• Elina Hirvonen jättää Teivon ja Pilvenmäen johtajan tehtävät

    Elina Hirvonen on työskennellyt viime vuodesta lähtien sekä Teivon että Pilvenmäen raviratojen johtajana. Ennen kaksoisjohtajuutta Hirvonen ehti työskennellä Pilvenmäen toiminnanjohtajana vuodesta 2016 lähtien.
    Elina Hirvonen lopettaa työt Pilvenmäen ja Teivon toimitusjohtajana.
    Elina Hirvonen lopettaa työt Pilvenmäen ja Teivon toimitusjohtajana. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    4.12.202412:10
    Kaj Närhinen

    Vuodesta 2016 lähtien Forssan Pilvenmäkeä johtanut, ja vuoden 2023 huhtikuusta myös Teivon toimitusjohtajana toiminut Elina Hirvonen on irtisanoutunut tehtävästään. Hirvonen työskentelee raviratojen palveluksessa ensi vuoden helmikuun loppuun saakka. Pitämättömien lomien johdosta Hirvonen lopettaa työt tammikuun lopulla. Irtisanomisen taustalla on työpaikan vaihto.

    ”Olen viihtynyt oikein hyvin sekä Pilvenmäellä että Teivossa. Olen saanut luottamusjohdolta todella hienosti tukea työlleni. Sain kuitenkin työtarjouksen toisen urheilulajin parista. Oman ammatillisen kehityksen kannalta työpaikan vaihto tuntui oikealle ratkaisulle. Työura raviratojen palveluksessa on kestänyt kuitenkin jo 10 vuotta. Se on melko pitkä ajanjakso työelämässä.”

    Teivon puheenjohtaja Asko Koskinen kommentoi Hevosurheilulle Hirvosen irtisanoutumista.

    ”Erittäin valitettavaa Teivon kannalta, mutta henkilökohtaisesti täysin ymmärrettävää. Kiitämme Elinaa Teivon ja koko raviurheilun eteen tehdystä työstä”, Koskinen toteaa.

    Uuden toimitusjohtajan haku on Asko Koskisen mukaan jo käynnissä. Tarkoituksena on hakea uutta johtajaa aluemallin puitteissa.

    ”Raviradoilla on suuria taloudellisia haasteita. Tehtävä pyritään täyttämään edelleen alueyhteistyöhön nojaten ja sitä vahvistaen. Ratkaisua etsitään ensisijaisesti yhdessä Forssan ja Turun ratojen kanssa”, Asko Koskinen linjaa.

    Elina Hirvosen mukaan raviratojen välinen yhteistyömalli on toimiva ratkaisu. Raviratojen välinen yhteistyö parantaa huomattavasti ratojen kustannustehokkuutta.

    ”Olemme pystyneet alueyhteistyömallin avulla karsimaan paljon hallinnollisia kuluja. Se näkyy suoraan taloudellisena tasapainona tässä haastavassa taloustilanteessa.”

    Teivossa järjestettävät vuoden 2026 kuninkuusravit jäävät vuoden 2022 kuninkuusravit Forssassa järjestäneeltä Hirvoselta toimitusjohtajan roolissa välistä. Hirvosen mukaan projektipäällikön etsintä Teivon vuoden 2026 kuninkuusraveille on käynnissä.

    ”Alunperinkään minun ei ollut tarkoitus vetää kuninkuusravien järjestelyjä, vaan meillä on ollut jo pidempään etsinnässä projektipäällikkö. Laitamme asiasta julkisen työpaikkahaun julki lähiaikoina”, kertoo Elina Hirvonen.

    Ensimmäisenä asiasta uutisoi Hevosurheilu.

    4.12. klo 12.19: Korjattu otsikon tekstiä.

    Lisää aiheesta
    • Elina Hirvosen hymy ei hyytynyt viime kesän kuninkuusravien jättikiireessäkään. Nyt hänen johdossaan on pian jo kaksi hämäläistä ravirataa.

      Ravit | Elina Hirvonen on Teivon uusi toimitusjohtaja ‒ jatkaa myös Pilvenmäellä

      Tilaajalle
    • Teivo muuttuu, muttei onneksi joudu muuttamaan kokonaan.

      Ravit | Teivon raviradan tulevaisuus varmistumassa: alueen ilme tulee muuttumaan paljon

      Tilaajalle
    • kilpailusihteeri Heikki Haavisto ja Teivo ovat kuuluneet yhteen, mutta nyt tiet eroavat.

      Ravit | Yllätysuutinen Tampereelta: kilpailusihteeri Heikki Haavisto jättää Teivon 27 vuoden jälkeen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Elina Hirvonen
    raviradat
    johtajan vaihdos
    Kuninkuusravit
    alueyhteistyö
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle