• Elina Leinosen kovan päivän ilta: päivällä hevosten valmennusta, illalla hurja ohjastusrumba

    Elina Leinosella on Vermossa edessään hyvin kiireinen ilta. Loimaalainen osallistuu monté-ohjastajien SM-kilpailuun kolmen lähdön verran. Lisäksi suositulla lainakuskilla on viisi ohjastustehtävää kärrylähdöissä.
    Tilaajalle
    Elina Leinonen ajaa voittopuolisesti kärrylähtöjä, mutta montélla on edelleen paikkansa ohjastajan sydämessä.
    Elina Leinonen ajaa voittopuolisesti kärrylähtöjä, mutta montélla on edelleen paikkansa ohjastajan sydämessä. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    9.9.202614:00
    Markku Lindström

    ”Se on oikeasti aika hankala suoritus”, Elina Leinonen aloittaa.

    Leinonen toteaa, että kahdeksan kärrylähtöä ravi-illan aikana olisi yksinkertaisempi hoitaa, sillä siinä ei tarvitsisi huolehtia varusteiden vaihdosta.

    Kaikki montératsastukseen edes etäisemmin tutustuneet voivat kuvitella, miten vahvaa lihaskuntoa laji vaatii. Leinonen vahvistaa oletuksen todeksi. Kiireisenä ravialan ammattilaisena hän ei kuntosalille ehdi.

    ”Silloin tällöin käyn lenkillä. Ja jonkun verran hiittaan hevosia, kun katson, onko ne sopivia montéen. Vermon SM-kisaa varten otin tallista yhden hevosen, ja olen päästellyt sillä pitkin Pilvenmäkeä”, Leinonen valottaa montékisaan valmistautumistaan.

    Ratsastajat saavat pisteitä SM-osalähtöjen menestyksen mukaan. Eniten pisteitä kerännyt ohjastaja voittaa Suomen mestaruuden.

    Viime vuonna kokonaiskisassa kolmanneksi sijoittunut Elina Leinonen iloitsee, että hän sai mieleiset hevoset osalähtöihin.

    ”Hyvät hevoset sain mielestäni. Tähtisekillä olen ajanut aikaisemminkin. Maili sopii sille erityisen hyvin. Club Nord Roi on mennyt paljon montéa, mutta on vähän ylisarjassa. Juliet Rayta olen ajanut kärryistä. Se menee varmannäköisesti montéa.”

    Elina Leinosen tämän kauden voittomäärä tulee todennäköisesti hieman jäämään viime vuodesta, mutta ohjastaja näkee muunlaisia merkkejä eteenpäin menosta.
    Elina Leinosen tämän kauden voittomäärä tulee todennäköisesti hieman jäämään viime vuodesta, mutta ohjastaja näkee muunlaisia merkkejä eteenpäin menosta. Kuva: Elina Paavola

    Elina Leinonen on ohjastanut tänä vuonna 433 ravilähtöä, joista voittoisia on ollut 31. Viime vuonna 506 starttia tuotti 52 voittoa. Leinonen on suhteellisesta voittomäärän pienenemisestä huolimatta tyytyväinen kauteensa.

    ”Olen ajanut isommissa lähdöissä. Eli siinä mielessä tämä on ollut erilainen vuosi, ja tietynlaista eteenpäin menoa.”

    Monté on loimaalaiselle edelleen mieleinen kilpailumuoto, mutta taloudelliset seikat eivät puolla kovin pitkiä reissuja montéohjastustehtäviin.

    ”Monet muut lähtee kauaskin yhden hevosen perään. Olen yrittänyt pitää ohjastushomman taloudellisesti järkevänä. Kotona on kuitenkin paljon hevosia. Kaikkeen ei riitä aika, vaikka paljon käynkin raveissa ajamassa.”

    Elina Leinonen työskentelee päivisin isänsä Veikko Leinosen tallilla. Hän on tehnyt hevoshommia vuodesta 2022, jolloin hän päätti lukion. Tällä hetkellä nuorella ohjastajanousukkaalla ei ole mitään vaihtoehtoisia tulevaisuuden suunnitelmia.

    ”Tällä mallilla mennään. Ohjastetaan, minne ilmoitetaan, ja muu aika treenataan kotona hevosia.”

    Opiskeluhaaveita ei juuri nyt ole.

    ”Tällä hetkellä opiskelu ei kiinnosta, kun kaikki aika menee hevoshommiin. Tietysti mieli voi aina muuttua”, Leinonen aprikoi.

    Lisää aiheesta
    • Elina Leinonen hehkui tyytyväisenä hienon kilpailun jälkeen.

      Ravit | Elina Leinonen ei lannistunut prässistä vaan viiletti Verduzzolla keulasta kolmanneksi

      Tilaajalle
    • Elokuun alussa Milla Markkanen nähtiin Teivossa montératsastuksen SM-finaalissa.

      Ravit | Raviurheilun realityohjelma alkaa maanantaina – pääosissa kolme lajin tunnettua kasvoa

    • Varma-Konsti ja Tiia Vehviläinen ovat lauantaina tavoittelemassa montén Suomen mestaruutta.

      Ravit | Liian fiksu hevonen taistelee montén mestaruudesta

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    monté
    ohjastaja
    Vermo
    Elina Leinonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle