• Päivän ravit: Turussa hienoja matseja luvassa

    Metsämäessä paahdetaan neljän ikäluokkalähdön verran Kasvattajakruunun alkueriä. Varsinaista tungosta ei viivalla ole, mutta pari herkkupalaa iltaan mahtuu tästä huolimatta.
    Reason To Rock on noussut kolmivuotisikäluokan kärkihevoseksi. Santtu Raitala ajaa Hannu-Pekka Korven suojattia.
    Reason To Rock on noussut kolmivuotisikäluokan kärkihevoseksi. Santtu Raitala ajaa Hannu-Pekka Korven suojattia. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    4.6.202609:00
    Markku Lindström

    Kolmivuotiaiden oriiden ja ruunien lähdössä on mukana oikein lupaavia aloittelijoita. Hannu-Pekka Korpi on profiloitunut yhdeksi Suomen johtavista varsavalmentajista. Komealla esityksellä Black Horse Cupin voittanut Reason To Rock on jälleen yksi näyttö vihtiläisen osaamisesta.

    Ykköshaasteen heittää Viking Wania. Riina Rekilän suojatti on aika ajoin sortunut harha-askeliin, mutta luokkaa oriilla on vaikka muille jakaa. Lähdön neljä muuta hevosta ovat yllätysvalmiita suosikkien epäonnistuessa.

    Kolmivuotiaissa tammoissa alkuerän ykkössuosikki tulee jälleen Hannu-Pekka Korvelta. Miss White Gold loisti jo kaksivuotiaana. Toukokuussa Vermon Seppele-Ajossa tamma joutui kovan avauksen jälkeen päästämään kaksi kovaa ohitseen maalisuoralla. Esitystä ei voi silti moittia.

    Shackhills Hazel on Jari Kinnusen uusin taidonnäyte. Esitykset ovat olleet komeita, mutta useimmissa starteissa laukat ovat kiusanneet. Pekka Korven Arctic Greetta ei ole kolmivuotiskaudella vielä yltänyt ykköseksi, mutta Kuopion esitys antaa ymmärtää, että voittojakin on vielä luvassa.

    Nelivuotiaiden tammojen alkuerässä Rich Shade starttaa hyvältä paikalta. Toukokuinen Vermon startti oli juoksunkulultaan hieman omituinen, ja Tapio Mäki-Tulokkaan treenattava joutui tekemään kovasti töitä kakkossijansa eteen. Voitto roikkuu tammalle jo ilmassa.

    Vastustajia ei sovi millään tavalla väheksyä, mutta seura on torstain lähdössä Rich Shadelle oikein sopiva. Suosikkia lähtevät haastamaan muun muassa Like My Dream, Primary Reason, Shackhills Grace sekä viikonloppuna Solvallassa piipahtanut Hot Package.

    Neljävuotiaiden oriiden ja ruunien alkuerässä nähdään Ancion ja Piccolo Cocktailin matsi. Ikäluokan kovanaamat alkavat kesän alussa olla varmasti mallillaan. Elvis Gardenin valmentaja Tapio Mäki-Tulokas kommentoi, että sisäradalta starttaavalle hevoselle tarjotaan suojajuoksua keulan takana. Mäki-Tulokkaan kommentteja illan hevosistaan voi lukea torstaina MT Hevosista.

    Kylmäveristen tasoitusajossa selkeä ykkösmerkki on Tuulen Viljo. Petteri Himmelroosin silmäterä otti Kokemäellä kauden kolmannen voittonsa. Ruuna on kehittynyt seitsenvuotiaana vielä yhden pykälän, ja aina kun Viljoa vain kilpaileminen huvittaa, vastustajat ovat helteessä salolaisen sankarin kanssa.

    Ruotsin ykkösravit ajetaan torstaina Åbyssä. Toto64-avauksessa Alvena Roylle on osunut ulkorivin lähtöpaikka. Sieltä se välttänee saman kohtalon kuin toukokuun puolivälissä Tingsrydissä, missä ruuna oli loppuun asti pussissa täysin ajamattomana ja voimissaan.

    Lisää aiheesta
    • Kaj Widell pitää itsensä kiireisenä työn ja harrastusten parissa.

      Ravit | Kaj Widell lähti stipendireissulle Ruotsiin ja jäi sille tielle – yli 1700 voiton kuski nauttii edelleen raveista ja golfista

      Tilaajalle
    • Tapio Ulvinen ohjasti uransa ensimmäisen voiton toissa lauantaina Vermon paikallisraveissa. Voiton toi kolmevuotias ruuna Pancho Web.

      Ravit | Yritysjohtajasta tuli tallipoika – ”Tuntui, että on aikaa ja vähän rahaakin, ja molempia pitäisi tuhlata johonkin”

      Tilaajalle
    • Santtu Raitala oli Elitloppet-viikonlopun näkyvimpiä kuskihahmoja. Tässä Raitala juhlii Makalu Docin lauantain voittoa.

      Ravit | Santtu Raitalan hurja voittoputki kesti jopa Elitloppet-viikonlopun

    Artikkelin aiheet
    Turun ravit
    Metsämäki
    Kasvattajakruunu
    hevosurheilu
    valmentajat
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle