
Kokouksen asialistalla ovat kevätkokouksessa kesken jääneet asiat. Huhtikuussa pidetty kokous keskeytettiin, kun kokoukseen ilmoittautumisajan jo päätyttyä tuli esiin, että Ratsastajainliitolta on jäänyt liiton virheen takia saamatta 330 000 euroa sille luvattuja valtiontukia.
Asialistalla on muun muassa edellisen vuoden tilinpäätöksen käsittely. Lisäksi kokouksen asialistalle kohtaan ”Muut asiat” on lisätty uuden hallituksen jäsenen valitseminen hallituksesta eronneen Emilia Vätön tilalle. Ainakaan liiton sivuilla ei kuitenkaan vielä ole esitelty mahdollisia uusia ehdokkaita.
Liiton hallituksen puheenjohtajakilpaan ilmoittautunut Helsingin Ratsastajien puheenjohtaja Sonja Lesch kertoo, että hänkään ei ole hakemassa hallituspaikkaa.
”On mielenkiintoista, että uuden jäsenen valinta on asialistalla, olisiko sitä saanut edes lisätä sinne?” Lesch ihmettelee ja huomauttaa, että vaalilautakunta, jonka tulisi haastatella ehdokkaat, on valittu viime vuodelle.
Lesch itse näkee, että hallitusvaalit käydään syksyllä.
”Ellei tule ylimääräistä kokousta”, hän lisää.
Tiistain kokouksessa tärkeimpänä teemana on Ratsastajainliiton talous. Lesch kertoo, että Helsingin Ratsastajien hallitus on tehnyt periaatepäätöksen, että he eivät annettujen tietojen valossa puolla vastuuvapautta liiton hallitukselle.
Lesch kertoo aikovansa kysyä muun muassa tase-erittelyjä ja tilintarkastajan muistiota. Koko alkukesän prosessissa häntä ihmetyttää eniten tiedotuksen lähteminen erikoisille raiteille.
Itse kokoukseen Lesch kertoo lähtevänsä rauhallisella mielellä, ja samaa hän toivoo muillekin.
”Toivon, että otetaan asiat asioina, asiallisesti. Toivon, että vaikka keskustellaan tunteisiin menevistä asioista, pysytään asialinjalla ja pidetään asiat ja ihmiset erillään”, hän sanoo.
Viime kokouksen jälkeen hän teki häirintäilmoituksen kokouksen häirintäyhdyshenkilölle hallituksen jäsenen Dan Björklöfin käytöksestä, jonka hän koki uhkaavaksi. Lesch kertoo, että tällä hetkellä asia on Suomen urheilun eettisen keskuksen selvitettävänä.
”Hän (Björklöf) uhkasi minua rikosilmoituksella, jos en suostu suljettuun sovitteluun. Koin tämän uhkauksena, joten vein asian SUEKille”, Lesch kertoo.