• Global Withdrawl kutsuttiin Finlandia-ajoon

    Valmentaja aikoo ajaa ainakin kaksi lähtöä, ennen kuin ruuna tavoittelee 110 000 euron ykköspalkintoa Vermossa.
    Viime kesänä Global Withdrawlin voittokulku alkoi kuvan Härmän voitosta kilometriajalla 10,2aly. Tänään ruuna sai ensimmäisenä suomalaishevosena kutsun Finlandia-ajoon.
    Viime kesänä Global Withdrawlin voittokulku alkoi kuvan Härmän voitosta kilometriajalla 10,2aly. Tänään ruuna sai ensimmäisenä suomalaishevosena kutsun Finlandia-ajoon. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    18.3.202315:46
    Antti Savolainen

    Vermon launtaisissa 75-raveissa kutsuttiin Finlandia-ajoon Global Withdrawl. Kokkolan Auto-Center Oy:n omistama ruuna ravasi viime vuonna todellisen täysosumakauden, johon kuului 13 starttia totosijoin 8-3-1, 112 000 euron voittosumma ja ennätys 09,9aly St Michelin kolmosena.

    Tänä vuonna Global Withdrawl ei ole vielä juossut kilpaa. Valmentaja Matias Salo kertoikin ratahaastattelussa Vermossa, että tavoitteena on ajaa ainakin kaksi lähtöä ennen Finlandiaa. Ennen raveja ajettu reipas hiitti sai Salon hyvälle mielelle.

    ”Hevonen on monesti treenikauden jälkeen ollut aika jäykkä, mutta olin hyvinkin tyytyväinen siihen, miltä hevonen tuntui.”

    ”Ainakin kaksi lähtöä tarvitaan ennen Finlandiaa. Siinä on muutama vaihtoehto, todennäköisesti puolentoista viikon päästä täällä Vermossa ajettava avoin lähtö voisi olla aloitus, jos kelit sallivat. Tämän hevosen kanssa on odoteltu kesäkelejä”, Salo kertoi.

    Viime kaudella Global Withdrawlin huippukunto puhkesi kukkaan juhanuksena Härmän avoimessa ryhmässä, jonka ruuna voitti kilometriajalla 10,2. Siitä eteenpäin vire oli kova kauden loppuun saakka.

    ”Semmoinen vire jos löydettäisiin, niin hevonen olisi kilpailukykyinen aika moneen lähtöön”, Matias Salo totesi Aada Salon hoitamasta kahdeksanvuotiaasta ruunasta.

    Vermon kilpailupäällikkö Iivari Ingves vahvisti haastattelussa, että keskusteluja Finlandiasta käydään parhaillaan usean huippuhevosen taustajoukkojen kanssa.

    Finlandia-ajo ravataan Vermossa sunnuntaina 7.5. Global Withdrawlin lisäksi kutsun on saanut aiemmin Don Fanucci Zet.

    Lisää aiheesta
    • Vermon tulevaisuuteen liittyy monta kysymysmerkkiä.

      Ravit | Suomen ykkösradan tiimalasissa hiekka valuu vauhdilla – raviradat esittelevässä sarjassa vuorossa Vermo, jonka tulevaisuus on hyvin epävarma

      Tilaajalle
    • Felix Orlando voitti Per Nordströmin valmennuksesta molemmat E3-finaalit vuonna 2021. Kuvassa kaksikko juhlii mailin E3-finaalin voittoa elokuussa Gävlessä.

      Ravit | Kaksinkertainen E3-voittaja Global Withdrawlin tallikaveriksi: ”Toiveissa olisi ajaa kilpaa jo kesällä”

      Tilaajalle
    • Don Fanucci Zet ja Örjan Kihlström viime kevään Elitloppet-karsintansa voittajina.

      Ravit | Elitloppetin 2021 sankari Don Fanucci Zet Finlandia-ajon ensimmäinen kutsuttu

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle