Näin Tukholmasta palautetut pääkallot matkasivat kotimatkansa viimeisen taipaleen Korpituulen vetämissä rattaissa

Tummanruunikko 8-vuotias suomenhevostamma Korpituuli seisoo paikallaan, silmissään levollinen ilme, vaikka sen ympärillä Pälkäneen kirkon pihalla hälisee väkijoukko. Tänään Korpituulella on ainutkertainen työkeikka.

Pälkäneläisen Seppo Lassilan omistaman Korpituulen perässä on havuin peitetyt lavettikärryt. Hetken odottelun jälkeen kirkosta kannetaan kolme ristinmuotoista arkkua lavetille.

Arkuissa on 151 vuoden mittaiselta Ruotsin-matkalta palaavia pälkäneläisten pääkalloja. Vuonna 1873 ruotsalaistutkijat kaivoivat Pälkäneen jo silloin hylätyn Rauniokirkon hautaholveista kymmeniä kalloja tutkimustarkoituksiin.

Nyt kaikkiaan yli 80 suomalaisen kallot on Ruotsin hallituksen päätöksellä palautettu Suomeen paikkakunnille, joilta kallot kaivettiin haudoistaan. Pälkäneeltä kalloja kerättiin eniten, yli puolet kokonaismäärästä.

Kun 42 vainajan kallot sisältävät arkut on nostettu Korpituulen vetämille kärryille, lähtee kevyt kuorma liikkeelle kirkon pihasta. Hetken kuluttua matkaa alkavat saatella kirkonkellot.

Kymmenien paikalle kokoontuneiden katsojien edessä kärryt ja saattoväki aloittavat matkansa reilun kilometrin päässä sijaitsevaa Rauniokirkkoa kohti. Siellä vainajien jäänteet siunataan toista kertaa haudan lepoon samalle kirkkomaalle, josta ne aikanaan kaivettiin ylös.

Ruotsista palautetut pääkallot ovat saapuneet Korpituuli-tamman vetäminä Pälkäneen Rauniokirkolle eli entiselle Pyhän Mikaelin kirkolle. Kuva: Kati Susi

Korpituulta ohjastaa Lassila ja apukuskina hänen vieressään istuu valkeakoskelainen Mervi Ilola. Korpituulen vieressä turvahenkilönä Pälkäneen kirkonkylän läpi kulkevalla matkalla kävelee pälkäneläinen Tero Liitti. Korpituuli askeltaa reippaasti, mutta sivuilleen vilkuilematta. Reittiä on harjoiteltu parin viikon aikana useampaan kertaan.

Seppo Lassilan sukujuuret molempien vanhempien puolelta ovat vanhoja pälkäneläisiä sukuja. Hän hevosineen valikoitui pääkallokuskiksi sattumalta, kun Rauniokirkon kunnostamista ajavan suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Carita Lindholm kyseli paikalliselta seurakunta-aktiivilta ja kunnanvaltuutetulta Mikko Rönniltä pääkallojen kuljetukseen sopivaa hevosta ja ohjastajaa.

Lassila pitää ainutlaatuiseen tapahtumaan osallistumista kunniatehtävänä. Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen kertoo kallojen siunaustilaisuudessa, että Äimälän Lassilat ovat yksi pälkäneläissuvuista, joiden hautaholvi sijaitsi Pyhän Mikaelin kirkon, nykyisen Rauniokirkon lattian alla. Ei ole mahdotonta, että tänään Korpituulen kyydissä olisi joku Lassilan esivanhemmista.

Sekin saattaa selvitä tulevaisuudessa, sillä Museokeskus Vapriikin kokoama tutkijaryhmä on kahden edellisen viikon aikana ottanut kalloista näytteitä, joista voidaan selvittää muun muassa elinaikaa, terveyshistoriaa, sukulaisuussuhteita ja luissa olevia taudinaiheuttajia. Näytteiden analysointiin ei vielä toistaiseksi ole rahoitusta.

Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen keskustelee Korpituulen omistajan Seppo Lassilan kanssa. Tammaa pitelee omistajan vaimo Hannele Sädelahti-Lassila. Kuva: Kati Susi

Satoja ihmisiä on Rauniokirkon pihalla vastassa pääkallokuljetusta. Korpituuli seisahtuu portin eteen ja seisoo kuuliaisesti hiljaa paikallaan, kun arkut nostetaan kyydistä ja kannetaan katottoman Rauniokirkon muurien sisään siunaustilaisuuteen. Tilaisuudessa puhuvat Pälkäneen kirkkoherran lisäksi piispa Matti Repo ja tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala.

Korpituuli saa Rauniokirkon pihalla osakseen silityksiä ja ihailua. Seppo Lassilan vaimo Hannele Sädelahti-Lassila seisoo tamman pään vieressä ja juttelee yleisön kanssa.

”Korpituuli on tällainen meidän oma mussukka”, Sädelahti-Lassila kertoo silittelijöille hymyillen.

Myös mediahuomio on taattua. Seppo Lassila antaa kärryiltä haastatteluja Korpituulen melkein uinahtaessa helteisen syyskuun iltapäiväauringossa. Paikallisen ja kotimaisen median lisäksi tilaisuus saa yllättävää kansainvälistä huomiota: saman päivän iltana The New York Times -sanomalehti julkaisee verkkosivuillaan kuvareportaasin paikan päältä.

Sukunsa pitkään asuttamassa Pälkäneen Äimälän kylässä eläkepäiviään viettävä Seppo Lassila jutustelee hämäläisen rauhallisesti silmäterästään. Tutuarilaisen Korpituulen hän osti suoraan kasvattajalta kaksivuotiaana ja on valmentanut sitä itse.

”Tällaista sopivaa eläkepuuhaa. Hevostöitä tosin tein kotona Äimälässä jo 60-luvun lopulla”, kertoo aina hevosista pitänyt Lassila.

Korpituulen ravuriura alkoi mukavasti. Kaksi vuotta sitten tamma starttasi 11 kertaa. Se saavutti kolme palkintosijaa ja tienasi 1480 euron voittosumman. Sitten tammaan tarttui parapox-virus, joka pari vuotta sitten piinasi suurta joukkoa ravihevosia.

”Korpituuli ei oikein toipunut viruksen ja parin lihasvamman jälkeen treenikuntoon. Nyt se onkin tiineenä Landen Paukusta”, Lassila kertoo.

Kevyitä arkkuja lastataan Korpituulen vetämälle lavetille. Valkeakoskelainen hevosyrittäjä Mervi Ilola oli kallokuljetuksessa avustajana. Kuva: Kati Susi

Vannoutuneena suomenhevosihmisenä hän toteaa, että on huolissaan kansallisrodun tulevaisuudesta. Varsoja syntyy liian vähän, eikä nuorisolle ole hänen mukaansa selkeää reittiä hevostaitojen oppimisen ääreen.

”Nuorisolle pitäisi tarjota systemaattisesti mahdollisuuksia käydä talleilla tutustumassa hevosalaan, jotta saataisiin lajin pariin uusia nuoria harrastajia.”

Lassila toteaa pienen virnistyksen kera olevansa mukana suomenhevostalkoissa. Ensimmäistä omaa hevoskasvattiaan Lassila vaimoineen odottaa innolla syntyväksi ensi kesänä.

Rauniokirkon sisällä penkit ja seinustat ovat täyttyneet ihmisistä. Pihamaalle on aseteltu äänentoistolaitteita ja penkkejä niille, jotka eivät mahtuneet sisään. Siunaustilaisuus on alkamaisillaan kun Lassila kääntää päivän työnsä tehneen Korpituulen Rauniokirkon sivuitse kulkevalle Vanhankirkontielle.

Kylän keskustassa tammaa odottaa trailerikyyti kohti kotilaidunta. Edelleen soivat kirkonkellot tahdittavat tamman rivakkaa askellusta.

Juttua on muokattu 10.9.2024 kello 8.48. Korjattu Seppo Lassilan sukujuuret.