• Kimmo Lampisen into raviurheiluun säilyy sydämessä – ikäluokkahevoselle löytyi kovasukuinen seuraaja huutokaupasta

    Kimmo Lampisen valmentaman Dramaqueen Gardenin kauden jatkuminen on kysymysmerkki. Valmentaja itse kaipaa tunnetta takaisin raviurheiluun.
    Tilaajalle
    Kimmo Lampinen työskenteli Suomen Hippoksesssa noin kahden vuoden ajan.
    Kimmo Lampinen työskenteli Suomen Hippoksesssa noin kahden vuoden ajan. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    15.10.202415:00
    Kaj Närhinen

    Suomen Hippoksen kasvattamisen ja omistamisen asiantuntijana heinäkuun lopulla lopettaneen Kimmo Lampisen into raviurheiluun ei ole laantunut. Tampereelle kotipaikkaansa takaisin muuttanut Lampinen hankki perjantaina Solvallassa pidetystä Ruotsin kriteriumhuutokaupasta mielenkiintoisen tammavarsan. Numerolla 147 myynnissä ollut Van Gennip Sox (Calgary Games) maksoi 70 000 kruunua.

    ”Halpuus houkutteli tässä tapauksessa. Mutta onhan tilanne kasvattajien kannalta todella harmillinen, kun noin hyväsukuisesta varsasta ei saa tuon enempää. Itseasiassa tammavarsa oli huudettu sisään kevään Elitauktionista 150 000 kruunulla”, kertoo Kimmo Lampinen.

    Vaikka Lampinen ei ollut itse paikan päällä Ruotsissa, ei huutokauppaostos ollut hetken päähänpisto.

    ”Olin minä katsonut jokusen tammavarsan huutokauppaluettelosta etukäteen. Tsekkasin tietenkin videot, kuvat ja muut asiakirjat. Ei minulla ollut kuitenkaan ketään tuttua, joka olisi käynyt katsomassa varsaa paikan päällä. Jännityksellä odotetaan ensi viikkoa, kun varsa tulee Suomeen”, Kimmo Lampinen nauraa.

    Galgary Gamesin ensimmäinen ikäluokka on syntynyt vuonna 2023. Timo Nurmoksen valmennuksessa kilpaillut ori voitti Jorma Kontion ohjastamana sekä Kriteriumin että Derbyn Ruotsissa.
    Galgary Gamesin ensimmäinen ikäluokka on syntynyt vuonna 2023. Timo Nurmoksen valmennuksessa kilpaillut ori voitti Jorma Kontion ohjastamana sekä Kriteriumin että Derbyn Ruotsissa.  

    Van Gennip Sox kuuluu Calgary Gamesin ensimmäiseen 143 Ruotsissa rekisteröityyn ikäluokkaan. Isän lisäksi Kimmo Lampista kiinnosti Van Gennip Soxin vahva emälinja. Varsan emästä Top Notch Pellinistä (Donato Hanover) on jo ennätyksen 11,3a juossut Aramis Face (Raja Mirchi) sekä 12,1a juossut Billionaire Face (Southwind Frank). Van Gennip Soxin kolmas emä on Conch (Bonefish), jonka jälkeläisiä ovat muun muassa siitosoriit Viking Kronos ja King Conch.

    ”Tarkoituksena on ilman muuta ajaa kilpaa tammalla ensin, mutta totta kai hankin sen myös siitosuraa silmällä pitäen. Kyllähän näihin kiintyy niin paljon, että kilpauran jälkeen tamman astuttaminen on melkein selviö minulle.”

    Van Gennip Soxin hankinnan myötä Kimmo Lampisen hevosmäärä tuplaantui. Tänä vuonna hienosti menestynyt Dramaqueen Garden (Maharajah) asustaa Riina Rekilän tallissa, jossa Lampinen käy ajamassa sitä. Van Gennip Sox majoittuu kuitenkin Teivoon.

    ”Aloitetaan sen ajolle opetus Teivossa. Varsan raviuran alkuaika on minusta yksi hienoimpia ajanjaksoja ravihevosten kanssa toimiessa. Ylipäätään hevosella ajaessa työasiat unohtuvat, ja mieliala paranee.”

    Hyvin tällä kaudella menestyneen Dramaqueen Gardenin kauden jatko on vielä auki.
    Hyvin tällä kaudella menestyneen Dramaqueen Gardenin kauden jatko on vielä auki. Kuva: Garin Helenius

    Dramaqueen Garden starttasi viimeksi Kriteriumin karsinnoissa. Tänä vuonna kuudesti kolmen parhaan joukkoon sijoittuneen tamman kauden jatko on Kimmo Lampisen mukaan auki.

    ”Sille tuli vähän ongelmia, ja en ole tehnyt vielä lopullista päätöstä yritetäänkö vielä olla mukana Kasvattajakruunussa. Yhtä hyvin voi olla, että kausi on jo ohi.”

    Hevosmäärä ei ole Lampisen mukaan lisääntymässä.

    ”Tässä on minun kaltaiselleni eläkeläiselle ihan tarpeeksi tekemistä. Jos haluaisi lisätä hevosmäärää, pitäisi kyllä löytää jostakin lisäansioita. Olen vetänyt henkeä Hippoksen töiden loputtua. Rataeläinlääkärin hommia olen tehnyt jonkin verran, mutta muuten olen keskittynyt käytännön raviurheiluun.”

    ”Meidän pitäisi saada suuri harrastajamassa takaisin lajin pariin.”

    Lampinen painottaa koko Pohjoismaisen hevoskasvatuksen tulevaisuuden olevan edelleen heikossa tilassa.

    ”Minun kannaltanihan oli myönteistä saada ostettua noin halvalla hyväsukuinen tammavarsa, mutta eihän ostohinta edes kata varsamaksua. Vaikka Ruotsissa on hyvät palkinnot ikäluokkalähdöissä, on taso kuitenkin todella kova. Parhaat ansaitsevat hyvin, mutta useampi hyväluokkainenkin nuori tamma jää voittosummaltaan melko vaatimattomiin lukuihin nelivuotiskauden jälkeen.”

    Lampinen harmittelee raviurheilun muuttuneen jollakin tapaa liian tulosorientoituneeksi.

    ”Voihan tämä olla tietysti puolieläkeläisen haihatteluakin, mutta aiemmin minusta raviurheilussa oli enemmän mukana tunnetta. Useimmat olivat tyytyväisiä saadessaan valmentaa omia hevosia, ja menestyksellä ei ollut niin isoa roolia.”

    ”Nykyään raviurheilussa tulokset ovat keskiössä, ja sitä kauttahan ilmapiiristä tulee väkisellä negatiivinen. Meidän pitäisi saada suuri harrastajamassa takaisin lajin pariin. Ilman laajaa harrastajapohja ei raviurheilu tunnetusti voi hyvin.”

    Lisää aiheesta
    • Dramaqueen Garden rattaillaan vakio-ohjastajansa Kari Venäläinen jatkaa seuraavaksi kilpailemista Tammakriteriumin finaalissa puolentoista viikon päästä.

      Ravit | Kuutosradalta Tammakriteriumiin starttaavan Dramaqueen Gardenin Kimmo Lampinen: "Tuntuu kuin olisi lomalla"

      Tilaajalle
    • Kimmo Lampinen siirtyy syrjään Suomen Hippoksesta.

      Ravit | Kimmo Lampinen lähtee Suomen Hippoksesta

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle