Ratsastajainliitto ansaitsee työrauhaa – mutta työ olisi myös tehtävä

Suomen Ratsastajainliiton hallitus sai ylimääräisessä liittokokouksessa vahvan tuen jäsenistöltään. Se oli se parempi vaihtoehto, sillä aivan liian paljon tekemistä ja osaamista olisi hukattu äkkimyllerryksellä.

Samalla kokous oli selvä merkki, että asioiden on muututtava.

Epäluottamusta tuotiin esiin nimenomaan puheenjohtaja Marjukka Mannisen johtamista kohtaan. Tämä kertoo myös aikojen ja avoimuuden lisääntymisestä.

Ei tarvitse mennä kovin pitkälle historiaan, kun Ratsastajainliiton johtamisesta löytyy aika veijarimaisiakin peliliikkeitä. Nyt enemmän kuin vahvaa johtajaa, tarvitaan eri äänien kuulemista.

Liiton johto onkin onneksi viime viikkoina painottanut, että se on parantamassa omia toimintatapojaan. Toivottavasti näin myös todella tapahtuu. Vaikka jäsenistön luottamus on vankka, myös oppositio on iso. On huolehdittava aidosti, että kahtiajako ei lisäänny.

On hyvä, että liiton toiminnalla on valppaat vartijat. Toiveissa olisi kuitenkin molemmin puoleinen kunnioitus.

Torstain kokouksessa esiin tuodut puheet liiton kostosta erimielisiä kohtaan ovat täysin ylimitoitettuja, ja myös liiton puolelta on ajan mittaan nähty asiatonta ylenkatsetta aktiivikriitikkoja kohtaan.

Toivottavasti kriitikkoja kuullaan, ja taloudesta saadaan jatkossa huomattavasti aiempaa avoimemmat dokumentaatiot.

Myös asia-asioissa on todella tekemistä. Jäsenmäärän pudotus näkyy suoraan liiton kassassa, ja toimintaympäristön haasteet pakottavat aiempaa parempaan edunvalvontaan.

Muistettava on silti sekin, että yhteiskunnan ilmiöt näkyvät myös ratsastuksessa. Pienet ikäluokat, liikkumattomuus, yhden laidan eläinoikeusaktivismi ja maailman myllerrykset vaikuttavat jatkossa ratsastukseen monin tavoin, eivätkä ne ole hallituksen vika.

Laji kaipaa nyt visionäärejä, ja ratsastukseen olisi saatava henki, joka houkuttelee heitä paikalle.

Toiminnanjohtaja Jukka Koivisto ja puheenjohtaja Marjukka Manninen ovat viime vuodet vastanneet Ratsastajainliiton luotsaamisesta. Kuva: Carolina Husu

Urheilusta ei kokouksessa juuri keskusteltu. Nimenomaan sen johtamiseen olisi kuitenkin saatava selvä muutos. Urheilijoiden ja urheilujohdon epäsopu ei ole eri lajeissa harvinaista, mutta eroon siitä pitäisi päästä.

Ei ole mitään mieltä, että urheiluun laitetaan valtavat panokset, mutta urheilijat eivät koe saavansa liitolta juuri mitään. Menestyksen hetkellä kyllä patsastellaan urheilijan vierellä, mutta työtä hänen eteensä ei aina jakseta tehdä. Ei auteta, ja selän takana jopa pottuillaan.

Lähtökohtaisesti en pidä toimintatavasta, jossa vaaditaan päitä vadille ja väkeä vaihtoon. Ratsastuksen urheilupäättämisessä täytyy kuitenkin miettiä vähintään toimintakulttuurin täyskäännöstä.

Ratsastus on herkkä laji, jossa toimivat vahvat ihmiset. Liiton tulee yksiselitteisesti tukea ja auttaa urheilijoitaan. Yhtään uutta päällikköä, klubitakkista kisaturistia ja muuta palkannostajaa ei tarvita.