• Luokittelematon hevosihminen Teemu Ahtee on värikkään kaviouran kulkija – ”Tämä on sulatusuuni, jossa hevonen yhdistää ja johon mukaan mahtuvat kaikenlaiset”

    Teemu Ahtee on kouluratsastuksesta raviurille siirtyvä hevosharrastaja ja transihminen, joka työskentelee Finnairilla lentokapteenina.
    Tilaajalle
    ”Hevoselle ei tarvitse esittää, ja sille ei voi esittää”, Teemu Ahtee kiittää.
    ”Hevoselle ei tarvitse esittää, ja sille ei voi esittää”, Teemu Ahtee kiittää.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    MT Hevoset|Hevoset
    6.7.202409:00
    Miia Lahtinen

    Teemu Ahtee täyttää ensi vuonna 50 vuotta. Lennokkaan leipätyönsä ohella hän on myös suosittu juontaja, joka nähdään tänäkin vuonna muun muassa vetämässä Ylen kuninkuusravilähetystä Nelly Korpikosken kanssa.

    Ravimaailmaan hän tutustui ravipersoona Lauri Hyvösen ansiosta juontaessaan tämän kanssa ensin Kaivopuiston hevostapahtumassa, sitten Lempäälän lumiraveissa ja Haminan Bastionissa.

    Teivon ravikoulun Viena Kauppi houkutteli Ahteen kokeilemaan ajamista, ja Hyvönen taas puhui miehen osaomistajaksi nyt kaksivuotiaaseen caijuslaiseen suomenhevosorivarsaan Chaplin.

    Ajaminen innosti niin paljon, että Ahtee osallistui kesäkuussa Vermossa korttikurssille. Nyt C-ajolupa on taskussa, ja ensimmäinen startti edessä sunnuntaina Tallinnassa. Vermon ravikoulu tekee sinne vuosittain kesäretken, ja Ahteelle tarjottiin mahdollisuus lähteä mukaan ajotehtäviin.

    Teemu Ahtee toivoo löytävänsä jatkossa ajettavia raviradoille. Kuvan hevonen on Vermon ravikoulun lämminverinen Elkins, mutta myös suomenhevoset kiinnostavat.
    Teemu Ahtee toivoo löytävänsä jatkossa ajettavia raviradoille. Kuvan hevonen on Vermon ravikoulun lämminverinen Elkins, mutta myös suomenhevoset kiinnostavat.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Ahtee on ratsastanut 35 vuotta, mutta nyt hän uskoo jatkavansa yhteyttä hevosiin ja kilpailemiseen nimenomaan raviurheilun kautta. Omalle ratsastukselle, saati ratsuhevoselle, ei jää enää aikaa muun muassa ulkomaan lentojen pitenemisen takia. Ahtee lentää Finnairin lippulaivaa Airbus A350:ä, ja Venäjän ilmatilan kiertäminen tekee reissuista pitkiä.

    Ahtee aloitti ratsastuksen Leppävaaran ratsastuskoulussa yläasteikäisenä. Ratsastuksessa tuntee hevosen hengityksen ja jokaisen liikkeen, ja Ahtee pohti etukäteen, mahtaako samanlaisen yhteyden luominen onnistua ajaen. Kyllä onnistui.

    ”Olin yllättänyt, kuinka paljon tunnet myös kärryille. Näet, kuinka korvat liikkuvat, ja huomaat, kuinka hevonen ottaa kuolaimen. Vain tunne pyrstön alla puuttuu”, Ahtee sanoo.

    Teemu Ahtee uskoo, että hänen ajokätensä on hyvä ja vakaa kouluratsastusosaamisen ansiosta, ja työssä tarvittava avaruudellinen hahmottamiskyky auttanee ajolinjojen löytämisessä.
    Teemu Ahtee uskoo, että hänen ajokätensä on hyvä ja vakaa kouluratsastusosaamisen ansiosta, ja työssä tarvittava avaruudellinen hahmottamiskyky auttanee ajolinjojen löytämisessä.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Vauhti ei ole pelottanut, vaikka Ahteen ajokki, ravikoulun Elkins-tamma, kulkee loppusuoralla 1.15-aikoja.

    ”Ei ole hirvittänyt kertaakaan. Mitä lujempaa mennään, sitä siistimpää. Kun hiekka lentää, toinen hevonen puuskuttaa korvan juuressa ja tunnet, kuinka jokainen askel vetää… Se on sairaan makea fiilis”, hän kuvaa.

    ”Ei ole hirvittänyt kertaakaan. Mitä lujempaa mennään, sitä siistimpää.”

    Toinen makea fiilis tulee yhä lentämisestä. Ahteen isä lensi Finnairilla, ja lukion jälkeen poika mietti, opiskelisiko ratsastuksenopettajaksi. Lopulta tie vei kuitenkin taivaalle, Kauhavan ilmasotakoulun kautta Finnairin ilmailuopistoon.

    ”Top Gunit on katsottu. Mutta ei lentäminen käytännössä ole mitään sankaripuuhaa, vaan tarkkaa työtä, jossa turvallisuuden maksimointi on ykkönen, sitten tulee pitkä tauko ja sitten tulee taloudellisuus. Ilmavoimissa otetaan sitten hallittuja riskejäkin”, hän selvittää.

    Hevosten kanssa toimiminen on Teemu Ahteelle tuttua hänen lapsuudestaan lähtien.
    Hevosten kanssa toimiminen on Teemu Ahteelle tuttua hänen lapsuudestaan lähtien. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Ahteen puoliso Sari Aimia on ammatiltaan kouluratsastaja ja -valmentaja. Ahteella on ollut muutama oma hevonen, mutta niistä viimeinen, saksalainen kouluruuna Sarotti eli Seppo, jouduttiin lopettamaan alkutalvesta 2021, kun sen lantio murtui tarhassa.

    Saman vuoden kesällä Ahtee tuli ulos kaapista ja kertoi ensin lähipiirille ja sitten julkisesti, että hänellä on tarve pukeutua naiseksi.

    ”Se on ollut minussa aina olemassa, lapsesta lähtien”, hän sanoo.

    Ennen avautumista asia painoi häntä valtavasti ja kasvoi hänen sisällään. Se tuntui ajavan hänet päin seinää, ja lopulta hän istui suihkun lattialla ja itki niin, että ei meinannut päästä suihkusta ulos.

    Teemu Ahteen Pride-kulkue-tyyliä.
    Teemu Ahteen Pride-kulkue-tyyliä. Kuva: Teemu Ahteen arkisto

    Pitkä kuntoutusterapia auttoi eteenpäin, ja nyt Ahtee on ollut asian kanssa julkisuudessa paljonkin. Ensin hän kyllä ajatteli, että ei hän sentään miksikään esimerkiksi ja esikuvaksi lähde. Sitten hän huomasi, että se voi olla hänelle paras tie.

    Nyt päätös on osoittautunut oikeaksi.

    Kesällä, Priden jälkeen ja Tallinnan ravistarttia odotellessa, Teemu Ahtee voi oikein hyvin.

    ”Kun saa elää oman näköistä elämää ja pukeutua ja ilmaista itseään niin kuin tuntee, se on aikamoisen voimia vapauttava homma”, hän sanoo.

    Teemu Ahtee kokee hevosalan olevan hyväksyvä niin raviradalla kuin ratsutalleilla.

    ”Ratsastuksessa ja koko hevosyhteisössä erilaiset vähemmistöt ovat arkipäivää. Tämä on sulatusuuni, jossa hevonen yhdistää ja johon mukaan mahtuvat kaikenlaiset. Ei ole väliä, mitä vaatteita on päällä ja kenestä tykkää, kunhan on hyvä hevosihminen”, Ahtee kiittää.

    ”Ei ole väliä, mitä vaatteita on päällä ja kenestä tykkää, kunhan on hyvä hevosihminen.”

    Sitten hän toteaa, että ehkä ei kuitenkaan ihan kaikkiin pikkupaikkakuntien raveihin tulisi mentyä miehenä mekko päällä. Myös Kuninkuusraveihin hän aikoo pukea asun, jonka myötä valokeila pysyy tapahtuman pääkohteissa: hevosissa ja niiden huoltojoukoissa.

    Juhliin Ahtee tälläytyy mielellään kunnolla ja laittaa peruukin, korkokengät, hameen ja käheän meikin. Mutta sen lisäksi hän pukeutuu mielellään myös rennosti hupparimekkoon. Sellaisia miehiä on arjessa yhä harvassa, ja Ahtee ajattelee, että ehkä hän voi tässä kohtaa olla se, joka heiluttaa sateenkaarilippua.

    Ahtee naurahtaa, että nykyään olisi ehkä helpompi olla homo, sillä se on jo valtavirtaa. Muunsukupuolisuuden ja transihmisyyden tuoma vähemmistöstressi saattaa olla kuluttavampaa.

    Kuva: Jaana Kankaanpää

    Negatiivista palautetta hänelle on tullut vain vähän.

    ”Kyllä joku on kirjoittanut LinkedInissä Finnairin Pride-sivuilla, että lopetan Finnairilla lentämisen, ja eikö siellä ole psykologisia testejä. Tai laittaa X:ssä minulle, että hyi, olet sairas. Mutta sellainen on niin toksista, että se kertoo enemmän kirjoittajasta itsestään”, Ahtee kuittaa.

    Jos jotain hän on tiellään oppinut, niin sen, että ei pidä pelätä muiden ennakkoluuloja ja antaa niiden määrätä omia valintoja. Poika voi mennä ratsastamaan, ja keski-ikäinen voi mennä ravikorttikurssille, varjoliitämään tai aikuisbalettiin. Kannattaa uskaltaa kulkea omanlaistaan polkua.

    Hänelle itselleen se oli miltei välttämättömyys, mutta se toimii pienemmissäkin asioissa.

    ”Se, mitä muut ajattelevat, on niiden muiden asia”, hän sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Sarotti eli "Seppo" ja Teemu Ahtee ovat tehneet töitä yhdessä kahdeksan vuotta. "Hevoshommat ovat tärkeä ja rakas harrastus. Olemme Sepon kanssa mukautuneet toinen toisiimme."

      ”Stadionillinen ihmisiä, mikki kädessä keskellä. Nyt tiedän, miltä rokkitähdistä tuntuu"

    • HIHS:n uusi ja vanha isäntä Tom Gordin (vas.) ja Valtteri Gundersby löivät kättä päälle satapäisen vierasjoukon edessä.

      Ratsastus | Helsinki Horse Show uusiin puihin – paikka, ajankohta ja omistajat vaihtuvat

      Tilaajalle
    • Kisaviikolla on käynnissä loppukiri viimeisten esteiden rakentamisessa. Hanna-Maija Lahtinen (vas.) ja Heidi Ilmonius vauhdissa.

      Ratsastus | Ratsastuksen huipputapahtuma ei synny ilman tinkimätöntä työtä – Helsingin esteet saavat maailmantähdiltä kiitosta, kentän pohjan kunto ei ole enää makuasia

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle