
Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin kilpaillut Piia Pantsu voitti urallaan MM-pronssia, sijoittui EM- ja MM-tasolla kuudesti top-kymppiin, voitti Luhmühlenin kenttäkilpailun kolmesti ja sijoittui maailman vaikeimmassa kenttäkilpailuissa Badmintonissa toiseksi. Viimeistä hän pitää itse suurimpana saavutuksenaan.
”Kun katson sitä elämää, se on kuin joku ihan toinen elämä. Mutta kyllä nykyään kun mun oppilaat ovat katsoneet mun tuloksia, ne tulevat sanomaan, että jumalauta, sä olit kova tekijä”, 52-vuotias Pantsu hymyilee.
”Ja kun silloin aikanaan Ruotsissa mentiin kilpailuihin, ajatusmalli oli se, että kun Piia on mukana, totta kai se voittaa.”

Pantsu valmentaa Suomessa ratsastajia säännöllisesti, viimeksi Ratsastuskeskus Ainossa Järvenpäässä viime viikonloppuna. Omasta kilpailumenestyksestään hän antaa kiitoksensa alkuaikojensa opettajalle, kotkalaiselle Erja Saartialle, joka ohjasi tytön kenttäkilpailuun. Ratsastuksessa hän opetti tunnetta, ei mekaanista liikettä. Ja sitkeyttä. Hän saattoi sanoa oppilaalleen, että menen juomaan kupin teetä, yritä sinä saada hevonen paremmaksi. Kun hevonen alkoi tuntua hyvältä, hän saattoi käydä paikalla ja sanoa, että joo, parempi, mutta juon vielä toisen kupin.
”Mun piti löytää itse keinot”, Pantsu muistelee.
Kun Pantsu alkoi käydä puolalaisen kenttävalmentajan tunneilla, tämä sanoi hänen silloisesta hevosestaan, että eihän tuolla voi ratsastaa. Hän alkoi katsella parempaa ja löysi kotimaastaan viisivuotiaaksi kääntyvän, vaatimattoman näköisen Cynan, joka oli laukannut kilpaa ja joka saattoi ratsastaja selässään nousta kynttiläksi pystyyn. Mutta Pantsu löysi sen kanssa kommunikaation ja pääsi kansainvälisille radoille, MM:ien viidenneksi ja EM:ien neljänneksi.
Sen jälkeen tulivat Uppercut ja MM-pronssihevonen Ypäjä Karuso.

Toinen tärkeä ihminen Pantsun uralle oli ruotsalainen kenttälegenda, Pantsun nykyinen appiukko Jan Jönsson. Opiskeltuaan Ypäjällä ratsastuksenopettajaksi Pantsu lähti valmentautumaan Ruotsiin. Hänessä eli suomalainen ylikorostunut työmoraali, että tehdään aina 110, ei koskaan 90 prosenttia. Jönsson neutralisoi sitä.
”Kun kävelimme ratoja kilpailuissa, hän sanoi, että tämä on vain jumppaa, ja hän sai minut vaativissa kisatilanteissa hyvään suoritustunnelmaan. Sitten menestys ruokki menestystä. Siihen tottui.”
Nyt koko Pantsu-Jönssonin perhe elää esteratsastukselle. Perheessä on 16-vuotias poika ja 10-vuotias tytär. Pantsun aviomies Fredrik Jönsson on maan huippuja. Kunnianhimoinen Emil kilpailee jo rutiinilla 140-luokkia, tytär Elsie ratsastelee.
”Hän ei ole fanaatikko, tosin ei Emilkään hänen iässään ollut”, Pantsu kertoo.
”Minulla on koko ajan ikävä sitä tunnetta täydestä kommunikaatiosta yhden tietyn hevosen kanssa.” Piia Pantsu
Aloituskysymykseen ”mitä kuuluu?” Pantsu vastaa toteamalla, että hyvä kun kysyit, kun sitä ei muuten ehdi miettiä. Kilpailemisen rahoittamiseen tarvitaan valtavasti rahaa, joten töitä on paiskittava. Vauhdin hiljentäminen ja vapaat viikonloput eivät ole nyt mahdollisia.
”Lapset kasvavat ja perheessä kaikilla on halu tehdä tätä ratsastuksen jaloa taitoa. On paljon iloa, surua, iloa ja surua hevosten kanssa, ja se kasvattaa luonnetta ja luontoa.”
Emil on voittanut muun muassa lapsiratsastajien Ruotsin mestaruuden ja Fredrik Jönsson saavutti MM-joukkuehopeaa hevosella Cold Play vuonna 2018. Iso murhe kohdattiin alkuvuodesta 2021, kun Cold Play katkaisi jalkansa juoksutuksessa kotitallilla.
Pantsu itse on ollut sivussa urheilusta, mutta ratsastanut ja kilpaillut koko ajan, villikoillakin. Haave paluusta isoille kilparadoille elää yhä. Kun Pantsu valmentaa, hän painottaa ratsastajan toimivaa yhteyttä hevoseen, ja sitä hän kaipaa omaan elämäänsä.
”Ja kun on saanut tuntea sen täyden kontaktin, puolikas ei tunnu miltään. Minulla on koko ajan ikävä sitä tunnetta täydestä kommunikaatiosta yhden tietyn hevosen kanssa.”