

Alkukesästä eläinlääkäri Katja Hautalan LinkedIn-palvelun postilaatikkoon kolahti yllättävä yhteydenotto. Viesti oli dubailaisen rekrytointifirman headhunterilta, joka tiedusteli, olisiko Hautala kiinnostunut työstä Saudi-Arabian laukkaurheilun parissa.
”Hetken mietin, että onkohan tämä vitsi, mutta sitten alettiin neuvotella”, Katja Hautala muistelee nyt, puolisen vuotta myöhemmin.
Kesän aikana neuvottelut johtivat tulokseen, ja elokuun puolivälistä alkaen Katja Hautala on työskennellyt Jockey Club of Saudi Arabian veterinary adviserina eli eläinlääketieteellisenä asiantuntijana.
Vaikka ympäristö on uudenlainen, työ itsessään on Hautalan mukaan varsin tuttua. Hautala työskenteli vuosina 2006-2017 raviurheilun ja hevosjalostuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen eläinlääkärinä.
”Työnkuva on lähes samanlainen kuin Hippoksessa. Tehdään eläinsuojeluvalvontaa, antidopingvalvontaa ja muuta asiaan kuuluvaa”, Katja Hautala kertoo. ”Aluksi on ollut enemmän toimintaan, ihmisiin ja käytäntöihin tutustumista, ja nyt ruvetaan enemmän toimiin.”
Perustavaa laatua olevia ongelmia Hautala ei ole kertomansa mukaan kohdannut. Esimerkiksi maan dopingsäännöt ovat hänen mukaansa kansainvälistä tasoa ja näytteet tutkitaan maailman ykköslaboratorioissa.
”Positiivisia näytteitä tulee jonkin verran, ja iso syy siihen on, että lääkkeitä on helposti saatavilla, mutta eläinlääkintäpalveluita ei ole niin paljon, eikä niiden taso ole kovin korkea”, Hautala kuvailee.
”On paljon omatoimista lääkintää, ja siihen puuttuminen on prioriteettilistalla korkealla. Koulutetaan valmentajia ja pyritään puuttumaan laittomasti maahantuotuihin aineisiin. Rangaistukset dopingista ovat kuitenkin kovia.”

Katja Hautala myöntää olleensa skeptinen hevosten hyvinvoinnin tilanteesta ja siihen suhtautumisesta Saudi-Arabiassa, mutta yllättyneensä sen suhteen positiivisesti.
”Mielestäni heillä on ihan aitoa pyrkimystä asioiden edistämiseen. Puheenjohtaja on selkeästi sanonut, että eläinsuojeluasiat tulee laittaa kuntoon”, Katja Hautala kertoo.
”Se tulee varmasti siitä, kun he nimenomaan haluavat kansainväliselle huipulle, ja tietävät sen, millaista kritiikkiä hevosurheilu globaalisti kohtaa. Jos halutaan kansainväliselle huipulle, toiminnan pitää olla kestävää.”
Hevosten käsittelemisen kulttuuri on Saudi-Arabiassa erilainen kuin vaikka Pohjois-Euroopassa, Katja Hautala kuvailee.
”Pakkokeinoja on käytetty enemmän, mutta ainakaan kisoissa ei näe hevosille meuhkaamista”, Hautala muotoilee. ”Pakkokeinoja pitäisi välttää ja mieluummin kouluttaa hevoset niin, että ne toimivat luottavaisesti ja tekevät mitä niiltä pyydetään.”
”He nimenomaan haluavat kansainväliselle huipulle, ja tietävät sen, millaista kritiikkiä hevosurheilu globaalisti kohtaa. Jos halutaan kansainväliselle huipulle, toiminnan pitää olla kestävää.”
Saudi-Arabia on Lähi-Idän upporikas öljymahti, joka on viime vuosina aktivoitunut urheilumaailman eri osa-alueilla. Maassa on panostettu hurjasti monien lajien suurtapahtumiin golfista ja esteratsastuksesta lähtien, ja hurjimmissa suunnitelmissa puhutaan jopa talviolympialaisten hakemisesta satojen miljardien dollarien projektilla.
Laukkaurheilulla on Saudi-Arabiassa vanhat perinteet, ja lajiin panostetaan nyt paljon. Muskeleita on näytetty vuodesta 2020 alkaen järjestetyllä Saudi Cup -kilpailulla, joka on maailman suuripalkintoisin hevoskilpailu. Helmikuussa järjestettävän kisan palkintopotti on 20 miljoonaa dollaria, josta voittaja saa puolet.
”Saudi-Arabia haluaa laukkamaailman kansainväliselle huipulle seuraavan viiden vuoden aikana”, Katja Hautala kiteyttää.

Laukkaurheilu on maan hallitsijasuvun jäsenten suosiossa. Jockey Club of Saudi Arabian puheenjohtaja on prinssi Bandar bin Khalid Al Saud.
Jockey Club of Saudi Arabia on valtionhallintoon kuuluva keskusjärjestö. Työntekijöitä on useita kymmeniä, joista länsimaalaisia vain kourallinen.
”Teen heille 15 työpäivää kuukaudessa. Nyt rytmi on ollut sellainen, että olen kaksi viikkoa siellä ja kolme viikkoa kotona Suomessa”, Katja Hautala kertoo.
Jockey Clubin alla kilpailuja järjestää vain kaksi rataa. Pääkaupunki Riadissa kilpaillaan talvikaudella, kesäkaudella kilpaillaan Taifin kaupungissa, joka on vuoristossa noin 1800 metriä merenpinnan yläpuolella.
”Taifissa lämpötila laskee kesällä iltaisin suunnilleen 25 asteeseen, ja silloin on ihan hyvä kilpailla. Riadissa oli elokuussa yli 45 astetta lämmintä”, Katja Hautala selvittää.

Katja Hautala on aikaisemmalla työurallaan kiertänyt paljon maailmalla YK:n leivissä ollessaan. Lähi-Itä ja Saudi-Arabia kuitenkin olivat hänelle entuudestaan vieraita alueita.
”Yritin netistä vähän lukea, että millainen maa Saudi-Arabia on. Kovasti peloteltiin, että naisten asema on huono, mutta muutoksen tuulet tuntuvat olevan puhaltamassa. Naiset saavat jo ajaa autolla, eikä huivipakkoa ole. Suurin osa naisista toki on mustissa asuissa, joista näkyy vain silmät.”
Hautala kertoo, ettei ole kokenut sukupuolensa takia ongelmia.
”Välillä kyllä törmää erikoisiin tilanteisiin. Vähän aikaa sitten firma piti isot grillijuhlat, joihin minutkin kutsuttiin, ja henkilöstöjohtaja erikseen vielä kysyi, että olethan tulossa. Menin sinne, ja paikalla oli varmaan lähemmäs sata miestä ja minä. Yhtään muuta naista ei ollut, ei edes töissä siellä.”
Alkoholin käyttö on Saudi-Arabiassa kokonaan kiellettyä ja rangaistukset rikoksista ovat kovia.
”Olen kokenut Saudi-Arabian turvalliseksi. Siellä ei ole sellainen olo, että koko ajan pitäisi pitää käsilaukusta kiinni”, Katja Hautala kuvailee.
Maan erilainen kulttuuri näkyy monissa asioissa myös laukkaurheiluun liittyen.
”Vedonlyönti on Saudi-Arabiassa kiellettyä ja oriinomistajana siellä ei rikastu. Oriin siitoskäytöstä ei saa ottaa mitään maksua.”