

Vuonna 2012 lohjalaiset Riikka ja Tom Kvarnström päättivät tehdä yhdessä suuren elämänmuutoksen. Molemmat jäivät pois leipätöistään ja alkoivat keskittyä oman pientilan kehittämiseen.
”Minä olin poliisi, Riikka oli Kela-neiti”, Tom Kvarnström taustoittaa.
Kun aurinko paistaa, kaikki hevoset käyskentelevät terveinä laitumillaan ja pari hyvää varsakauppaa alkaa olla maalissa, päätökseen on erityisen helppoa olla tyytyväinen.
Björkkärr on Tomin kotipaikka, Rikka on lähtöjään Tampereelta.
”Tämä on meidän kolmannessa tai neljännessä polvessa. Pieni torppa tämä on aina ollut, maanviljelyksenä liian pieni”, Tom Kvarnström kuvaa.
Nuoripari muutti tilalle vuonna 1999. Viimeiset lihanaudat lähtivät vuonna 2002, ja ensimmäiset hevoset tulivat vuonna 2007.
Riikka Kvarnström on itse aikanaan ratsastanut ja kilpaillut. Kun parin ainoa lapsi, tytär Janina, innostui hevosista ja kilpailemisesta, häntä haluttiin tukea kaikin keinoin. Janina kilpailikin menestyksellä esteratsastuksessa kiertäen kisareissuilla perheen kanssa pitkin Eurooppaa. Juniorina hän voitti kaksi SM-kultaa, toisen Hyper Pandalla, toisen tammalla Davina HX, josta tuli perheen kasvatuksen kantatamma.

Hevosia on tallissa nyt noin 30. Ne hoidetaan itse, kuten on aina hoidettu.
Aluksi Björkkärr tarjosi tallipaikkoja kilpa- ja harrastehevosille. Omaa maneesia harkittiin, mutta sitä ei pihaan ole noussut. Janina Kvarnström kilpailee yhä 130–140-tasolla, ja hänen valmentautumiselleen maneesittomuus toki tuo haasteensa.
Tallin asiakkaille sisäratsastushalli ei kuitenkaan ole oleellinen. Tallissa ovat asuneet viimeiset aikansa moni entinen huippuhevonen, kuten kouluratsut Lord of Lennox ja Fernet sekä PM-estekultamitalisti Verdi.
”Kyllä suuntaus näyttäisi olevan, että meidän asiakaskuntaa ovat eläkeläishevoset- ja siitostammat”, Riikka Kvarnström kertoo.
Siitostammoja tuotaisiin enemmän, kuin nyt voidaan ottaa. Asiakkaat haluavat hevosensa idylliseen maalaismaisemaan, jossa varsoille on seuraa ja laidunta, ja henkilökunta pystyy valvomaan varsomisen ja myös huolehtimaan alun mahdollisista ongelmista.
Riikka Kvarnström kertoo heräävänsä koko kesän ajan kerran tunnissa kurkistamaan kameroihin. Maatalouskoulun käynyt Tom on paikalla, jos varsomiseen tarvitaan apua.
Varsoja tilalla syntyy vuosittain 4–7, joista osa omia.
”Kysyntää olisi enemmällekin”, Riikka Kvarnström kertoo.
Pihattoja on 1- ja 2-vuotiaille tammoille ja ruunille. Vieroitus tehdään kerralla, kun varsat ovat 6–8 kuukautta.
”Olemme kokeneet sen hyväksi. Tammat ovat usein helpottuneita, ja varsat ovat sen ikäisinä lähinnä keskenään”, Riikka Kvarnström perustelee.
”Mutta joskus vähän kaipaan actionia, poliisijuttuja.” Tom Kvarnström
Kannattavuuden suhteen on tärkeää, että sekä rehut että kuivikkeet saadaan kotitilalta, eikä ulkopuolista työvoimaa ole. Myös Janina Kvarnströmin osaaminen nuorten hevosten ratsastajana on oleellista.
”Viljely yksin ei toimi, hevoset yksin ei toimi, mutta yhdessä ne toimivat”, Tom Kvarnström sanoo.
Hän on hoitanut itse kaikki tilan rakennusprojektit. Lisätöinään hän on käynyt asentamassa saksalaisia karsinaelementtejä kohteisiin Suomessa ja ulkomailla maailmanhuipun Scott Brashin tallia myöten.
Haastattelun aikana Kvarnströmit katsahtavat toisiinsa ja miettivät, ovatko he onnellisia. Ainakin ahkeria he ovat olleet, joutuneetkin olemaan, sillä esimerkiksi 3500 pientä heinäpaalia ja 2000 olkipaalia heiteltiin itse, ja lisäksi tehtiin isot paalit. Kesällä Riikka valvoi tammoja ja stressasi siemennysten onnistumisia, Tomilla taas oli maamiehen säämurheet.
Mutta nyt on syksy, molempien lempivuodenaika. Vielä ei ole lunta eikä loskaa, ja varsat ovat kilttejä, kauniita ja lupaavia.
”Onhan tämä hienoa”, Riikka Kvarnström hymyilee.
Kurjempina päivinä taas mielentilalle on hyväksi muistaa entisten ammattien myötä tutuiksi tulleet ihmiselämän nurjat puolet.
”Mutta joskus vähän kaipaan actionia, poliisijuttuja”, Tom naurahtaa.