

Ratsastajainliiton huippu-urheilua ohjaa ja koordinoi Huippu-urheilun johtoryhmä (HUJO), joka toimii itsenäisesti hallituksen alaisena toimielimenä.
Vuoden 2025 alussa HUJO:n puheenjohtajaksi nimettiin Helsinki International Horse Show´n johdosta tuttu Tom Gordin, joka on aikanaan toiminut myös liiton puheenjohtajana ja aiemminkin myös HUJO:n puheenjohtajana.
Hän kuitenkin erosi toimestaan hieman ennen joulua. Gordin näki, että Ratsastajainliiton hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen ja urheilujohtaja Jutta Koivula vastustivat hänen ajamiaan muutoksia ja jopa sabotoivat niitä.
Gordin koki, että urheilun hallinnon paikkoja haluttiin jakaa kavereille ja oman aseman varmistamiseksi, ei kompetenssin perusteella.
Gordinin mukaan kävi ilmi, että vaikka Pariisin olympialaiset menivät hyvin, liittoa kohtaan oli tyytymättömyyttä olympiatason ratsastajia myöten.
”Olisin ollut sokea ja vastuuton, jos en olisi ottanut näitä huomioon. Toin ne HUJO:on, ja se ei ollut kivaa kuultavaa.”
Riidat alkoivat Gordinin mukaan heti kesällä maajoukkueen valmentajavalintoja tehtäessä.
Gordinin mukaan urheilujohtaja esitteli kenttävalmentajat, jotka vaikuttivat paperilla hyviltä. Esteiden valinnat tehtiin Gordinin toiveiden mukaan, mutta koulu- ja pararatsastusvalmentajien vaihtaminen ei meinannut tulla kuuloonkaan. Lopulta päästiin jonkinlaiseen kompromissiin.

Gordin halusi myös parantaa liiton ratsastajille antamaa apua esimerkiksi sääntöjen kanssa. Näkyvin virhe tapahtui Pariisin olympiavuonna. Olympiajoukkueeseen ehdittiin valita kouluratsastaja Stella Hagelstam, jonka hevosen kansainvälistä rekisteröintiä ei ollut tehty ajoissa.
Vuonna 2023 esteratsastaja Jone Illi oli osallistumassa junioreiden EM-kilpailuun hevosella, josta miltei vasta kalkkiviivoilla havaittiin, että sillä ei ollut osallistumiseen vaadittuja suorituksia.
Tämän jälkeen liitolta pyydettiin selvää ohjetta ikäluokkaratsastajien osallistumisoikeudesta arvokilpailuihin. Tätä jouduttiin odottamaan pari vuotta, ja lopulta maajoukkuevalmentajat tarttuivat itsenäisesti asiaan.
”Olin tukenut Mannisen kauden ajan 110-prosenttisesti liittoa, sen hallitusta ja puheenjohtajaa. Odotin samaa liitolta.”
Tom Gordin painottaa lähteneensä työhönsä avoimin mielin ja puhtaalta pöydältä.
”Olin tukenut Mannisen kauden ajan 110-prosenttisesti liittoa, sen hallitusta ja puheenjohtajaa. Odotin samaa liitolta”, hän sanoo.
Liiton toimintatapoja hän kuitenkin piti kestämättöminä, ja niihin hän kaipasi muutosta. Ero HUJO:n johdosta ei olisi silti ollut ainoa vaihtoehto.
”Jos kysyt, olisiko tilanteesta ollut muuta tietä ulos, kuin minun eroni, vastaan, että helposti, jos puheenjohtaja olisi luottanut minuun”, Gordin sanoo.
Tom Gordinin eroilmoituksen jälkeen HUJO:sta erosi myös Piia Pantsu Jönsson.
Ratsastajainliiton tiedotteessa Gordinin erosta todettiin, että komiteoiden on sitouduttava toimimaan liiton arvojen ja hyvän hallintotavan mukaisesti.
Liitto myös muistutti, että hallitus on loppukädessä vastuussa sekä taloudesta, sopimuksista, viestinnästä että henkilöstön hallinnasta, ja näiltä osin ei onnistuttu löytämään yhteistä linjaa.
Gordin kertoo, että hän halusi tiedotteeseen välittömästi korjauksen, että taloudesta ja sopimuksista ei ollut erimielisyyksiä, mutta liitosta ei edes vastattu hänelle.
Liiton puheenjohtaja Marjukka Manninen ei halua kommentoida Gordinin väitteitä. Hän muistuttaa, että liitossa ollaan myös työnantajaroolissa, eikä yksittäisiä työntekijöitä ole asiallista ruotia julkisuudessa.
”Hallituksen tehtävä on huolehtia, että toiminnanjohtaja hoitaa oman osansa ohjatessaan tekijöitä”, Manninen toteaa.
Nyt HUJO:a johtaa sitä jo ennen Gordinia luotsannut Satu Väihkönen.