• Elina Hirvonen on Teivon uusi toimitusjohtaja ‒ jatkaa myös Pilvenmäellä

    Ravien kilpailukalenteri sekä koko ravirataverkko on muutostilassa. Siksi on äärimmäisen mielenkiintoista, että Tampereen seudun Teivon ja Forssan Pilvenmäen raviradat saavat yhteisen johtajan.
    Tilaajalle
    Elina Hirvosen hymy ei hyytynyt viime kesän kuninkuusravien jättikiireessäkään. Nyt hänen johdossaan on pian jo kaksi hämäläistä ravirataa.
    Elina Hirvosen hymy ei hyytynyt viime kesän kuninkuusravien jättikiireessäkään. Nyt hänen johdossaan on pian jo kaksi hämäläistä ravirataa. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    2.3.202319:09
    Riku Niittynen

    Teivon raviradalle on haettu viime viikkoina uutta toimitusjohtajaa aikaisemmin Tampereen ravirataa vetäneen Päivi Lehtosen ilmoitettua joulukuussa siirtymisestään uusiin töihin. Teivo jatkaa uudella naisjohtajalla 1.4. alkaen, sillä muun muassa Forssan kuninkuusravit viime kesänä vahvaan tulokseen vetänyt Elina Hirvonen siirtyy ruoriin myös Teivossa. Pilvenmäellä Hirvosen virkanimike on toiminnanjohtaja.

    Teivon ravirata sijaitsee rajan Ylöjärven puolella, vaikka kyse on Tampereen raviratayhtiöstä. Hieman samaan tapaan Helsingin ravirata Vermo sijaitsee faktisesti Espoon puolella, joskin aivan kaupunkien rajalla samaan tapaan.

    Myös-sana agrologi Elina Hirvosen toimitusjohtajaksi nimittämisen yhteydessä johtuu siitä, että hän jatkaa siis myös Pilvenmäen johdossa. Teivo ja Pilvenmäki yhdistävät muutenkin toimintojaan ja tiivistävät yhteistyötään. Muun muassa molempien kilpailutoimisto tulee Teivon Heikki Haaviston pyöritettäväksi juuri passelisti, kun Pilvenmäen kilpailutuotannosta viime vuodet vastannut Iivari Ingves on siirtynyt Vermon palvelukseen.

    ”Arvostan muun muassa sitä, että molempien ratojen hallinnossa ollaan oltu avoimia uudenlaisille ratkaisuille.” Elina Hirvonen

    Toimintojen yhdistäminen ei ole Suomen raviratojen historiassa ensimmäinen kerta, mutta ratkaisun tekee merkittäväksi ajankohta, jossa koko maan raviurheilun kilpailujärjestelmää uudistetaan todennäköisesti radikaalisti tulevina aikoina. Koskaan aiemmin ei yhteistyötä ole liion ollut kahden näin suuren toimijan välillä.

    ”Kovalta haasteeltahan tämä tuntuu, eikä työmäärä tietenkään vähene, mutta innostuneena lähden tähän uuteen aikaan”, Elina Hirvonen myhäilee.

    ”Arvostan muun muassa sitä, että molempien ratojen hallinnossa ollaan oltu avoimia uudenlaisille ratkaisuille. Halutaan olla muutoksessa aktiivisesti mukana sen sijaan, että jäätäisiin poteroihin odottamaan, mitä tapahtuu. Toki nyt tehty ratkaisu on vasta ensimmäinen askel tähän suuntaan, mutta henki ympärillä on hyvä. Pilvenmäen organisaatio tuli trimmattua iskuun Kuninkuusravien yhteydessä, mikä on tärkeää koska toimistoissa on rajallisesti työvoimaa, eikä kukaan ei voi tehdä yksin määräänsä enempää.”

    Mikä tulee olemaan Teivon ja mikä Pilvenmäen rooli tehtäessä uutta hämäläistä raviurheilua?

    ”Sitähän me lähdemme tässä hakemaan ja rakentamaan. Teivon päässä keskeistä on tietysti kaava-asiat ja se että päästään toivottavasti suotuisten päätösten jälkeen rakentamaan uudenlaista ravirata-alueen toimintaa. Pilvenmäellä on vaikeista lähtökohdista päästy hyviin tuloksiin, ja sieltä katsoen tämä uusi malli on osoitus siitä, että halutaan myös olla aktiivisesti mukana rakentamassa uudenaikaista raviurheilua, luonnollisesti vankasti kilpailutoiminnassa mukana. Molemmissa on erikoisosaamista, josta on hyötyä toisellekin osapuolelle. Molempien kilpailutoiminnalle on takuulla omat paikkansa jatkossakin.”

    ”Toiminnalliset kuviot ja se mihin tämä kaikki johtaa, selviävät paljolti vasta tehdessä. Kuitenkin haasteet tuntuvat hyvin mielenkiintoisilta. Minusta ne ajat, jolloin raviradoilla oli mahdollisuus kilpailla keskenään, ovat kaukana takana, nyt olisi tehtävä yhdessä. Heitänkin palloa myös Teivoa ja Pilvenmäkeä ympäröiville radoille: miten saadaan alueen yhteistoimintaa entistä tiiviimmäksi? Sama koskee tietenkin koko maankin raviurheilua.”

    ”Tavoitteena on edelleen tiivistää Lännen ratojen yhteistyötä tulevaisuudessa.” Asko Koskinen

    Teivon ravikeskuksen puheenjohtaja Asko Koskinen kertoo, että Viena Kauppi ottaa enemmän vastuuta Teivon ravien käytännön järjestelyistä. Elina Hirvosen vastuulle tulee paljon ministeriön suuntaan olevia asioita, muun henkilökunnan vastatessa raveihin liittyvistä asioista.

    ”Tavoitteena on edelleen tiivistää Lännen ratojen yhteistyötä tulevaisuudessa. Pitkällä tähtäimellä myynnin ja markkinoinin toiminnoista on mahdollista löytää synergiaetuja”, Koskinen kertoo.

    ”Kuninkuusravit oli iso haaste, mutta Elina selviytyi siitä hienosti. Näemme tulevaisuudessa paljon asioita, joista saamme yhdessä lisäarvoa”, toteaa Forssan Seudun Hippos ry:n hallituksen puheenjohtaja Menna Rantala.

    Juttua on päivitetty 2.3.2023 kello 20.53 Asko Koskisen ja Menna Rantalan kommenteilla

    Lisää aiheesta
    • Monet raviradat saivat pettyä ministeriön tukipäätökseen. Kuvituskuva Vermosta.

      Ravit | ”Pettymys on valtava” – raviradoille myönnettiin toimintatukea yli puoli miljoonaa odotettua vähemmän

      Tilaajalle
    • Teivon raviradalle joudutaan etsimään uusi johtaja.

      Ravit | Teivon jättävä Päivi Lehtonen siirtyy takaisin tutulle alalle

      Tilaajalle
    • Teivon ravikeskuksen tulevaisuus on vielä hämärän peitossa.

      Ravit | Teivo haluaa nopean ratkaisun tulevaisuutensa suhteen

      Tilaajalle
    • Kuninkuusravikävijät käyttivät eniten rahaa majoitus- ja ravintolapalveluihin.

      Ravit | Kuninkuusraveista Forssan seudulle noin 10 miljoonaa

    • Talkoolaisuuskin muuttaa muotoaan. Elina Hirvonen kiittää, että silti on löytynyt iso vakioporukka, joka on jo kuukausia antanut aikaansa ja monipuolista osaamistaan.

      Ravit | Perinteikkään kansanjuhlan järjestäminen muutoksessa – ”liikkumavaraa ei hirveästi ole”

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle