Aki Hannula pysähtyi vuodeksi

Estevalmentaja Aki Hannulalla on takanaan elämänsä rankin vuosi. Viime keväänä häneltä leikattiin kielentyvestä iso ja pahalaatuinen syöpäkasvain, ja hän kävi läpi sytostaattihoidot.

Vuoden vaihteessa hän sai jo terveen paperit, mutta nyt häntä huolettaa kaulan alueen uusi kosketusarkuus.

”Nyt ei tiedetä, onko se antanut kokonaan periksi”, Hannula sanoo syöpään viitaten.

Hän toteaa, että alue saattoi myös revähtää, kun hän nosteli esteitä kyytiin Seinäjoki Derbyä varten.

Mietteliääksihän se silti vetää. Muutaman viikon päästä on taas tarkastus.

”Ei siinä, semmoista tämä on. Aika näyttää sitten”, Hannula sanoo.

Puhutaan jotain muuta.

Vähän yli kuusikymppinen Hannula on syntynyt Ypäjältä, ja kai se teki hänestä hevosmiehen. Hän alkoi ratsastaa, lähti heti nuorena miehenä Saksaan hevostöihin ja sen jälkeen hän on elättänyt itsensä hevosilla muutamaa pikkutaukoa lukuun ottamatta.

”Pariin otteeseen olen ollut töissä velimiehen firmassa”, Hannula kertoo.

Hän huomauttaa, että aikanaan maailmalle saattoi lähteä taskut tyhjinä, ja kilpailemaan pääsi etenemällä tyvestä puuhun, eli lakaisemalla ensin lattiaa ja siivoamalla tarpeeksi paljon karsinoita. Nykyään maailmalle taas mennään usein paksun kukkaron kanssa valmentautumaan.

Ei siihen pitkään reittiin kovin moni ole enää valmiskaan, Hannula miettii.

Helppo rasti ammattiratsastajan homma ei toki ole koskaan ollut sen enempää Suomessa kuin maailmallakaan.

”Onhan sitä siellä aina itse pelinappula, jos et ole syntynyt kultalusikka suussa. Hyvin harvoin saat pitää itse hevosen, vaan palaat aina alkuun. Mutta onhan se palkitsevaakin, kun tekemäsi hevonen kelpaa muille. Ja se on oma valinta, johon pitää sopeutua”, Hannula miettii.

Saksassa kilpailemassa. Kuva: Aki Hannulan albumi

Hänellä on elämässään ollut paljon hyviä hevosia: Gretna Green, Hopalong Cassidy, MG Glendora, Frigadelle ja jo nuorena maailmalle lähtenyt Bear Bay d’Artagnan. Mieleen jäi myös suomenhevonen Lerkko, jolla Hannula hyppäsi avoimia 130-luokkia.

”Yli 200 hevosella olen hypännyt”, hän sanoo. ”Toiset olivat helpompia, toiset haastavampia. Jotakin saatiin aikaan.”

Hän miettii, että hänen isoin lahjakkuutensa on ollut ehkä kyky mukautua erilaisiin hevosiin.

”Opin Saksassa, että hevosia ei pidä ratsastaa tiettyyn modeen, vaan katsoa kokonaisuutta: mitä parannetaan, mitä peitellään”, Hannula selittää.

Eikä Hannula pelännyt mitään.

”Nuorena en, nykyään vähän kaikkea. Olin ehkä vähän rämäpää, ja siksi kroppa onkin tässä kunnossa. Myöhemmin on tullut järkeä päähän. Mutta silloin käytäntö opetti, että kuin teit virheen, jouduit laittamaan laastarin, etkä tehnyt sitä virhettä enää toista kertaa”, hän tiivistää.

Nykyratsastajien hän toivoisi viettävän enemmän aikaa hevostensa kanssa.

”Aikanaan oltiin porukalla tallilla hevosten kanssa aamusta iltaan, riesaksi asti”, hän hymyilee.

Kun hevosen kanssa on paljon ja sen tuntee, se auttaa niin lastauksessa, radalla kuin joka ikisessä muussakin tekemisessä.

Hyvää nykyajassa taas on ymmärrys fysiikkatreenin tärkeydestä. Urheilijan pitää olla riittävässä kunnossa, ja hänellä pitää olla sellaiset reaktiot, että vahinkoja ei tule niiden puuttumisen takia, Hannula muistuttaa.

Krista Hannula on seurannut isänsä Akin ja äitinsä Pirkko Herdin jälkiä hevosalalle. Kuva: Aki Hannulan albumi

Omaa elämäänsä taaksepäin katsoessaan mies toteaa, että jotain elämässä pitääkin katua. Itse hän olisi esimerkiksi voinut jonkun kerran pitää suunsa kiinni.

Mutta muuten on ollut aika hyvä, ja muisteltavaa on varmasti enemmän kuin monen muun elämässä.

”Tapahtumarikasta on ollut, se on taivaan tosi”, Hannula naurahtaa.

Ja kertoo olevansa tyytyväinen myös nykyiseen rauhallisempaan elämänvaiheeseen, jossa asiat ovat balanssissa. On Finland Horse Show, tyttären hommat Saksassa ja työt omalla ranchilla.

”Sen verta olen ADHD, että sohvalle istumaan ei halua jäädä. Eikä pystykään, emäntä antaa tehtäviä, jos ei itse lähde. Tämä on hyvä näin”, Hannula sanoo.

Oma tila on Nousiaisissa yhdessä elämänkumppanin, K-kauppias Niina Kakriaisen kanssa. Hannulan tytär Krista tuli aikanaan tunnetuksi Hevosopiston opiskelijoista kertovasta Ypäjä-sarjasta, ja nykyään hän toimii hevosalan ammattilaisena Saksassa.

Hannula on tästä tietysti ylpeä, mutta myös hieman pahoillaan, että sama ei onnistu kotimassa.

”Suomessa on vaikea elää ratsuttajana. Kun itse olin samassa iässä, oli tallinpito kannattavaa ja hevosia paljon. Nyt kaikki on niin kallista, että on mennyt ihan hulluksi tämä homma. Ei Suomessa lyö leiville ratsastus, ratsastuskilpailut eikä kasvattaminen. Nykyään suosittelen, että lukekaa hyvä ammatti ja harrastakaa hevosia”, Hannula sanoo.

Tuomas Virrankosken kanssa Finland Horse Show’ssa kilpailuita järjestävä Hannula on huolissaan ensi kesästä. Kun polttoaineen hinnat nousevat, entistä useampi haluaa kilpailla vain lähiseuduilla, mutta kilpailuiden järjestäminen on keskittynyt Etelä-Suomeen. Turussa ja Tampereellakin on kilpailuita, mutta pohjoisessa ja Itä-Suomessa on liian hiljaista.

”Jännäksi menee. Samaan aikaan kuussa käydään ja melkein vaihdetaan päitä ihmisille. Me vanhemmat ihmiset lajin sisällä näemme, mitä tapahtuu”, Hannula murehtii.

Hän laskee, että 550 starttia on se vähimmäismäärä, jolla isompi kilpailu kannattaa järjestää. Samalla kilpailijoille laji tulee liian kalliiksi.

”20 vuotta sitten olisin mennyt viidet kilpailut samalla rahalla, joka nyt menee yhteen viikonloppuun”, Hannula vertaa.

Mutta esteratsastaja on yleensä myös optimisti. Seuraavaksi Hannula alkaa puhua Seinäjoki Derbystä, joka ratsastetaan toukokuussa Seinäjoen raviradan kentällä ja myös varikkoalueen kiertävällä reitillä.

Viime vuonna kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa, ja silloin lähtijöitä oli 20. Metrin tasolla ratsastetussa kilpailussa voitto ja 500 euroa meni suomenhevosratsukolle Mari Kaipaiselle ja Kankalon Iisakille. Tänä vuonna ykköspalkinto on nostettu 1000 euroon, ja paljon lisää kilpailijoita toivotaan.

Lauantaina ratsastetaan karsintakilpailu.

”Siitä tarvitaan vain hyväksytty suoritus, että nähdään, ettei tule ykköseltä hylkyä, jos edessä on maastoestelaatikko”, Hannula selittää.

Hän odottaa hyvää kilpailua.

”Meillä oli jo viime vuonna katsomot täynnä ja lenkin varrella porukkaa”, hän myhäilee.

Vielä isompiakin suunnitelmia on Suomen kilpailukesään, mutta niistä kuullaan myöhemmin, jos tuulet ovat suunnitelmille myötäiset.

Niina Kakriainen kilpali viime kesänä Finnderbyssä AH Challengerilla eli kansainväliseltä nimeltään Silbersteinilla yhden tähden kansainvälisiä luokkia. Kuva: Heidi Lammi

Niina Kakriaisen kilpaileminen jäi viime vuonna vähiin Hannulan sairauden takia, mutta tänä vuonna yritetään kilpailla enemmän. Kakriainen kilpailee hevosella AH Revolution Pohjolan isoa sarjaa, ja sen kanssa mennään myös suomenmestaruudet. AH Challenger tekee pienempää linjaa.

”Hevoset ovat hyvässä laukkakunnossa. Muutamalla hyppykerralla lähdetään Seinäjoelle. Siellä on isoin luokka 135, joten sitä varten ei tarvita kauheaa rääkkiä ja rumbaa”, Hannula suunnittelee.

Lisäksi on muutamia nuoria hevosia. Eerika Häkkisen kanssa yhdessä omistettu Gripen Green, joka on Häkkisen omistaman ja Hannulan ratsastaman GP-tamma Gretna Greenin tyttärenpoika, sen sijaan on lähdössä Hannulan tyttärelle Saksaan.

Omat viimeiset kilpailustarttinsa Hannula ratsasti vuonna 2022. Mies kertoo kyllä kaipaavansa satulaan ja esteille, mutta fysiikka ei enää anna myöden. Viimeinen kilpailu aiheutti polveen ristisiteen vamman.

”Ei palikat enää kestä”, hän harmittelee.

Hän tietää erittäin hyvin, että nuorilla hevosilla ei pidä ratsastaa, jos on itsestä niin huolissaan, että alkaa sitten vetää naruista vastaan.

”Aina mieli tekisi mennä itse selkään, mutta täytyy ottaa faktat mukaan. Eiköhän tässä ole tarpeeksi menty”, hän sanoo.

Ja tarkoittaa esteratsastusta. Tavallista tasapainoista elämää on toivottavasti edessä vielä monta kymmentä vuotta.