Kengitysseppä haluaa nähdä hyvinvoivia kengällisiä ja kengättömiä hevosia

Syy on selvä. Hevonen seisoo kavioidensa päällä yli 20 tuntia vuorokaudessa. Etenkin urheilussa kaviot kohtaavat valtavia voimia: esteillä hevosen etukavioihin voi kohdistua 3000 kilon paino. Siksi kavion pitää olla vahva.

Kengittäminen vaatii asiantuntemusta, mutta jokaisen hevosen omistajan on hyvä itsekin tietää, miltä näyttää terve, toimiva ja hyvä kavio. Sanna Rouhiainen kuitenkin muistuttaa, että läheskään aina hevosten kaviot ja jalka-asennot eivät ole ideaaleja. Kavio voi näyttää erilaiselta kuin oppikirjoissa, ja silloin myös sen vuolu- ja kengitysratkaisut eroavat ideaalitilanteesta.

”Kannustan kaikkia hevosenomistajia kyselemään omalta kengityssepältään rohkeasti, mikäli joku asia mietityttää”, hän sanoo.

Hyvä kavio on symmetrinen. Anturaa ei juuri vuolla. Kuva: Sanna Rouhiainen

Rouhiainen kertoo, että ideaalitilanteessa kaviossa seinämät ovat suorat, niissä ei ole kääntymiä, eivätkä ne juuri levene, vaan linja on suora ruununrajasta maanpintaan.

Etukavion olisi hyvä olla suunnilleen yhtä leveä kuin pitkä, ja hyvin lähellä symmetriaa. Takakavio on malliltaan suipompi, koska kavioluukin on eri mallinen takajalassa. Usein kavion ulkoreuna on hieman laajempi kuin sisäreuna.

Säteen tulisi olla vahva ja kimmoisa, ja sen tulisi jalan kuormittuessa ottaa kontakti maahan.

Anturan kuuluu olla hieman holvikas ja vahva, niin että hevonen ei aro karkeallakaan pohjalla.

Kavion pitäisi asettua keskelle raajaa, jotta painokuormitus jakautuu tasaisesti hevosen jalan kaikille nivelille.

Kavion sisällä sijaitsee tärkeitä rakenteita, kuten luut, ligamentit ja säteen rasvapatja. Siellä kulkee myös tiheä hermosto ja verisuonisto. Rouhiainen muistaa kuullensa, että hevosen yhdessä kaviossa virtaa enemmän verta kuin sen aivoissa

Lamellikerros kiinnittää sarveisesta muodostuvan kavion hevosen alaraajan luustoon. Joustava ja erittäin kestävä lamelli on kavioluun puolella tunteva, ja sarveiskavion puolella ilman hermotusta. Lamellit vaikuttavat myös hevosen jalan iskunvaimennukseen.

Rouhiainen painottaa, että aina hevosen jalat ja kaviot eivät ole kuin oppikirjasta, ja silloin kengityksessä on tehtävä kompromisseja, että päästään hevosen kannalta parhaaseen lopputulokseen.  Kuva: Sanna Rouhiaisen albumi

Rouhiainen toteaa, että kavion ensimmäinen tehtävä on suojata hevosen jalan kudoksia ja luustoa. Se myös kantaa hevosen koko painon. Kavion sisällä oleva säteen rasvapatja lisää raajan takaosan painon kannattelua.

Iskunvaimennukseen osallistuvat lamellit sekä sarveismateriaali itsessään, mutta hyvin oleellinen on myös kaviomekanismi. Se tarkoittaa sitä, että kun jalalle tulee paino, kavion kantaosa leviää, säde ja antura painuvat alas ja kavion seinämäkin kovertuu hieman. Kun paino hellittää, kavio palautuu aiempaan muotoonsa.

Rouhiainen katsoo mielellään sekä kengitettyjä että kengättömiä kavioita, kunhan hoito on hyvää. Hän toteaa, että noin 95 prosentille kengitetyistä hevosista hyvä peruskengitys on paras ratkaisu.

Hevosen kavion olisi hyvä olla suorassa linjassa vuohisesta maahan, ja kun hevonen astuu, sen pitää astua silmämääräisesti tasaisesti, vaikkakin hidastettuna huomataankin ulkokannan tulevan maahan hieman ennen sisäkantaa.

Kavion vuolussa ja kengityksessä pyritään tilanteeseen, jossa raajan nivelpinnat olisivat suorassa ja kuormittuisivat tasaisesti.

Hyvässä peruskengityksessä kengän kanta tulee kannoilta hiukan yli, ja kantaosalla on myös hiukan leviämisvaraa. Kenkä on suorassa ja muoto mukailee yksilöllisen kavion muotoa. Kenkä on sijoitettu niin että kavion pyörähdys hevosen liikkuessa ei vaikeudu.

Kenkä pitää naulata siististi ja tarpeeksi korkealle. Riittävän korkeilla naulanotteilla naulauksesta tulee tukeva ja kavion seinämät pysyvät paremmassa kunnossa. Naulan otekorkeus riippuu kavion mallista ja seinämän paksuudesta.

Hyvin linjattu ja kengitetty kavio sivusta.  Kuva: Sanna Rouhiainen

Rouhiainen huomauttaa, että kengitysväli määräytyy hevosen, ei kalenterin perusteella. Se vaihtelee hevoskohtaisesti yleensä viiden ja kahdeksan viikon välillä, joskus isomminkin. Kesällä väli on yleensä lyhyempi, kun kengät kuluvat ja kavio kasvaa nopeammin.

Kun hevonen näyttää kavion muodon ja kotkausten löysyyden perusteella olevan kengitystä vaille, on väli mennyt jo pitkäksi.

Hevosten pitämisestä ilman kenkiä puhutaan paljon.

Rouhiainen toteaa, että se on oikein hyvä ja luonnollinen vaihtoehto, mutta vain silloin, kun hevoselle luodaan kengättömyyteen sopivat olosuhteet ja sen kaviot ollaan valmiit tarvittaessa suojamaan.

Hevosen kaviossa anturan sisäpuolella on hermokudosta, joka aistii kipua, lämpötilaa ja asentoa. Anturan herkkyys vaihtelee paljolti hevoskohtaisesti. Usein suomenhevosilla on vahva antura, täysiverityyppisillä lattea ja herkkä.

Rouhiainen muistuttaa, että anturaa ei juurikaan vuolla, ellei ole äärimmäinen pakko.

Jos antura on arka, eikä hevosen pito- ja liikutusolosuhteita pystytä oleellisesti muuttamaan, antura suojataan pohjallisella ja täyteaineella. Suojaamisen lisäksi täytteen tuoma positiivinen paine aktivoi anturaa tuottavia soluja, minkä ansiosta kavion tilanne usein paranee muutamassa kengitysvälissä.

Anturan kovettamiseen on kehitetty myös monia kaupallisia tuotteita. Seppä kuitenkin painottaa, että jos antura on hyvin ohut, joustava ja aiheuttaa hevoselle kipua, parhaiten auttaa klinikan kautta saatava jodispriiliuos.

Kengittä hevosen voi jättää silloin, kun omistaja pystyy varmistumaan, että kaviot eivät kulu liian lyhyiksi, kengättömyys ei aiheuta hevoselle kipua ja hevonen ei liukastele. Pahimmillaan kengättömyys voi saada aikaan jopa kaviokuumeen.

Välillä on myös tilanteita, jolloin hevosen terveys vaatii kengitystä: esimerkiksi kavio on stabiloitava kavioluun murtuman takia tai jalan asentoa halutaan muuttaa jännevamman takia. Myös kaviokuumeen hoidossa tilanteeseen sopiva sairaskengitys röntgenkuvien perusteella on usein tehokas ja hyvä keino auttaa hevosta toipumaan.

Rouhiainen painottaa, että kavioissa ei tapahdu mitään äkkiä, ja siksi kengättömyyteen tottuminen vie hevoselta 2–5 kuukautta.

Usein hevoset kulkevat ilman kenkiä aluksi varovaisemmin. Vaikka liikkuminen ei varsinaisesti tekisikään kipeää, se tuntuu erilaiselta kuin kengät jalassa.

”Ollaan reiluja, ja annetaan hevosille mahdollisuus tottua erilaiseen hermoärsykkeisiin anturan hermosolukosta”, Rouhiainen linjaa.

Hän toteaa, että kengättömästä hevosesta huolehtivan henkilön tulee olla sellainen, joka uskaltaa itse ottaa työkalun ja kavion käteen, sillä kavionseinämää on pyöristeltävä viikoittain.

Etenkin aluksi kengättömästä kaviosta lohkeaa pieniä paloja, jotka pitää opetella siistimään pois. Sitä kautta kaviosta ei pääse irtoamaan isoja paloja hallitsemattomasti.

Kavion tulisi pysyä suunnilleen samankokoisena, ja viiden viikon välein ammattilaisen pitäisi katsoa kengätön kavio.

Kengättömien hevosten tarhassa ei saa olla teräviä kiviä, ja myös liukkautta pitää torjua.

Ongelmia voidaan vähentää käyttämällä kaviota suojaavia bootseja tarhassa tai liikutuksessa tarpeen mukaan. Huomioon kannattaa ottaa, että kaikilla tallipaikoilla henkilökunnan tehtäviin ei kuulu bootsien pukeminen ja poisottaminen.

Usein liikuttamisessa pitää olla valmis tekemään kompromisseja.

”Jos haluat ratsastaa paljon kuluttavalla alustalla, kuten hiekkatiellä, mutta et halua hankkia ja pukea bootseja, se ei ole hevoselle reilua”, Rouhiainen sanoo.

Ensimmäiset bootsit hän kehottaa hankkimaan ammattilaisen avulla, että saadaan sellaiset, jotka eivät irtoile, klonksu tai hierrä kannalta tai ruununrajasta.

Sanna Rouhiainen luennoi SRL Hämeen, Hämeen Hevosenomistajien, Hämeen Hevosjalostusliiton ja Teivon Ravikeskuksen suositussa nettiluentosarjassa. Rouhiainen on kengittänyt hevosia vuodesta 2008, ja sen jälkeen hän on suorittanut muun muassa Eurooppalaisen sertifikaattitutkinnon CEF, Sertified Euro Farrier sekä Ison-Britannian diplomitutkinnon DipWCF.