• Team Melkko & Sorosen hevoset starttaavat tällä viikolla etelässä ja pohjoisessa

    Viikko ei ole starttihevosten osalta kaikkein kiireisimpiä Katja Melkon valmennustallilla, mutta mielenkiintoiseksi homman tekee maantiede. Tiistaina tallin Go Peppergirl starttaa Pariisin Vincennesissä, lauantaina High On Pepper kultadivisioonassa Bollnäsissa.
    Tilaajalle
    Katja Melkon ja Janne Sorosen Julmyran talli on laajentanut ja starttaakin esimerkiksi tällä viikolla monessa ilmansuunnassa.
    Katja Melkon ja Janne Sorosen Julmyran talli on laajentanut ja starttaakin esimerkiksi tällä viikolla monessa ilmansuunnassa. Kuva: Miika Lähdeniemi
    MT Hevoset|Ravit
    11.12.202311:33
    Riku Niittynen

    Ruotsin Julmyrassa valmennustoimintaa pyörittävän Team Melkko & Sorosen tallilla on ollut suunnitelmia Ranskan valloituksesta jo useamman vuoden ajan. Väliin tuli muun muassa koronapandemia ja vasta huomenna tiistaina Katja Melkon valmennettava starttaa ensimmäistä kertaa Ranskan ravipyhätössä Vincennesissä. Kuusivuotias Go Peppergirl (Charly du Noyer) on mukana 19 800 euron ykköspalkinnolla ajettavassa montélähdössä. Kyseessä on oppilaslähtö, jossa tammaa ratsastaa 18 kertaa urallaan voittanut Estelle Croisic.

    Go Peppergirlillä ei ole aiempaa kokemusta montésta eli raviratsastuksesta. Se meni keväällä kärrylähdöissä upeasti voittaen muun muassa kolmesti putkeen Kaj Widellin ohjastamana. Syksyn startit eivät menneet yhtä hyvin, ja tammalla on alla kaksi hylkäystä sekä reilun parin kuukauden paussi.

    ”Huomisessa startissa on paljon kysymysmerkkejä”, Katja Melkon puoliso ja yhtiökumppani Janne Soronen myöntää.

    ”Go Peppergirlillä on kyllä ratsastettu sekä täällä, että viime aikoina Ranskassa treenissä. Sitä on testattu montéssa viime treeneissä, ja homman pitäisi toimia. Vaikea silti asettaa tammaa kartalle esimerkiksi huomisessa lähdössä oleviin vastustajiin verrattuna tai ennustaa voisiko se onnistua Vincennesissä.”

    Go Peppergirl on pitkään Ranskassa vaikuttaneen suomalaisen Vilja Paunosen hoivissa Normandiassa.

    ”Hänellä on tietääkseni nyt vain muutama hevonen hoidossaan. Jos lähetämme Ranskaan lisää valmennettaviamme, ne ovat menossa Viljalle. Meidän ykkössarjalaisemme siinä lähinnä tulevat kysymykseen, mutta mitään varmaa ei ole vielä päätetty”, Janne Soronen kertoo.

    Rikard Skoglundin ajokki nelivuotias ori Staro Mack Crowe on Team Melkko & Sorosen vahvan kauden menestynein hevonen reilun 2,3 miljoonan kruunun vuosiansioillaan.
    Rikard Skoglundin ajokki nelivuotias ori Staro Mack Crowe on Team Melkko & Sorosen vahvan kauden menestynein hevonen reilun 2,3 miljoonan kruunun vuosiansioillaan. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Team Melkko & Sorosen ykkösketjua ovat UET Grand Prixissä kolmanneksi sijoittunut ori Staro Mack Crowe (Bold Eagle) ja lauantaina Bollnäsin T75-jackpotkierroksella starttaava ruuna High On Pepper (Ready Cash). Ranskan lähtöihin mahdollinen hevonen voisi olla myös ori It’s Peppertime (Muscle Hill), tosin sen reilun 700 000 kruunun voittosumma saattaa olla hieman alakanttiin muille kuin Ranskassa syntyneille tarkoitetuissa lähdöissä. Ranskan kilpailujärjestelmässä muualla Euroopassa syntyneiden kilpailumahdollisuudet ovat matalalla voittosummalla hyvin rajalliset.

    Lauantaina ykkösketjusta siis on viivalla High On Pepper.

    ”High On Pepper (T75-5) on kyllä mainiossa iskussa viime startin ja treenienkin perusteella, vaikka tässä välissä mennään aika hissutellen. Starttiväliä on vain kaksi viikkoa. Viime startissa jäivät ylivoimavoitossa korvat kiinni, ja ohjastanut Jorma Kontio tuumi, että se olisi jatkanut vielä pitkään samaa vauhtia, vaikka oli ajettu jo kolme kierrosta. Nyt on harmittavasti takarivi, kun ruuna on alkanut avatakin paremmin. Kuitenkin sauma onnistua lienee aika hyvä. Ruuna ei liene ainakaan ihan heti menossa Ranskaan, kun uudenvuodenaaton isopalkintoinen Syövesterloppet on meillä tähtäimessä seuraavaksi.”

    High On Pepper ja Jorma Kontio ovat myös onnistuneet monta kertaa.
    High On Pepper ja Jorma Kontio ovat myös onnistuneet monta kertaa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Team Melkko & Sorosen varmin voittaja saattaa silti olla tiistaina Bergsåkerin lounasraveissa starttaava Relevant Stride (Maharajah).

    ”Tamma pelkäsi ensimmäisessä startissa toisten kavioista lentävää hiekkaa. Varusteita vaihdettiin vähän ja se on ollut alun jälkeen ravivarma. Tamma on nappisarjassa pieneltä paalulta varmaankin aika liki johtaa koko matkan.”

    Kolme starttihevosta koko viikolla on melko pieni määrä 36 valmennettavan tallilta.

    ”Luvussa on mukana yksivuotiaita ja toisaalta joku virus on meitä viime aikoina häirinnyt: hevosia on ollut kipeänä. Nyt tuntuu, että homma alkaisi olla ohi ja esimerkiksi High On Pepper suorittaa kovalla tasolla ja ohitti ilmeisesti taudin ensimmäisten joukossa.”

    Go Peppergirl starttaa Vincennesin tiistain neloslähdössä kello 18.38 Suomen aikaa. Relevant Stride starttaa puolestaan Bergsåkerin lounasravien seitsemännessä lähdössä kello 15.27. Lauantain Bollnäsin kultadivisioona, jossa High On Pepper on suosikkeja on viides T75-kohde, joka ajetaan noin 18.50 Suomen aikaa.

    Juttua on muokattu 11.12.2023 kello 12.06. Korjattu, että Vilja Paunonen valmentaa Normandiassa, ei Grosboisissa.

    Lisää aiheesta
    • Katja Melkon ja Janne Sorosen tiimin vauhti kiihtyy: talli muun muassa avaa taas toimintaa Suomeenkin.

      Ravit | Katja Melkolla ja Janne Sorosella kovia tavoitteita syksyn isoihin lähtöihin ‒ yhteistyö Marinka Salmisen kanssa tuo hevosia Vermoon

      Tilaajalle
    • Katja Melkon ja Janne Sorosen, kuvassa vanhan kotiratansa Äimäraution maisemissa, 37 hevosen tallissa Ruotsissa on mielenkiintoista uutta.

      Ravit | Huippulahjakas nelivuotias Petri Puron kasvatti Katja Melkon ja Janne Sorosen valmennukseen

      Tilaajalle
    • Katja Melkko on edelleen Ruotsin naisvalmentajien tilastoykkönen ja korkealla naapurimaan suomalaisten tilastossakin.

      Ravit | Suomalaisvalmentajat Ruotsissa: Katja Melkko naisvalmentajien ykkönen - Timo Nurmos koko tilaston kakkonen ja Ville Karhulahdella kova prosentti

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle