
Ravialan suuri ongelma on koko lajin rahoituksen lyhyt varmuus. Kun alan rahavirta siirtyi peliyhtiöiden fuusioitumisen myötä Hippoksen omistaman Fintoton tuotoista kokonaisuudessaan ministeriön myöntämään budjettirahoitukseen, samalla bisnes karkasi omista käsistä.
Nyt edessä ovat suuret mullistukset, kun Veikkauksen monopolia ollaan purkamassa.
”Päätehtäväni on yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja se, että lajille pystytään takaamaan pitkäaikainen rahoitus”, Hippoksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo summaa.
”Jos Veikkauksen monopoli murtuu, rakennelma tulee todennäköisesti olemaan sellainen, että osa rahoituksesta tulee pelituotoista ja toivottavasti osa valtion tukena esimerkiksi kasvatukseen. Tavoitteena täytyy olla, että kokonaisuus on kasvava.”
Suomen Hippoksen puheenjohtajan pitää roolissaan uskoa alan näkymiin, mutta Lehtisalo onnistuu ainakin kuulostamaan vakuuttavalta asiasta puhuessaan.
”Tämän hetken poliittisilla vaikuttajilla tuntuu olevan ymmärrys asiasta ja tahtotila hyvään kokonaisuuteen.”
Hevosalalle valtion kautta kulkeutuva tukisumma on nykyisin noin 40 miljoonaa euroa. Lehtisalo näkee nykytason alan toiminnan kannalta miniminä.
”Valtiota täytyy haastaa siinä, että sen täytyy hoitaa oma osuutensa, kun uudistuvien pelimarkkinoiden tuotto alalle on suunnilleen tiedossa”, hän muotoilee. ”Hevosalan vaikutus ei ole yhteiskunnallisestikaan pieni, ja ala tuottaa paljon työpaikkoja myös sellaisille seuduille, joissa työllistymismahdollisuudet eivät välttämättä muuten ole niin hyvät.”
”Minkäänlaista epäasiallista käytöstä ei tule sallia.”
Lehtisalo myös muistuttaa, että lajin täytyy olla sisältä kunnossa.
”Meiltä kysytään tulevaisuudessa entistä useammin sitä, kuinka paljon nuoria tämän lajin pariin tulee. Siihen liittyy myös se, että lajin tulee olla jokaiselle turvallinen. Minkäänlaista epäasiallista käytöstä ei tule sallia.”
Alan kunnossa olemiseen liittyy Lehtisalon mukaan voimakkaasti myös viestintä ja keskustelukulttuuri.
”Pitää pyrkiä tekemään ja viestimään entistä konkreettisempia asioita. Kun aina syytetään, että hevosalalla puuhataan päätöksiä pienissä piireissä, niin minä ainakin yritän joka käänteessä kertoa, millaisia asioita pyrin saamaan aikaan. Jos päätöksiä ei saada aikaan tai ne osoittautuvat huonoiksi, se on eri asia, mutta ainakin yritetään saada asioita aikaan.”