• Hevonen rauhoittaa lapsia ja aikuisia

    Hiljalleen haaveitaan toteuttava Päivi Kosme opiskelee sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajaksi.
    Tilaajalle
    20-vuotias haflingerruuna Arttu on ollut Päivi Kosmen ja hänen tyttäriensä silmäterä yli puolet elämästään. Nyt Arttu tekee tärkeää työtä sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa nuorten asiakkaiden kanssa.
    20-vuotias haflingerruuna Arttu on ollut Päivi Kosmen ja hänen tyttäriensä silmäterä yli puolet elämästään. Nyt Arttu tekee tärkeää työtä sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa nuorten asiakkaiden kanssa.  Kuva: PasiLeino
    MT Hevoset|Ratsastus
    11.1.202513:45
    Kati Susi
    Mynämäki

    Turkulainen Päivi Kosme löysi puolisonsa kanssa unelmiensa toteuttamisen mahdollistavan kodin Mynämäen Mietoisista, Rantavakkisten kylästä. 1800-luvun ryhdikäs talo, satavuotias navetta ja muutaman hehtaarin tilukset hyväkuntoisine ulkorakennuksineen sopivat viisikymppisen sosiaalialan esihenkilön tulevaisuuden suunnitelmiin.

    ”Halusin hevoset kotiin ja mies suostui lähtemään tänne. Kauan haimme paikkaa, ennen kuin tämä löytyi”, Kosme kertoo.

    Pitkän uran sairaanhoitajana kotihoidossa tehnyt Kosme työskentelee nykyään Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kotihoidon esihenkilönä Raisiossa. Puhtia riittää työn ohella hevosharrastukseen niin paljon, että hän opiskeli yhtä aikaa vanhemman tyttärensä kanssa Ypäjällä sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajaksi.

    ”Minulla on suunnitelmia sosiaalipedagogisen hevostoiminnan suhteen tällä tilalla, mutta olen toistaiseksi himmaillut ihan tarkoituksella. Odotan, että saadaan tilat toiminnalle valmiiksi”, kertoo reilut kolme vuotta Mynämäellä asunut Kosme.

    Tällä hetkellä hän tekee pienimuotoisesti hevostoimintaa työkaverinaan perheen 20-vuotias Arttu-ruuna. Asiakkaat tulevat pääsääntöisesti itse maksavina.

    Mörrimöykyn pesään mahtuu enemmänkin väkeä.
    Mörrimöykyn pesään mahtuu enemmänkin väkeä. Kuva: PasiLeino

    ”Minulla on suunnitelmia tarjota hevostoimintaa erilaisille ryhmille tulevaisuudessa”, Kosme kertoo tilan korkeimmalla kohdalla kalliolla, jossa seisoo sään ja merituulen pieksemä idyllinen vanha sepän paja, jota emäntä kutsuu Mörrimöykyn pesäksi.

    Tilava talli, ratsastuskenttä, isot laitumet ja jo nyt ryhmätilaisuuksissa käytetty Mörrimöykyn pesä tarjoavat puitteet hevostoimintaryhmien vastaanottamiselle. Kosme ei usko, että hevostoiminta koskaan olisi hänen pääasiallinen ammattinsa, mutta korjaavien hevoselämysten tarjoaminen sopii osaksi elämää.

    Hevosen rauhoittava voima on uskomattoman suuri. Kosme toteaa, että hevostoiminnan pariin häntä veti kokemus siitä, miten hyvää hevostoiminta on rauhoittamaan lapsia. Hän on kokenut sen myös omakohtaisesti aikuisena.

    ”Kun erosin, talli oli se paikka, johon pystyin menemään.”

    Lisää aiheesta
    • Päivi Kosme rakentaa itse heinäautomaatteja talliinsa. Ensimmäinen alkaa olla lukkoja vaille valmiina.

      Hevoset | ”Täällä tekee emäntä” – Päivi Kosme on rakentanut itse suuren osan tallistaan

      Tilaajalle
    • Toiskan terapeuttinen talli on Suomen ensimmäinen sote-talli, joka on erikoistunut sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamiseen. Kuvassa Toiskan avopalveluista ja sote-tallista vastaava Teea Ekola (oik.) ohjeistaa asiakasta kehotietoisuusharjoitukseen.

      Ratsastus | ”Tarkoitus on viedä hevoset soteen” – Toiskan terapeuttinen talli kehittää hanketta sote-tallien luomiseksi Suomeen

      Tilaajalle
    • Tutkimukseen osallistuneiden lasten ja nuorten ahdistus helpotti ryhmässä tapahtuneilla ratsastuksilla ja niihin liittyneessä hevosten hoitamisessa. Tutkimus tehtiin koronahuipun aikana Kanadassa. Kuvituskuva.

      Ratsastus | Korona-ahdistus hellitti ratsailla ja tallilla – tutkimuksen mukaan virkistysratsastus kohensi nuorten mielialaa pandemian aikana

      Tilaajalle
    • Hevostoiminta tuottaa osallistujalle kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tutkijat kaipaavat kuitenkin enemmän toiminnan pohdintaa hevosen näkökulmasta. Kuvituskuva.

      Hevoset | Tallin ihmisyhteisön roolia olisi tutkijan mukaan syytä korostaa sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa – ”Hevoselle asetetut odotukset kasvattajan roolista saattaisivat madaltua”

    • ”Jos yhteiskunnassa käytettäisiin voimavaroja ennaltaehkäisyyn matalan kynnyksen palveluissa, voitaisiin säästää merkittävästi kalliimmista palveluista”, sanoo hevosavusteista kuntoutustyötä tekevä Mira Huhta.

      Hevoset | ”Jo ensi kohtaamisella hevosen kanssa asiakkaan olemus voi muuttua” – Mira Huhta toteaa kuntouttavan hevostoiminnan olevan yhteiskunnalle taloudellista ja vaikuttavaa

    Artikkelin aiheet
    hevostoiminta
    sosiaalipedagoginen toiminta
    hevonen
    Päivi Kosme
    Mynämäki
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle