

Hämeenkyröstä kotoisin oleva nuori kenttäratsastaja Lotta Lamberg (21) teki lajin Euroopan mestaruuskilpailuissa Italiassa hienon maastoradan. Hän sijoittui yli 40 lähtijän kisassa 20. tilalle äitinsä omistamalla 11-vuotiaalla FWB-tammalla Come In Like a Rose.
Saksan Warendorfissa Elmo Jankarin ja Sanna Siltakorven luona asuva ja valmentautuva Lamberg on ratsastanut pienestä pitäen. Hänen äidillään Anna Niemisellä on kotona Tampereen kupeessa oma talli, jossa tällä hetkellä asuvat Lambergin tulevaisuuden toivot, nelivuotias tamma ja kesällä syntynyt orivarsa, joka on Lambergin ensimmäinen oma kasvatti. Saksassa Lambergilla on lisäksi 8-vuotias hannoverilainen ruuna Brown Sugar.
”Ratsastajana ja kilpailijana olen tosi perfektionisti, joka on varmaan samalla mun heikkous ja vahvuus. En tyydy vähään ja yritän koko ajan kehittää itseäni, mutta en myöskään oikein osaa iloita pienistä onnistumisista”, Lamberg kuvailee itseään kilparatsastajana.
Hän toteaa vahvuudekseen kyvyn ratsastaa ja toimia hyvin paineen alla ja keskittyä vain suorittamiseen.
”Koen olevani vähän arka ja pitkään maastoradalle lähtö jännitti hiukan. Se ei tavallaan haitannut yhtään ja ehkä auttoi jopa ratsastamaan tarkemmin. Nykyään ei kuitenkaan enää varsinaisesti jännitä, mutta kunnioitan kyllä tehtäviä ja esteitä.”

Euroopassa vietettyjen viiden vuoden aikana hän kertoo oppineensa paljon nuorten hevosten kouluttamisesta ja kansainvälisissä kilpailuissa toimimisesta. Lamberg on viimeiset viisi vuotta valmentautunut yksinomaan Siltakorven ja Jankarin silmien alla.
”Tavoitteenani olisi kehittyä mahdollisimman hyväksi ja erityisesti nuorten hevosten koulutus kiinnostaa. Olisi myös hienoa päästä starttaamaan neljää tähteä hyvin tuloksin. Aika näyttää koska ja millä hevosella”, hän kertoo tavoitteistaan.
Lambergin tavoitteisiin kuuluu myös halu saada ratsastuksesta itselleen ammatti. Omasta hevosesta huolehtimisesta hänellä on kokemusta kuusivuotiaasta lähtien, jolloin tyttö sai oman ensiponinsa kotitalliin. Sen jälkeen hänellä on ollut useampia poneja ja hevosia ennen nykyisiä.
”Ensin kilpailin lähinnä esteratsastuksessa, muun muassa pikkuponicupia, ponicupia, junioricupia ja lapsiratsastajien SM-kilpailuissa. Kun muutin 2018 Elmon ja Sannan luokse, kiinnostuin enemmän kenttäratsastuksesta ja aika luonnollisesti laji vaihtui esteistä kenttään. Kenttäratsastus on monipuolisempaa ja täytyy olla hyvä kaikessa”, hän toteaa.
”2022 alkuvuodesta tipuin hevosen selästä ja minulta murtui yksi selkänikama, joka jouduttiin leikkaamaan.”
Lamberg kertoo, että Suomessa asuessaan ja valmentautuessaan hänen tärkeimmät tukijansa olivat oma äiti ja silloinen valmentaja Marja Tetri-Rantanen.
Saksasta Lamberg on käynyt Suomessa ja ulkomailla kilpailemassa. Kenttäratsastuksessa hän nousi Rose-tamman kanssa kaksi vuotta sitten kahden tähden tasolle ja ratsasti ensimmäiset kansainväliset luokkansa.
”2022 alkuvuodesta tipuin hevosen selästä ja minulta murtui yksi selkänikama, joka jouduttiin leikkaamaan. Olin kokonaan ratsastamatta lähes yhdeksän viikkoa.”
Tapaturmasta toipumisen jälkeen viime vuonna hän aloitti yhden tähden kansallista kilpailuista Puolassa ja palasi loppukaudella kansainvälisiin kahden tähden kilpailuihin Keski-Euroopassa. Tällä kaudella koitti nousu kansainväliselle kolmen tähden tasolle ja maajoukkue-edustus Italian EM-kilpailuissa.
Lambergin EM-hevonen Rose tuli perheeseen juuri ennen kuin kääntyi 4-vuotiaaksi. Ensin se oli sisäänratsastuksessa ammattilaisella, jonka jälkeen Lamberg otti ohjat.
”Valmentajieni avulla olen itse kouluttanut sen tähän pisteeseen missä se on nyt. Katsotaan mitä seuraavaksi, mutta hevonen on antanut minulle jo paljon enemmän mitä osattiin odottaa.”
Italian kuumassa säässä olleista EM-kilpailuista nuorelle ratsastajalle jäi hiukan hampaankoloon omasta suorituksesta.
”EM-kisojen maasto-osuuteen olen tyytyväinen. Hevonen suoritti hyvin ja suoraviivaisesti. Koulussa ja rataesteillä vähän alisuoritettiin, enkä ratsastanut niin hyvin kuin olisi pitänyt”, hän harmittelee.
Vaikka lopputulos oli pieni pettymys, on tyytyväisyys kuitenkin pinnalla.
”Mahdollisuudet oli parempaan, mutta hevoseen kyllä täytyy olla tyytyväinen. Varsinkin maastossa sille tuntuu olevan kaikki helppoa”, Lamberg sanoo.