
Eniten ihmisiä kiinnostaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan Nurmoksen tallin kohutuimmalle hevoselle Calgary Gamesille (Readly Express)? Toisaalta on myös totuttu siihen, ettei vastauksia ole helppo saada, kun kyse on hevosista.
”Calgary meni Ranskasta suoraan Menhammariin”, Timo Nurmos raportoi.
”Se ei nyt ihan mennyt suoraan pukille, mutta melkein. Sillä oli flunssa, ja ihan ensin piti parannella sitä. Siitostyö on kuitenkin käynnissä. Se onkin kovaa työtä, kun esimerkiksi viime kaudella piti palvella noin 450 tammaa ympäri maailman.”
Urheilufanien kiinnostus kohdistuu ennen kaikkea siihen, onko Calgary Gamesilla vielä urheilu-uraa jäljellä?
”Siihen on mahdotonta sanoa vastausta. Kyllä sitä treenaamaan tullaan, ja se on alkamassa pikkuhiljaa näinä päivinä. Miten asiat etenevät, sitä voi nyt vain arvailla.”
Timo Nurmoksen tallin tapauksessa on saatu tottua myös siihen, että ikäluokkamenestyjiä ja huippuhevosia on tullut liki varmuudella jokseenkin joka vuosi.
”Varsat eri ikäluokissa tuntuvat kyllä nytkin tosi hyviltä, ihan erinomaisilta. Näin on kaikkien ikäluokkien osalta. Vasta pikkuhiljaa aloitellaan joillain hevosilla, ja suurempi pöhinä on vasta myöhemmin.”
Lauantain Solvallassa on kaksi hevosta startissa, Bottoms Up Broline (T75-4) ja tappioton Merril Boko (T4-3).
”Merrill on tietenkin parempi sauma, se ei liene kaukana voitosta nytkään. Bottoms Up Broline tarvitsee enemmän tuuria, se on yksi monista tuossa.”
Kevään ajan yksi kysymys on tietenkin, mitkä hevoset juoksevat missä suurkilpailussa. Toukokuun alussa esimerkiksi on tunkua, kun Åbyn Paralympiatravet ja Finlandia-ajo Vermossa ajetaan samana sunnuntaina seitsemäs toukokuuta. Painetta lisää vielä, että Italian suurin avoin ravikisa Lotteria-ajo on siirtynyt takaisin alkuperäiselle paikalleen kevääseen. Lotteria ajetaan viikkoa ennen edellä mainittuja.
”Toivossa eletään tietenkin, että meillä olisi sopivia hevosia noihin kisoihin. Brother Bill tietenkin oli loppukaudesta jokseenkin Ruotsin paras. Se on kuitenkin tähän saakka ollut jostain syystä huippuiskussa syksyisin. Koitetaan saada vire tulemaan aiemmin, mutta se tulee jos tulee. Yritetään päästä suurkisoihin Brother Billillä tai jos ei, niin joillan muilla hepoilla sitten.”