• Olympiavoittaja Toni Niemisen raviunelma mureni: ”Mäkihypyn lisäksi mikään muu ei ole kolissut niin paljon kuin raviurheilu”

    Pitkään raviurheilun parissa toiminut mäkihypyn olympiavoittaja on tyhjentämässä talliaan.
    Tilaajalle
    Toni Nieminen joutuu lopettamaan tallinsa toiminnan, mutta palo raviurheiluun on edelleen vahva.
    Toni Nieminen joutuu lopettamaan tallinsa toiminnan, mutta palo raviurheiluun on edelleen vahva. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    30.6.202609:45
    Markku Lindström

    Toni Nieminen ilmoitti maanantaina sosiaalisessa mediassa ravitallitoimintansa päättyneen. Päätös ei ollut helppo, sillä raviurheilu on Niemiselle yksi suurimmista intohimoista.

    ”Mäkihypyn lisäksi mikään muu ei ole kolissut niin paljon kuin raviurheilu”, Nieminen julistaa.

    Nieminen palasi muutama vuosi sitten raviurheilun pariin. Yhteensä hevosten kanssa on vierähtänyt hyvinkin parikymmentä vuotta.

    Viime ajat olympiavoittaja piti tallia Lohjan Kirkniemessä ja Vermossa. Lohjan yksikön Nieminen sulki aikaisemmin, ja nyt sulkeutuvat ovet Vermossa. Tallin lopettamiseen vaikuttivat ennen kaikkea taloudelliset syyt.

    ”Taloudellinen yhtälö muodostui niin hankalaksi, että jossain kohtaa oli pakko tunnustaa realiteetit. Hevosihmisellä on kuitenkin taipumus jättää ne sivuun. Kun homma ei toiminut sillä tavalla, on tässä kohdalla pakko viheltää peli poikki.”

    Prosessi on jo käynnissä, ja talli on alkanut tyhjenemään. Nieminen kertoo, että loputkin hevoset poistuvat pikapuoliin, ja vuokrasopimuskin on irtisanottu.

    Raviurheilu on Toni Niemiselle intohimo, eikä hän haluaisi mistään hinnasta jättää lajia kokonaan. Päätös tallin lopettamisesta tehtiin vasta sitten, kun kaikki kivet on käännetty. Lisäksi Nieminen pohtii tulevia mahdollisuuksia jatkaa raviurheilun parissa.

    ”Kun löytyisi vaan joku keino, miten voisi jatkaa. Tuloksellisesti on ollut paljon vastoinkäymisiä. En osaa sanoa enempää, mutta toivon, että alan parista löytyisi töitä. Haluaisin myös ajaa kilpaa mahdollisimman paljon.”

    ”Mäkihypyn lisäksi mikään muu ei ole kolissut niin paljon kuin raviurheilu”

    Toni Nieminen

    Vuodet ilman raviurheilua eivät olleet helppoja. Nieminen kertoo vieroitusoireiden olleen valtavia.

    ”On käynyt selväksi, että minulla on intohimo ja hulluus tähän lajiin. Siksi tämmöiset päätökset on rajuja.”

    Nieminen kertoo harmituksen olevan kova. Silti peruspositiivisena henkilönä hän pitää katseen tiukasti eteenpäin. Raviurheilun henkisestä tilasta Nieminen on hieman huolissaan.

    ”Meidän on turha vaikeuttaa toistemme asioita tai soittaa poskea toisille. Ilmapiiri ei ole mennyt parempaan suuntaan, koska ihmisillä on varmasti paha mieli. Se purkautuu erilaisina juttuina ulos. Ymmärrän kyllä, ettei kellään ole helppoa. Kaikilla on huoli, mihin koko ala on menossa. Mutta viime kädessä se on itsestäkin kiinni.”

    Haastatteluhetkellä Nieminen istuu tallinsa ovella ja juo kahvia. Hän sanoo, että nyt pitää puhallella hetkinen. Lyhyen tähtäimenkään suunnitelmia ei ole.

    ”Pidetään silmät auki ja katsotaan, mitä vastaan tulee. Näytöt jäi vielä piippuun, mutta vielä tässä näytetään.”

    Yksi tuleva projekti ovat veteraanien MM-hiihdot, jotka järjestetään vuonna 2028 Lahdessa. Nieminen kertoo, että tallinpidosta säästyvää aikaa on tarkoitus käyttää kisaprojektiin. Nieminen on pitänyt koko ajan fysiikastaan hyvää huolta.

    Lahdessa on kiikarissa myös uusi laji.

    ”Olen jo tehnyt periaatepäätöksen, että kokeilen myös yhdistettyä. Se kolkuttaa vahvasti mielessä. Kun Lahdesta on kaikki alkanut, olisi kiva käydä vetämässä siellä isot kisat. Se on jo tarinana hieno”, Nieminen hehkuttaa.

    Korjaus 11:45. Viimeiseksi Nieminen lopetti Vermon tallin.

    Lisää aiheesta
    • ”Kun siellä puomilla istuin, tuli mieleen, että olisiko Niemisen korkea aika oppia sanomaan ei”, Toni Nieminen muistelee paluutaan Lahden suurmäkeen alkuvuodesta.

      Ravit | ”Ne olivat hirveitä vuosia”, mäkihyppääjä Toni Nieminen sanoo ajastaan ilman hevosia

      Tilaajalle
    • Toni Niemisen uusi valmennusura on lähtenyt reippaasti liikkeelle, ja olympiavoittajan tallin kakki karsinat Vermo Areenalla ovat täynnä.

      Ravit | Olympiavoittaja Toni Niemisen valmennustalli Vermossa täynnä – uusin tulokas 10,6-aikainen Finlandia-ajon osallistuja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Toni Nieminen
    raviurheilu
    mäkihyppy
    ravitalli
    Vermo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle