

Ensi viikon lauantaina 50 vuotta täyttävän Toni Niemisen ikään voi suhtautua monella tavalla. Urheilullinen ja olemukseltaan poikamainen Nieminen menisi selvästi ikäistään nuoremmasta.
Toisaalta on vaikea ymmärtää, miten Nieminen voi täyttää vasta 50 vuotta. Suomen kansan suureksi sankariksi teini-iässä ponnistanut mäkikotka voitti kaksi olympiakultaa Albertvillen olympiakisoissa vuonna 1992, yli 33 vuotta sitten.
Toni Nieminen on varmasti ikäpolvensa tunnetuimpia suomalaisia. Eivät kaikki häntä kuitenkaan tunne, ainakaan enää, hän itse painottaa.
”Eivät yläastelaiset minua tiedä. Heidän vanhempansa kyllä tietävät.”
Niemisellä on asiaan tuoretta sisäpiiritietoa. Hän on työskennellyt viimeiset pari lukuvuotta helsinkiläisen yläasteen kouluvalmentajana.
”Olen kasvatusohjaajan työparina vähän sellaisena sekatyömiehenä”, Nieminen kuvailee rooliaan.
”Työhön kuuluu välituntiliikuntaa, vähän kerhotoimintaa, liikunnanopettajan ja välillä vähän muidenkin opettajien sijaisuuksia. Sellaista extra-aikuisena olemista, kaikkea, mitä teininuorten kanssa eteen tuleekaan.”

Urheilu-uransa jälkeen mies on ehtinyt tehdä monenlaista. Erilaisia töitä ei ole ollut yhtä paljon kuin Aku Ankalla, mutta lähes sinne päin kuitenkin.
”Ehkä olen luonteeltanikin sellainen, että mieluummin sanon joo kuin ei, ja sen kautta on löytänyt itsensä tilanteesta jos toisestakin”, Nieminen kuvailee.
Myös Niemisen yksityiselämä on ainakin otsikkotasolla vaikuttanut vaiherikkaalta.
”Kun kaikki asiat ovat olleet julkisia, ne ovat monesti myös saaneet värikynää”, hän muistuttaa.
”Edelleen monesti tunnutaan ajattelevan, että suutari pysyköön lestissään. Aika monessa asiassa on törmännyt siihen, mitä se mäkihyppääjä tänne tulee tai mitä se luulee osaavansa. Kaikki virheet huomataan huutomerkin kanssa, vaikka ne eivät isoja olisikaan.”
Nyt Niemisen koti on Helsingissä. Kotoisin hän on Lahdesta, mutta on ehtinyt asua eri puolilla Suomea.
”Elämä on kuskannut eri paikkoihin, mutta olen kotiutunut tänne tosi hyvin. Kaikki tuntuu olevan hyvin.”
”Muistan vieläkin tunteen, kun kävelin ravikoulun tallin ovesta sisään. Jo pelkkä tallin tuoksu teki olon, että olisin palannut kotiin.”
Iso palanen Niemisen elämässä on ollut paluu ravivalmentajaksi. Hän pyöritti 2000- ja 2010-lukujen taitteessa useamman vuoden ravitallia, mutta oli sen jälkeen pitkään pois aktiivisemmasta ravitoiminnasta.
”Liian pitkään. Ne olivat hirveitä vuosia”, Nieminen nauraa.
Nyt tilanne on toinen, sillä Toni Niemisellä on viime syksystä alkaen ollut vuokralla kuuden hevosen talli Vermon raviradalla Espoossa. Sysäyksen maan pääradan ratavalmentajaksi tuli naapurirakennuksessa toimivan Vermon ravikoulun kautta.
Ravikoulun toiminnasta vastaava Miia Salminen oli pyytänyt Niemistä avukseen muun muassa ajotunteja vetämään.
”Muistan vieläkin tunteen, kun kävelin ravikoulun tallin ovesta sisään. Jo pelkkä tallin tuoksu teki olon, että olisin palannut kotiin”, Nieminen ihastelee.
”Ensin onnistuin muka huijaamaan itseäni, että ravikoulussa auttaminen on minulle täydellinen kuvio. Kuitenkin jo parin ajolenkin jälkeen oli tunne, että on pakko päästä oikeasti valmentamaan hevosta ja tavoittelemaan jotakin.”
”Mäkihypyn lisäksi mikään muu ei ole koukuttanut niin pahasti kuin se, kun pääsi näkemään mitä hevosten kanssa työskentely on.”
Hevosten ja raviurheilun pariin mies ajautui alun perin ensimmäisen vaimonsa kautta. Vaikka Niemisen kotikaupunki Lahti on vahva ravikaupunki, hänellä ei ollut ravitaustaa kasvuvuosiltaan.
”Ihan pikkupoikana olen joskus mökillä ollessa ollut isäni mukana heinätöissä, missä oli hevonen mukana. En muista asiasta sen enempää kuin että istuin kyydissä ja se tuntui siistiltä”, Nieminen kertoo.
Eläimistä Toni kertoo aina pitäneensä. Kun hän pääsi tutustumaan urheiluhevosiin, kipinä roihahti toden teolla.
”Mäkihypyn lisäksi mikään muu ei ole koukuttanut niin pahasti kuin se, kun pääsi näkemään mitä hevosten kanssa työskentely on.”
Vaikka raviurheilussa kilpaileminen on erilaista kuin vaikka mäkihypyssä, Nieminen näkee lajeissa myös samoja elementtejä.
”On vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun toimitaan ison eläimen kanssa, ja tietysti myös se puoli koukuttaa. Hevonen itsessään, sen urheilullisuus ja valmentaminen kuitenkin kolisi yhtälönä tosi kovaa.”

Aiemmalla urallaan ravivalmentajana Toni Nieminen saavutti kohtuullisia tuloksia. Uuden rupeaman aikaan varsinainen menestys on vielä antanut odottaa itseään.
Raviurheilu on perustaltaan kalustourheilua, eli valmentajat ja ohjastajat ovat lopulta niin hyviä kuin heidän valmentamansa tai ohjastamansa hevoset ovat. Toni Niemisen valmennettavat eivät toistaiseksi ole antaneet menestykselle mahdollisuuksia.
Nieminen toteaa alun olleen vaikeampi kuin hän osasi odottaakaan.
”Toki olin monta vuotta pois lajin parista ja sillä lailla katosin ihmisten mielistä. Ja ehkä monella on mielikuva vähän vääristynyt, eli saatetaan ajatella, että tulen taas ihan uutena lajin pariin”, hän pohtii.
”Olen kuitenkin ajanut ensimmäiset starttini jo kaksikymmentä vuotta sitten, eli on lajin parissa tehty ja touhuttu. Ei auta kuin työn ja tekemisen kautta hankkia uutta jalansijaa.”
Hevosten pitäminen on kovaa työtä, sillä eläinten kanssa työviikko on aina seitsemänpäiväinen.
”Joku hulluushan tässä hommassa on”, hän myöntää.
Niemisen mukaan hänen puolisonsa ei ole millään tavalla hevosihminen.
”Alkuun hän pelkäsi hevosia, mutta nyt hän on jo käynyt tandemkärryillä ajamassa, ja kummasti hevonen on tullut kotikeskusteluihinkin. Jotain tosi koukuttavaa tässä kaikessa on, ja se puoli lajista pitäisi osata välittää ulospäin paljon paremmin.”
Nieminen kuvailee raviurheilua varmasti yhdeksi vaikeimmista lajeista ja ravivalmentamisen vaativan ”jonkinlaista masokistin luonnetta”.
”Eihän tähän kukaan täysipäinen rupea”, hän nauraa.

Mutta kun voittaa itse opettamallaan hevosella ravikilpailun, ei sellaista tunnetta saa hänen mukaansa mistään muualta.
”Sellaista ei mitata rahalla, eikä sitä voi ostaa.”
Viime talvena Nieminen koki sykähdyttäviä hetkiä myös vanhan lajinsa mäkihypyn parissa. Hän ja toinen mäkimies Janne Ahonen hyppäsivät Salpausselän kisoissa Lahden suurmäestä.
Nieminen osallistui osana haastetta myös yhdistetyn SM-kisoihin.
”Huippu-urheiluun on vuosien varrella saanut sen verran etäisyyttä, että hyväksyy jo olevansa ikääntyvä ja eltaantuva keski-ikäinen suomalainen äijä”, hän kuvailee omaa urheilemistaan.
Hänestä on mukavaa urheilla sillä ajatuksella, että haastaa itseään vähän eri tavalla ja pitää itseään kunnossa.
”Urheilemisen hauskuus tulee eri tavalla esiin, vaikka en varmasti koskaan pääsekään kilpailuviettiäni karkuun.”
Lahden Betonista eli legendaarisesta suurmäestä hyppäämisen Nieminen myöntää olleen hänen viime vuosien hyppymäärillään ja taustoillaan huima temppu.
”Kun siellä puomilla istuin, tuli mieleen, että olisiko Niemisen korkea aika oppia sanomaan ei.”
Ravivalmentaja ja kouluvalmentaja.
Mäkihypyn olympiavoittaja Albertvillen 1992 kisoista suurmäestä ja joukkuemäestä, pronssimitalisti normaalimäestä. Voitti samalla kaudella myös Keski-Euroopan mäkiviikon ja mäkihypyn maailmancupin kokonaiskilpailun.
Hyppäsi vuonna 1994 ensimmäisenä mäkihyppääjänä maailmassa yli 200 metriä.
Raviohjastajana 747 kilpailua ja 39 voittoa. Valmentajana 473 kilpailua ja 28 voittoa.
Asuu Helsingissä avovaimonsa ja tämän kahden lapsen kanssa. Neljä lasta kahdesta aiemmasta liitosta.
Täyttää 31. toukokuuta 50 vuotta.