonkin verran esteitä.”

    Ruuna juoksi 4‒8-vuotiaana yhteensä 41 starttia, joista se voitti kolme, oli kuudesti toinen ja neljä kertaa kolmas. Voittosummaa kertyi reilut 3 100 euroa ja ennätykset kirjataan lukemin 31,6a täydeltä matkalta ja tasoitusajossa 32,5 keskipitkältä matkalta.

    Heinonen kertoo, että Papu on ehtinyt pitkän ja terveen elämänsä aikana tehdä monenlaisia töitä ihmisen kanssa.

    ”Se on tehnyt tunteja ratsastuskoulussa ja osallistunut ylläpitäjänsä kanssa hiihtoratsastuskilpailuihin. Näin vanhemmalla iällä on kokeiltu lännenratsastusta, working equitationia ja nyt viimeisimpänä valjakkoajoa.”

    Ruunan käytettävyydestä kertoo, että valjakkoajo aloitettiin viime kesänä suoraan kilpailuista.

    Soile Heinosen tallilla elää ja voi hyvin hänen ukkinsa kantatamma Muistin jälkeläisiä kolmessa polvessa. Kuvassa vasemmalta Erämaan Viimeinen s. 2019, Muistin Poika s. 1990, Vendy s. 2004 ja Unihiekkamyrsky s. 2021
    Soile Heinosen tallilla elää ja voi hyvin hänen ukkinsa kantatamma Muistin jälkeläisiä kolmessa polvessa. Kuvassa vasemmalta Erämaan Viimeinen s. 2019, Muistin Poika s. 1990, Vendy s. 2004 ja Unihiekkamyrsky s. 2021 Kuva: Outi Heinonen

    ”Papu on suuri persoona, jolla on hyvin vahvat mielipiteet, ja joistain asioista saatetaan neuvotella pitkäänkin”, Heinonen kertoo.

    Hän toteaa, että ruunan kyytin voi laittaa kenet vaan vauvasta vaariin ja Papu on elämässään ehtiny opettaa monen montaa ratsastajaa.

    ”Tänä vuonna Papu kävi hevosmessuilla Tampereella esiintymässä valjakkoajonäytöksessä. Se on aina innoissaan lähdössä retkelle ja tykkää esiintyä!”

    Vielä 33-vuotiaana ruuna on hyvässä kunnossa ja nauttii työskentelystä ihmisen kanssa.

    ”Onhan tuo hevonen sinällään jo luonnonoikku, että on tällaisessa kunnossa”, Heinonen toteaa.

    Yksivuotias Muistin Poika eli papu kasvattajansa Veikko Heinosen ja 8-vuotiaan Soile Heinosen kanssa kotitallilla. Heinää syömässä Muisti-tamma Papu-varsansa kanssa syksyllä 1990.
    Yksivuotias Muistin Poika eli papu kasvattajansa Veikko Heinosen ja 8-vuotiaan Soile Heinosen kanssa kotitallilla. Heinää syömässä Muisti-tamma Papu-varsansa kanssa syksyllä 1990.  Kuva: Veikko Heinosen albumi. Kuvankäsittely Aatu Jaakkola
    Lisää aiheesta
    • Pikku-Hilma on tottunut vetämään raskaitakin kuormia, joten työmestaruuskisoihinkin valmentaudutaan arkiaskareiden merkeissä.

      Hevoset | Pikku-Hilma viimeistellyt kilpailukuntoaan sonnan ajossa ‒ ”Välillä lepoa, hierontaa, uudet kengät ja lopuksi pehmeä laskeutuminen kohti kisaviikonloppua”

      Tilaajalle
    • Hildur Hagelbergin nykyinen hevosystävä on suomenhevosruuna Vauhdin Aatos eli Aatu. Vuosi sitten Hagelberg hyvästeli yli 20 vuotta ystävänään olleen Jesmanta-tamman.

      Ratsastus | Hildur Hagelberg ajoi pikkulottana natsiupseerien reen kumoon hankeen

      Tilaajalle
    • Orivarsa Käärijä syntyi 7.5.

      Hevoskasvatus | Käärijä kääri kasvattajansa rahat ‒ tämä odottaa niitä takaisin korkojen kera

    • Noste tekee useita maastolenkkejä viikossa. Kuvassa oikealla olevalla Nosteella ratsastaa hoitaja Jaana Taalikka. Seuranaan kaksikolla on Kirsi Luotonen ja Tirrin Tango.

      Ravit | Noste on osoittanut suomenhevosen monipuolisuuden – tätiratsuksi myyty ruuna on ponnistanut sukunsa velvoittamalle uralle menestyneenä ravurina

      Tilaajalle
    • Diego on kasvattajansa tietojen mukaan ensimmäinen uudella alkionsiirtomenetelmällä alkunsa saanut suomenhevosvarsa.

      Ravit | Katri Avotien Diego on maailman kansainvälisin suomenhevonen – alkionsiirtovarsa sai alkunsa Italiassa ja Hollannissa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suomenhevonen
    ratsastus
    valjakkoajo
    hevonen
    Hämeenlinna
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle