

Sunnuntain pääluokan ohella Petra Heikkinen voitti lauantain isoimman luokan tauolta palanneella ykkösratsullaan Oechie-K:lla. Lisäksi Kearney W oli sunnuntaina pääluokassa neljäs. Sunnuntain 130-vauhtiluokassa Heikkinen oli kakkonen ja kolmonen seitsemänvuotiailla Unicornilla ja Jagger D' Helulalla.
Muitakin ruusukkeita toki saatiin tallin seinää koristamaan, joten Heikkinen oli tyytyväinen.
”Kaikki hevoset hyppäsivät tosi hyvin”, hän summasi.
Eniten Heikkistä ilahdutti Keski-Euroopassa väsähtäneen Oechie-K:n vire lauantain 135-luokassa. Sekin voitto tuli vähän vahingossa, sillä ratsastaja ei painanut menemään sata lasissa.
”Tein hitaan rundin, mutta käänsin yhdestä kohdasta, mistä muut eivät kääntäneet”, Heikkinen selittää.
Ratsastaja kertoo, että Oechie-K:n hyppy tuntui niin terävältä, että hän alkoi jo suunnitella ilmoittautumista senkin kanssa sunnuntain pääluokkaan.
”Mutta järki puuttui peliin, ja onneksi pysyin suunnitelmassa”, Heikkinen kertoo.
Pääluokka hypättiin 140-tasolla kahden kierroksen kilpailuna. Heikkinen oli ajatellut voittaa Kearney W:llä, mutta ratsastajan virhe toi yhden pudotuksen toisella kierroksella. Viikko sitten Salossa 140-luokan voittanut La Balouetta van de Eijkhof korjasi tilanteen. Se oli puhdas ja myös luokan nopein, mikä yllätti ratsastajan.
”Oma mieli oli pedannut luokan Kearneylle. Balouetalla on vähän omintakeinen laukka, ja ajattelin, että se ei mene ahtaassa tilassa yhtä hyvin”, Heikkinen selittää suunnitelmiaan Solbackan pienehköllä kentällä.
Myös nuorista hevosistaan Heikkinen oli ylpeä. Seitsemänvuotiaista Jagger D' Helula (Emerald van het Ruytershof – Nartago) hyppäsi jo Salossa ensimmäisen 140-luokkansa. Unicornia (United Way – Cancara) Heikkinen kuvaa kropaltaan kumiseksi ja sellaiseksi, että 130 ei tunnu isolta. Kolmas seitsemänvuotias Olonie DP (Heineken VK VDL – Cantos) on vielä 120-luokissa.
”Tosi kivoja kaikki”, Heikkinen sanoo ja toteaa, että vasta ajan kanssa ja työn tekemisen jälkeen nähdään, mitä niistä tulee.
Kovimmat odotukset hänellä on kuusivuotiaalle ruunikkotammalle Otana Z (O'Neil VD Bisschop – Heartbreaker).

Kahden viikon päästä Heikkinen lähtee aikuisten hevostensa kanssa Latviaan kansainvälisiin kilpailuihin. Sen sijaan alkaneella viikolla ohjelmassa ei ole yksiäkään kilpailuita, joten Heikkiselle itselleen se mahdollistaisi viikonlopun tavallisten ihmisten kesäriennoissa.
Mutta ei.
”Lauantaina olen luvannut pitää Metsämäessä klinikan, ja sunnuntaina minulla on tallivuoro. Kun elää ja hengittää hevosia, ei osaa irtautuakaan”, Heikkinen kuittaa.