

Overhead Panel starttaa lauantaina perinteisessä suurkilpailussa Killerin Eliitissä. Mukana on kattaus maan parhaita viisivuotiaita lämminverisiä. Mukana oleva Overhead Panel on antanut taustavoimilleen viimeksi kuluneen puolentoista vuoden aikana tukun hienoja elämyksiä.
Hevosen osaomistaja Ilkka Finne on itse lähestynyt raviurheilua kimppaomistamisen kautta. Tällä hetkellä kuopiolainen konepajayrittäjä on mukana useassa hevoskimpassa. Monissa kimpoissa yhdistävänä tekijänä on lumijokelaisvalmentaja Mari Leinonen.
Leinosen valmentaman Overhead Panelin tarina on jo itsessään kertomisen arvoinen. Annetaan Ilkka Finnen kertoa, mitä kaikkea menestysravurin taustoihin kuuluu.
”Mari soitteli syksyllä 2024. Tultiin siihen päätökseen, että aletaan etsiä oikeasti hyvää kilpahevosta. Mari lähti omien suhteidensa kanssa kartoittamaan tilannetta. Siinä vaiheessa mukaan tuli myös Riku Niittynen”, Finne aloittaa.
Niittynen oli huomannut Solvallassa erittäin kirikykyisen kolmivuotiaan varsan, joka tosin ei ollut myynnissä. Tätä ennen oli potentiaalisille hevosenostajille monta tarjokasta, muttei yhtään sopivaa hevosta.
”Kun Riku kertoi Marille Overhead Panelista, oltiin heti, että tämä kiinnostaa. Riku toimi välikätenä Stefan Melanderille, joka ei varsasta ihan suosiolla luopunut. Hyvä, että päästiin lopulta hinnasta yhteisymmärrykseen.”
Kimpalle kävikin pian selväksi, että he ovat löytäneet helmen. Menestyksen hetkiin kuuluu muun muassa divisioonafinaalin voitto Oulun Kuninkuusraveissa. Overhead Panel loisti myös Ruotsissa, jossa se jäi niukasti Derby-finaalin ulkopuolelle ja hävisi stayermatkalla vain avoimen sarjan A Fair Daylle.
Toukokuussa viisivuotiaaksi kääntynyt Overhead Panel sijoittui kolmanneksi Finlandia-päivän klass I -karsinnassa. Näytöt olivat riittävät siihen, että lauantaina ruuna kilpailee kovassa seurassa Killerin Eliitin voitosta. Finne arvostaa kilpailun statuksen korkealle.
”Tietysti puhutaan perinteikkäästä ja legendaarisesta suurkilpailusta. Vastassa ovat ikäluokan kovimmat hevoset. Kun mietitään vaikka viime vuoden startteja Ruotsin puolelta, meidän ei tarvitse hävetä lähteä mukaan. Altavastaajan asema käy meille oikein hyvin”, Finne sanoo viitaten Veikkauksen vihjerankingin toiseksi viimeiseen sijaan.
Finne kuvaa Overhead Panelia tunnolliseksi ja kilpailutilanteessa rehelliseksi hevoseksi. Osaomistaja sanoo lämpimästi, että ruuna tekee joka kerta parhaansa ja ylikin. Finne korostaa, ettei halua kuulostaa ylimieliseltä, vaikka uskoo osaomaansa järkähtämättömästi.
”Jos lauantaina kaikki on kunnossa ja juoksu menee edes säällisen normaalisti, ei saa yllättyä menestyksestä. Tämän hevosen kanssa ei ole edes oikein mitattu rajoja vielä.”
Finne hehkuttaa, että Overhead Panel on antanut taustavoimilleen jo tähän asti niin paljon, että kokemukset vetävät kuopiolaisen herkäksi.
”En voinut kaksi vuotta sitten kuvitella, että hevosenomistajana voisi päästä tällaiseen tilanteeseen. Ja yhteistyö Marin ja ohjastaja Tuukka Variksen kanssa on pieni tuhkimotarina, miten tämmöinen combo on löytynyt.”
Finne ei kaihda ylisanoja kuvatessaan valmentajan toimintaa hevosten kanssa.
”Mari tekee niin valtavan hienoa työtä. Hän näkee aina, jos jokin on vialla ja pystyy tekemään hevosen hyvinvointia tukevia ratkaisuja. Tunnen suurta kunnioitusta Marin tekemistä kohtaan ja olen erittäin tyytyväinen hänen menestymisestään”, Finne sanoo.