
Suomenhevonen on ollut Päivi Strandenin elämässä aina tärkeässä roolissa. Hän miettii, että vaikka kansallisrotuiset ovat joskus vahvoja, jyrääviä ja omapäisiäkin, ne ovat lopulta erityisen herkkiä hevosia, joiden kanssa on osattava tehdä asiat oikein.
”Miulle on tullut ajatus, että suomenhevoset olisivat herkkäsieluisempiakin kuin puoliveriset”, Stranden sanoo.
Tähän mennessä hän on kasvattanut Pihlajamäen-etuliitteellä nimettyinä kymmenen suomenhevosta ja Rowanhill’s-etuliitteellä kuusi puoliveriratsua.
”Toivoisin, että saisin kasvatettua järkipäisiä hevosia. Ne saavat olla ratsastaessa kuumiakin, mutta että ne olisivat työmoraaliltaan kivoja ja maasta käsin järkeviä. Että niillä olisi sellainen luonne, että ne tykkäävät olla ihmisten kanssa ja niiden kanssa olisi kiva toimia. Eikä haittaa, vaikka niissä olisi kilparadoille potentiaaliakin”, Stranden luettelee.
”Saatiin me palkintorahoja 70 euroa ja söpö huopa.”
On Stranden ehtinyt miettiä koko kilparatsastuksen mielekkyyttäkin.
Kun Joensuusta lähdetään vaikka Ypäjälle, se ottaa seitsemän tuntia suuntaansa, eikä ole ihan halpaa. Suomenratsujen Kuninkaallisissa hän kilpaili kolme päivää, niin että isä, äiti ja muutama ystävä olivat hoitamassa ja auttamassa.
”Jos kaikkien viiden hevosen startit, majoitukset, matkat ja varmaan evästäkin on ostettu, niin veikkaan että jossain siellä 1 700–2 000 eurossa mennään”, Stranden laskee.
”Mutta saatiin me palkintorahoja 70 euroa ja söpö huopa.”
Kaikki hevoset eivät olleet omia, joten kuluille oli jakajia. Silti yövuoron kutsuessa Stranden tietää tarkkaan, miksi mennään.
”Olen mä sitä joskus miettinyt, että entä jos en kilpailisi. Mutta juuri sehän on yksi iso juttu, miksi olen hevosten kanssa”, hän sanoo.
Kilpailemisen lisäksi hienoa on luottamuksen syntyminen hevosen kanssa arjessa.
”Ja on kiva mennä aamulla talliin, kun ei sieltä kukaan huuda pahasti vastaan”, hän sanoo.