• Ete Jet hallitsi Tammavaltikan toistakin osalähtöä - Forssan kierrokselta löytyi ainoastaan yksi oikea T75-rivi

    Ete Jet voitti kummatkin Tammavaltikan osalähdöt. Pilvenmäen Ponnahduslaudan finaalissa Elina Leinosen ohjastama ja Petra Koivulahden valmentama Zeussin vei 10 000 euron ykkösrahat.
    Tilaajalle
    Santtu Raitala on ohjastanut Ete Jetillä tällä kaudella jo kahdeksan voittoa. Kuvassa kaksikko voitti Powerparkin juhannusraveissa avoimen tammalähdön.
    Santtu Raitala on ohjastanut Ete Jetillä tällä kaudella jo kahdeksan voittoa. Kuvassa kaksikko voitti Powerparkin juhannusraveissa avoimen tammalähdön. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    12.9.202618:09
    Kaj Närhinen

    Santtu Raitalan ohjastama ja Hanna Lepistön valmentama Ete Jet voitti selityksittä Forssassa ravatun Tammavaltikan.

    Kuusivuotias tamma voitti perjantaina mailin matkalla ravatun ensimmäisen Tammavaltikan osalähdön. Lauantaina Italiassa syntynyt tamma hallitsi puolestaan 2640 metrin matkalla ajettua toista osalähtöä.

    Santtu Raitala otti T75-pelin päättäneessä lähdössä alkumetrit tarkkaillen. Ari Moilasen BWT Jackpot otti ensin johtopaikan haltuunsa, mutta luovutti pian sen Ville Koiviston Amanda Evolle.

    Santtu Raitala ilmaantui johtohevosen ulkopuolelle 500 metrin juoksun jälkeen, ja saikin johtopaikan haltuunsa 11,5.vauhtisen avauspuolikkaan täyttyessä.

    Iikka Nurmonen kierrätti niinikään Hanna Lepistön valmentaman Ginzan kierroksen jälkeen toisen radan vetäjäksi.

    Hanna Lepistö ja Santtu Raitala ovat tottuneet menestymään Ete Jetin kanssa. Kuvassa kaksikko juhlii aiempaa voittoa Ete Jetin kanssa.
    Hanna Lepistö ja Santtu Raitala ovat tottuneet menestymään Ete Jetin kanssa. Kuvassa kaksikko juhlii aiempaa voittoa Ete Jetin kanssa. Kuva: Elina Paavola

    Tässä muodostelmassa mentiin aina viimeiselle takasuoralle saakka. Tuukka Variksen Halley Wania tuli viimeisen 500 metrin alkaessa vauhdikkaasti kärkiparin ulkopuolelle.

    Hetken aikaa Ete Jetin tilanne näytti tukalalle. Mutta Santtu Raitalan ohjastettava kiristi lopulta helponnäköisesti vauhtia, ja piti vastustajat takanaan helposti.

    Ginza vei päätösmatkan kakkosrahat ennen Halley Waniaa. Ete Jetin voitettua kummatkin matkat, ei kokonaiskilpailun voittajaa tarvinnut erikseen selvitellä.

    Halley Wania sijoittui toiseksi kokonaiskisassa 0,6 sekunnin erolla. Ginza täydensi Hanna Lepistön tallin menestystä viemällä kokonaiskisan kolmossijan.

    Santtu Raitala korosti voittajahaastattelussa Ete Jetin monipuolisuutta niin juostavan matkan kuin juoksunkulkujen suhteen.

    ”Ete Jetillä voi ajaa tosi erilaisilla taktiikoilla, ja se tekee silti aina hyviä juoksuja. Voitto tuli tänään hyvällä tyylillä. Tamma on tuntunut koko viikonlopun ajan hyvälle”, Santtu Raitala kehui Ete Jetiä.

    Puolitoista vuotta sitten Hanna Lepistön talliin tulleella tammalla on erityinen paikka valmentajansa sydämessä. Hanna Lepistön mukaan Suomen tämänhetkisen ykköstamman ura Suomessa ei ole ollut helppo.

    ”Se loukkasi itseään tarhassa melko pian meille tultuaan. Silloin ei edes tiedetty päästäänkö takaisin radoille. Nyt ollaan Tammavaltikan voittajia. Ete Jetillä on iso merkitys minulle valmentajana”, Hanna Lepistö totesi tunteellisesti.

    Ete Jetin voittoaika lauantaina oli 14,5a. Dimitri Hedmanin omistama tamma ansaitsi kummastakin osalähdön voitostaan 6 000 euroa. Kokonaiskisan voitosta maksetun 10 000 euron palkinnon myötä tamma ansaitsi yhteensä 22 000 euroa Forssan Tammavaltikasta.

    Tammavaltikan kokonaistulokset

    1. Ete Jet

    2. Halley Wania +0,6 s

    3. Ginza +1,2 s

    4. Amanda Evo +1,4 s

    5. Drogon +1,6 s

    6. Unica S.L.M. +1,8 s

    7. Ninja Zon +3,1 s

    8. Ray Of Sunshine +3,3 s

    9. BWT Jackpot +3,7 s

    Fabiana Hoist, hyl (2. osalähtö)

    EL Nightwish, hyl (1. osalähtö)

    Charma, hyl (1. osalähtö)

    Iltapäivän toiseksi suurin ykköspalkinto oli tarjolla neljäntenä T75-kohteena ajetussa lämminveristen Pilvenmäen Ponnahduslauta -finaalissa. 10 000 euron arvoinen ykköspalkinto jäi kotiradalle Elina Leinosen ja Petra Koivulahden valmentaman Zeussinin toimesta.

    Elina Leinonen tarjosi kolmevuotiaalle ruunalle hyvän juoksun johtaneen Tantalizerin takana. Hannu Torvisen ohjastama Tantalizer vastasi urheasti ulkopuolella juosseelle Dynamo Gardenille. Mutta loppusuoran puolessa välissä kiritilaa saaneen Zeussinin loppuvetoon kenelläkään ei ollut vastaan sanomista.

    Toista kertaa Zeussinia ohjastaneelle Elina Leinoselle voitto ei ollut yhtä iso kuin pelaajille. Leinonen kehui uransa neljännen voiton ottanutta ruunaa vuolaasti.

    Elina Leinonen juhli kotiradallaan Pilvenmäen Ponnahduslaudan voittoa Petra Koivulahden valmentaman Zeussinin kanssa.
    Elina Leinonen juhli kotiradallaan Pilvenmäen Ponnahduslaudan voittoa Petra Koivulahden valmentaman Zeussinin kanssa. Kuva: Elina Paavola

    ”Hevosesta jäi oikein hyvä kuva viimeksi, vaikka ei pärjättykään. Juoksu onnistui tänään hyvin, mutta Zeussin kiri todella hienosti loppua. Tuntui tosi hienolle kuulla yleisön kannustus kärryille maalilinjan lähestyessä”, Elina Leinonen tunnelmoi voittajahaastattelussa.

    Zeussinin voitto nosti T75-rivin arvon reilusta 32 eurosta lähemmäs 850 euroon. Seuraavan kohteen voittanut Hannu Hietasen Teijan Romeo oli yhtä iso yllättäjä kuin Zeussin.

    Toisen perättäisen yllätysvoiton myötä oikeita T75-rivejä oli jäljellä ennen kahta viimeistä kohdetta ainoastaan yksi. Rivi sisälsi sekä kuudennen kohteen voittaneen Hannu Torvisen Grand Circuitin että Ete Jetin. Seitsemän oikein tuloksella lunasti lopulta reilut 87 000 euroa.

    Lisää aiheesta
    • Ete Jet voitti Tammavaltikan avausmatkan. Arkistokuvassa tamman rinnalla valmentaja Hanna Lepistö ja ohjastaja Santtu Raitala.

      Ravit | Ete Jet sivusi rataennätystä ja vei Tammavaltikan ensimmäisen erän – ”Tosi erityinen paikka sydämessäni”

      Tilaajalle
    • Elina Leinonen ajaa voittopuolisesti kärrylähtöjä, mutta montélla on edelleen paikkansa ohjastajan sydämessä.

      Ravit | Elina Leinosen kovan päivän ilta: päivällä hevosten valmennusta, illalla hurja ohjastusrumba

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ravit
    T75
    Tammavaltikka
    Ete Jet
    Zeussin
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle