

Karoliina Mustamon valmentama Huisi Hippu (Tuokkolan Touho) avaa kuusivuotiskautensa lauantaina Vermossa. Viime vuonna Villinmiehen Tammakilpailun voittaneen tamman viime ajat ovat sujuneet mainiosti.
”Alkutalvesta oli pieniä murheita, mutta viime ajat ovat menneet oikein mallikkaasti. Suunnataan Vermoon hyvillä mietteillä. Toki ei olla ajettu kuin yksi kovempivauhtinen hiitti kotona, mutta tamma tuntuu ihan hyvälle”, kertoo Karoliina Mustamo.
Kim Åkerlundin tuttuun tapaan ohjastama Huisi Hippu starttaa lauantairavien kolmantena lähtönä ajettavassa viisi- ja kuusivuotiaille suomenhevostammoille rajatussa tasoitusajossa. Volttilähtö on valmentajan mukaan suurin kysymysmerkki.
”Tamma on kyllä vähän rauhoittunut talven aikana, ja toivotaan sen selvittävän volttilähdön kunnialla. Se on sen verran temperamenttinen, että sillä kiehahtaa yli todella nopeasti. Jos se vain ravaa koko matkan pitäisi sen olla hyvässä kunnossa. Toki siinä on mukana useampi kova vastustajakin.”
Huisi Hippu on kerännyt hienon yli 90 000 euron voittosumman, ja näin ollen kilpailuttamisen suunnittelu aiheuttaa pään vaivaa. Kuningatarkilpa ei ole vielä tällä kaudella ajankohtaista Mustamon mukaan.
”Ei me Killerin kuningatarkilpaan vielä olla menossa, ja onhan tamma itseasiassa kantakirjattavakin sitä ennen. Kotiradan Teivon kuningatarkilpa vuonna 2026 on sellainen kaukainen haave. En ole sen suuremmin edes katsellut tulevia startteja. Ajetaan Vermon startti, ja nähdään missä iskussa hevonen on.”

Vermoon Huisi Hipun taustajoukot eivät suunnittele esimerkiksi kenkien poisottoa. Kesällä on suunnitelmissa kokeilla ajaa mailin kisa, ja saada ennätys alhaisemmille sekuntiluvuille.
”On ollut tosiaan puhetta omistajan kanssa, että olisi mukava kokeilla jo tulevana kesänä ajaa maili tammalla. Kyllähän täyden matkan 26,5a-ennätyksestä luulisi ropisevan jonkin verran pois.”
”Eikö kunkkariviikonloppuna voisi olla erillinen lähtö tammoille, jotka eivät päässeet mukaan kuningatarkilpaan.”
Vaikka kuningatarkilpa ei ole tänä vuonna ajankohtainen Huisi Hipun kanssa, olisi Karoliina Mustamo halunnut olla mukana suojattinsa kanssa suomenhevosten kauden huipentumassa. Sopivan lähdön puuttuminen sarjatarjonnasta ihmetyttää valmentajaa.
”Eikö kunkkariviikonloppuna voisi olla erillinen lähtö tammoille, jotka eivät päässeet mukaan kuningatarkilpaan. Sekä Huisi Hipun kaltaisille nuoremmille tammoille, jotka eivät vielä ole valmiita kuningatarkilpaan. Kyseessä on kuitenkin suomenhevosten kauden päätapahtuma. Silloin pitäisi minusta olla tarjolla mahdollisimman paljon suomenhevoslähtöjä.”
Nokialla vaikuttavan Karoliina Mustamon valmennuslistalla on Huisi Hipun lisäksi kaksi muuta hevosta. Huisi Hipun ikätoveri Helmi Aleksantra (Kume) ja vuotta vanhempi Trumppi (Vaellus). Helmi Aleksantra aloitti uransa lupaavasti pari vuotta sitten, mutta sitten astuivat ongelmat kuvaan.
”Tamman ravi katosi, ja sille tehtiinkin jalkaoperaatio. Nyt olemme käyneet sen kanssa hiitillä, ja eiköhän se kohta radoilla näy. Lahjojahan sillä on, jos vain ravi käy.”
Ikäluokkalähdöissä mukavasti menestynyt Trumppi ei ole startannut reiluun vuoteen. Eikä starttiintulo ole vieläkään ihan ajankohtaista.
”Se ei tosiaan ole startannut minun valmennuksestani. Ruuna ei juokse mieleiselläni tyylillä, ja starttaaminen ei vielä ole ohjelmassa.”