

Christer Sandholmin suomenhevosista lähtenyt hevosenomistaja- ja kasvattajaura on tämän syksyn lämminverimenestysten myötä huippukohdassaan. Viens Icin Kymenlaakso-ajon voitto sai jatkoa viime lauantaina Seinäjoella kolmevuotiaiden tammojen Kasvattajakruunussa. Kisa oli Sandholmille suurmenestys, sillä hän ravurinsa ottivat kisassa sijat yksi ja kolme. Viens Ici kiri ykköseksi, ja Sandholmin jättipottia täydensi Sands Hybrid kolmossijallaan.
Viens Icin (Quite Easy) Sandholm on kasvattanut ja omistaa yhdessä samoin Kirkkonummella asuvan Hanna-Maija Saikkosen kanssa. Kolmanneksi tasaisessa maaliintulossa sijoittuneen Sands Hybridin Christer Sandholm omistaa ja on kasvattanut kokonaan itse. Molempia, kuten useimpia Sandholmin kymmenkunnasta ravurista, valmentaa Sipoon Söderkullassa Tero Pohjolainen.
Pohjolainen on pitkään alalla toiminut ammattilainen, mutta suhteellisen tuore nimi lisenssivalmentajana. Sandholm ja Pohjolainen ovat siis käsi kädessä nousseet viime vuosina esille. Jo viime vuonna Sandholmin kasvattama ja omistama Sands Gangster (Winter Harbor) lunasti paikan Kriteriumin finaalissa, mistä joutui kuitenkin jäämään pois.
Tänä vuonna Sands Gangster ravasi nelivuotiaiden yli kolmen kilometrin matkojen tasoitusajon SE:n 14,5. Syksymmällä sen kurkku osoittautui tulehtuneeksi, eikä paikkaa Derbyn finaalista irronnut. Gangsterin pikkusisko Sands Hybrid (Maharajah) sen sijaan nappasi Tammakriteriumista kakkosen, mutta jäi Kriteriumissa karsintaan. Sandholmilla oli Kriteriumissa toinenkin kasvatti, Bishop Vanity (Nuncio), joka pääsi finaaliin, mutta väsyi siellä hännille. Viens Ici oli ennen karsintoja tappioton, mutta ei voinut kilpailla Kriteriumissa sairastelun takia.
PÄIVITETTY 4.12. kello15.17: Sands Hybrid ei ollut Kriteriumin finaalissa, eikä Bishop Vanity sijoittunut siinä.
”Huikea kausihan tämä on ollut.”
Kausi 2023 on siis sittenkin suhteellisen maltillisella hevosmäärällä tuonut laajalla rintamalla menestystä Christer Sandholmille kasvattajana ja omistajana. Tämä siitä huolimatta, että Kirkkonummen Luoman kylän kasvatin ja asukin ensimmäinen itse kasvattama menestysravuri Hetviina, 13, ei onnistunut vieläkään nappiin kuningatarkilvassa. Hetviina joutui keskeyttämään Kouvolassa kokonaiskisan avausmatkan jälkeen, ja hiljattain uutisoitiin, että suomenhevoshuipun kilpaura on ohi.
”Huikea kausihan tämä on ollut”, Christer Sandholm myöntää.
”Siitä huolimatta siihen on mahtunut pettymyksiäkin. Hetviinan jalkaongelmat ja toisaalta Sands Gangsterin Derby olivat niitä miinuspuolia. Kokonaisuutena on mennyt kuitenkin upeasti. Eihän tällaisia menestyksiä ole osannut odottaa.”
Christer Sandholmin lämminverisetkin ovat menneet jo vuosia hyvin. Sands Gangsterin ja Sands Hybridin emä, derbyvoittaja Seabiscuitin pikkusisko Sands Pepper (Make It Happen) juoksi ennätyksen 13,1ake ja tienasi vajaat 50 000 euroa. Quite Vanityn (Quite Easy), joka sekin on väläytellyt muun muassa Uudenmaan Upeimman kakkosena, ja Kriteriumin kolmosen Bishop Vanityn emä Vanity Hoss (Credt Winner) meni myös 13,1ake ja tienasi reilut 25 000. Viens Icin emä Twilight Vixi (Love You) puolestaan sai lukemat 13,4aly ja 35 710 euroa.
”Toki hevoset ovat olleet lupaavia alusta asti, ja odotuksiakin on ollut. Tero Pohjolainen on valmentanut ja kilpailuttanut kasvattejani tarkasti. Niillä on ajettu harvakseen hevosia kehittäen kilpaa, tähdätty tiettyihin ikäluokkakisoihin ja onnistuttu hyvällä prosentilla. Aina ei tietenkään voi onnistua. Sekin on tänä vuonna nähty.”
Sandholm on siis omistanut monta hyvää tammaa, joten tulevaisuus saattaa tuoda uusia menestysravureita. Nykyisilläkin on tosin uraa edessä vaikka mihin.
”Kasvatustoiminta on jäämässä vähemmälle, kun näissäkin on jo jännittämistä ihan tarpeeksi. Toisaalta itsellä alkaa olla jo ikää. Tammoista Vanity Hoss ja Sands Pepper jouduttiin ikävä kyllä viime vuonna lopettamaan erilaisten terveysmurheiden takia. Hetviinaakaan tuskin tulen itse varsottamaan, mutta Quite Vanityn ja Bishop Vanityn sisko Black Vanity (Farifant) minulla on vielä siitoksessa. Koitin myydä sitäkin, mutta kukaan ei halunnut ostaa. Sillä on tammavarsa Creatinesta (Andover Hall) tältä keväältä. Nyt se kantaa Corazon Combosta (Express Duo).”
”Oikeastaan kaikissa valmennuksessa olevissa on kyllä mielenkiintoa.” Christer Sandholm
Twilight Vixi on puolestaan nykyään yksin Hanna-Maija Saikkosen siitostamma. Christer Sandholmin hevosissa on joka tapauksessa monta mielenkiinnon kohdetta myös kaudelle 2024.
”Ovathan nuo kolmevuotiaat tammat jänniä ja Bishop Vanity vähintään yhtä mielenkiintoinen. Se on iso, eikä ollut ihan valmis vielä kolmevuotiaana, mutta odotan nelivuotiskaudelta aika paljon. Twilight Vixin kolmevuotiaaksi tuleva poika Bienvenue (Maharajah) meillä on Hannamaijan ja Tero Pohjolaisen kanssa yhdessä, ja se vaikuttaa myös lupaavalta. Oikeastaan kaikissa valmennuksessa olevissa on kyllä mielenkiintoa.”