

Iisalmelainen Eelis Murtola on noussut tänä vuonna nuorten ohjastajien kärkikaartiin. Vuonna 2002 syntynyt ohjastaja voitti ensimmäiset ravilähtönsä 17-vuotiaana, ja tänä vuonna nuoren ajomies on edennyt urallaan pitkin harppauksin.
Murtola on kahtena viime vuonna ajanut kuusi voittoa vuodessa, mutta tältä vuodelta voittoja on jo nelinkertainen määrä. Samalla myös Murtolan starttimäärä on kasvanut kovaa tahtia.
Kun vuotta on vielä kolme kuukautta jäljellä, on Murtolalla lähes kolminkertaisesti startteja verrattuna viime vuoden reiluun sataan starttiin. Nuori raviohjastaja on tyytyväinen urakehitykseensä, ja painottaa sen vaativan ahkeraa raveissa kiertämistä.
”Olen kiertänyt ajamassa Loviisaa myöten”, Murtola huomauttaa.
Murtola on saanut jalansijaa myös nuorten ohjastajien lähdöissä sekä amatööriohjastajien SM-sarjassa, johon hän sai vielä alkuvuodesta osallistua.
”Amatöörilähtöihin en saa enää loppukaudesta osallistua, kun starttimäärä nousi sen verran suureksi. Ohjastustoiminta tulkittiin ammattimaiseksi”, Murtola täsmentää.
Ohjastajamarkkinoilla esiin nouseminen vaatii työn lisäksi monesti myös tuuria, ja yhden hyvän ajokin merkitys voi olla huomattava. Eelis Murtola nostaakin esiin Pinja Puustisen valmentaman Justpaymybillsin, jonka kauden yhdeksästä voitosta seitsemän on Murtolan ohjastamia.
”Justpaymybillsin voittojen avulla olen ilman muuta saanut näkyvyyttä ohjastajana, ja onhan seitsemän voittoa iso määrä myös ohjastajatilastossa. Menestyminen tuo lisänäkyvyyttä ja sitä kautta uusia asiakkaita.”

Raviurheilu on kulkenut Murtolan suvussa sukupolvien ylitse. Isoisä Jorma Murtolalla oli vuosien saatossa paljon suomenhevosia. Jo edesmennyt isoäiti Marja-Leena Murtola kasvatti puolestaan poneja.
”Vietimme sisareni Ilonan kanssa paljon aikaa isovanhempien tallilla ja aloitimme raviharrastuksen isoäitimme poneilla. Suoritimme poniajoluvat ja ajoimme kilpaa poneilla usean vuoden ajan, ja meillä on vieläkin kotitallissa kolme ponia. Serkkumme Emilia Murtola suoritti poniajoluvan tänä vuonna ja ajoi ajoi vähän aikaa sitten ensimmäisen starttinsakin.”
Sisarusten ravi-innostus on tarttunut myös Eeliksen ja Ilonan isään Jukka Murtolaan, joka on heidän innoittamanaan palannut raviharrastuksen pariin 25 vuoden tauon jälkeen. Tällä hetkellä perheen kotitilalla asustaakin ponien lisäksi viisi hevosta. Tallin asukkaista tänä vuonna on menestynyt hyvin Ilona Murtolan valmentama Lentoaura. Tammalla on tältä vuodelta kaksi voittoa ja neljä kakkossijaa sekä komea ennätys 24,0a.
”Ilona opiskelee maa- ja metsätieteitä Viikissä, mutta suorittaa aika paljon opintoja etänä”, Eelis Murtola mainitsee.
”Isä ja Ilona ovat paljon vastuussa hevosten hoidosta, mutta minäkin autan tallitöissä mitä kilvanajamiselta ja muilta töiltä ehdin. Meillä on myös pienimuotoista maanviljelyä, eli kaurat ja heinät saadaan omilta pelloilta.”

Vaikka Eelis Murtolan starttimäärä on noussut kuluvalla kaudella huomattavasti, ei kilvanajaminen ole nuoren ohjastajan tärkein tulonlähde, vaan Murtola kiertää kengittämässä hevosia Pohjois-Savossa. Hän sai suoritettua kuluvalla viikolla viimeiset näyttönsä kengittäjän tutkintoa varten Kiuruveden Hingunniemessä.
”Suoritin jo lukion yhteydessä hevosalan perustutkinnon. En ole oikein vielä keksinyt mitä muuta haluaisin opiskella. Kengittäjän tutkinto tuntui tähän väliin sopivimmalta vaihtoehdolta. Ehtiihän sitä opiskella myöhemmin jotakin muuta, jos hevosala ei lopulta tuntuisi omalle.”
Murtola kengittää maksimissaan 25 hevosta viikossa. Hevosrikkaassa Pohjois-Savossa asiakkaat ovat melko tasan ravi- ja ratsuhevosia. Osan kengitysasiakkaiden kanssa Murtolalla on yhteistyötä myös ohjastajana.
”Pinja Puustinen on tästä hyvä esimerkki. Kengitän kaikki hänen hevosensa, ja ajan sitten useimmat hänen hevostensa starteista.”
Vaikka kengittäminen on päätyö, haluaa Murtola ajaa tulevaisuudessa entistä enemmän kilpaa. Muutto etelämmäksi ei ole kuitenkaan suunnitelmissa.
”Ei Iisalmi ihan keskeisin paikka ole toimia lainaohjastajana, mutta kesäisin täällä on kuitenkin paljon raveja, ja minun asiakaskuntani on pääsääntöisesti itäisessä Suomessa. Kengittäminen tulee aina kulkemaan mukana. On mukavampi lähteä raveihin ohjastamaan, kun on jo käytännössä ansainnut päivän ansiot kengittämällä.”
Nuoremman polven ohjastaja korostaa hyvien asiakassuhteiden tärkeyttä useaan otteeseen. Hän nostaa esiin naapurissa asuvan Mika Lappalaisen merkityksen raviuralleen. Murtola käy ajamassa edelleen melko paljon hevosia Lappalaisen kaverina ja lisäksi hän kengittää valtaosan naapuritallin hevosista.
”Viime aikoina ajoapuna oleminen on jäänyt vähemmälle kiertäessäni raveissa. Mika on yksi parhaista ystävistäni, ja hän on tarjonnut arvokasta apua raviuralleni.”
Kotitila tarjoaisi oivalliset mahdollisuudet oman valmennustoiminnan laajentamiselle. Tällä hetkellä Murtolan valmennuslistalla on ainoastaan hänen itse omistamansa tamma Jennirosa. Vaikka Jennirosa on menestynyt mukavasti, ei valmennettavien määrää ole tarkoitus lisätä.
”En edes ehtisi valmentaa enempää hevosia tällä hetkellä, ja meiltä käsin ammattimaisen valmennustoiminnan pyörittäminen on työteliästä. Mikäli haluaa ajaa isommista palkinnoista, pitäisi lähteä useimmiten etelä-Suomeen. Nostan hattua meidän suunnan hyvin menestyneille ammattivalmentajille, jotka jaksavat vuodesta toiseen pyörittää isoa toimintaa.”