

Timo Korvenheimon tallin tähdistä Kyle Web on ollut tauolla pienen polvioperaation vuoksi, mutta ruuna palaa pian radoille ja tähtää Suur-Hollola-ajoon.
”Kyle Web ei ollut huhtikuun startissaan aivan kohdillaan”, Korvenheimo aloittaa.
”Asiaa tutkittiin, ja päädyttiin hoitamaan etupolvia. Eläinlääkäri Kimmo Elfvingin kanssa pohdittiin asiaa. Haluttiin puhdistaa karpaalikanavia, kun laskettiin, että ruuna ehtisi siinä tapauksessakin, että operoidaan, vielä mukaan Suur-Hollolaan, joka oli tähtäimessä. Siltä nyt myös vaikuttaa.”
”Koitetaan ajaa kesäkuussa joku tavallisempi startti alle. Tuollainen toimenpide saattaa nostaakin hevosen tasoa, ja sitä tässä nyt jännätään.”
Korvenheimo on lähdössä Kajaaniin lauantaiksi viikon ykkösraveihin kahdella ravurilla ja tiistaiksi Poriin on myös ilmoitettu kaksi, joten tahti kiihtyy. Kaikilla neljällä valmentaja laskee olevan menestymismahdollisuuksia.
Kriteriumin viime syksyn sankari God Hyperion on jo palannut kultakantaan ja jatkaa Kajaanissa lauantaina. God Hyperionilla on Kajaanissa kaksi pykälää takamatkaa, mutta varsin sopiva vastus. 10 vastustajalla on yhteensäkin reilusti alle puolet kriteriumvoittajan tienesteistä Nuorten Sarjassa.
”God Hyperionin esitys Vermossa oli laiskanpulskea, mutta ihan juostenhan siinä ajettiin. Se on tehokkaampi selistä, ja tämä vaikuttaa hyvin sopivalta tehtävältä. Totta kai siinä voi tulla liikenneruuhkia matkalla, mutta onnistumisen mahdollisuus on iso silläkin perusteella, että heppa tuntuu kotona tosi hyvältä.”

Digthislass juoksee Kajaanin Tammadivisioonassa (T75-5).
”Tamma näytti hyvältä jäädessään pussiin viimeksi. Juoksun pitää natsata, mutta mielestäni ollaan aika lähellä kärkeä joka tapauksessa, eikä kannata unohtaa Digthislassia pois peleistä.”
Porissa starttaa kaksi Web-kasvattia.
”Luigi Web (lähtö 11) jäi myös Jokimaalla pussiin ja näytti hyvältä tullessaan loppumetrit kovaa. Ravi oli parempaa kuin aikaisemmin, ja uskon meidän olevan ainakin kolmen sakissa.”
”Lamar Web (T5-4) oli edellisessä Forssan lähdössään kipeä, mutta viimeksi taas hyvä, ja uskotaan saumaan tässäkin tapauksessa. Kaikilla neljällä starttiin ilmoitetullamme tuntuisi olevan ihan mahdollisuuksia.”
Uutta tallissa edustaa Scorpion Comery, joka on ollut Orimattilassa viikon verran. Scorpion Comery (Swan In A Million) on kuusivuotias ruuna, jolla on 24 starttia totosijoin 7-4-1. Voittosumma on 14 460 euroa ja ennätys 15,4 auton takaa täydellä matkalla.
”Scorpion Comery on mielenkiintoinen ja tuli ihan terveenä ja hienossa kunnossa. Ei siitä vielä ole täyttä kuvaa. Ajetaan sitä joku aika sisään meidän systeemiimme ja katsotaan, onko esimerkiksi paikanvaihdoksesta iloa meille ja hevoselle. Ihan oikealta hepalta se vaikuttaa.”
”Hevoset tuntuvat nyt kautta linjan hyviltä.”
Tallin kaksivuotiaita oli viime viikon torstaina Jokimaalla koelähdössä kolme, joista lahjakkaimmalta vaikuttanut Nordic Supernova (Southwind Spirit) vaihtoi omistajaa juoksun jälkeen.
Mitä Timo Korvenheimo odottaa loppukaudelta 2024?
”Aletaan lisätä vauhtia pikkuhiljaa joka rintamalla. Hevoset tuntuvat nyt kautta linjan hyviltä. Tähdätään lauantailähtöihin ja ikäluokkakisoihin. Kaikissa ikäluokissa on mielenkiintoista ja kakkosissakin on sellaisia, joilla varmaankin koitetaan jo tänä vuonna pärjätä.”
”Olen edelleen kimpassa kovinta vauhtia koelähdössä pitäneessä Nordic Supernovassa, jonka taustalle tuli omistajistani tehty kimppa. Se on ainakin nopein noista juuri nyt. Voi olla paraskin, mutta välillä veikkaaminen on vaikeaa. Ravitekniikka sillä on mahdottoman hyvä.”