
Olli Koivunen osallistui torstai-iltana Djusen veljesten järjestämään ohjastajakilpailuun Östersundissa. Mattias Djuse, Martin P. Djuse, Mats E. Djuse ja Magnus A Djuse saivat kukin kutsua kaksi ohjastajaa mukaan ohjastajakilpailuun. Olli Koivusen kutsui kisaan mukaan Djusen veljesnelikosta Mats E. Djuse.
”Tämä oli todella hieno kokemus. Olen todella kiitollinen Matsille, että hän kutsui minut mukaan. Ohjastajakilpailu oli todella hyvin järjestetty tapahtuma. Ravintola oli loppuunmyyty, ja yleisöä oli pakkaskelistä huolimatta hyvin paikan päällä ulkonakin. Raviradan johtaja Jan Quicklund kertoi että kisa saa jatkoa ensi vuonna. Toivottavasti saisin kutsun myös ensi vuonna”, kertoi Arlandan lentokentältä perjantaiaamuna tavoitettu Olli Koivunen.
Ohjastajakilpailussa ajettiin aluksi kolme osalähtöä. Näiden jälkeen oli vuorossa finaali, johon ohjastajat saivat valita hevosen. Ohjastajakilpailun voittajaksi kruunattiin Erik Adielsson. Koivunen oli kuitenkin tyytyväinen torstai-illan ajoihinsa.
”Ajot onnistuivat ihan hyvin, ja otimme ne sijat mitä oli saavutettavissa. En ollut pitkään aikaan ajanut Ruotsissa kilpaa. Olin jo melkein unohtanut kuinka paljon minulla on tuttuja Ruotsin raveissa. Sosiaalinen puoli on todella keskeinen asia tällaisilla reissuilla.”
Koivusen visiitti Ruotsiin oli hyvin tehokas ajankäytön suhteen. Lento lähti puolen kahden maissa torstai-iltapäivällä Helsinki-Vantaalta. Aikaeron avustuksella turkulaisohjastaja oli vajaat 600 kilometriä Tukholmasta luoteeseen sijaitsevan Östersundin lentokentällä puoli neljän aikaan. Ravien jälkeen ravirata tarjosi illallisen ajajakilpailun osallistujille.
”Yöunet jäivät vähän lyhyiksi, kun lento lähti Östersundista Arlandaan jo kuuden aikaan aamulla. Vaikka vähän väsyttääkin, ovat tällaiset reissut todella tärkeitä hengähdystaukoja arkeen. Juttelin esimerkiksi todella pitkään Erik Adielssonin isän Hans Adielssonin kanssa. Hänhän on ollut kovan luokan valmentaja sekä raviurheilussa että laukkapuolella.”
Pitkään ei Olli Koivunen ehdi hengähtää ulkomaan reissun jälkeen. Perjantai-iltana ovat vuorossa Porin ravit ja lauantai-iltana kotirata Turku järjestää ravit.
”Ollaan tyytyväisiä, että töitä on tarjolla. Turussa on kuitenkin hyvät ykköset lauantaina. Senkin takia Jyväskylän T75-ravit jäävät välistä.”
Olli Koivunen on tyytyväinen perheen valmennustallin hevosten päivän vireeseen. Vaikka voittoja ei ole tullut aivan edellisvuosien tapaan, ovat hevoset tehneet hyviä esityksiä.
”Jokunen voitto olisi voinut tulla lisää, mutta en ole ollut pitkään aikaan pettynyt hevosten vireeseen. Onni ei ole ollut matkassa, mutta hevoset ovat suorittaneet hyvällä tasolla.”
Aiempina vuosina Harri Koivusen valmennettavat ovat olleet tuttu näky Ruotsin ravien lähtölistoilla. Viime aikoina Koivusen valmennettavia ei ole nähty länsinaapurissa kilpailemassa. Valmennettavien ikäjakauma kannustaa kilpailemaan Suomessa.
”Meillä ei ole paljoa vanhempia starttihevosia tällä hetkellä. Nuorille hevosille on hyvin tarjolla rahaa Suomessa. Katsotaan tulevina vuosina Ruotsin suuntaan, kun nuoremmat hevoset ovat jättäneet ikäluokkalähdöt taakseen.”