• Niko Huuskola tuo Where’s The Partyn Forssaan epävarmoin mielin

    Niko Huuskolan Where’s The Party on kilpaillut tällä kaudella vasta kahdesti. Viime startin epäonnistumiselle ei ole löytynyt selittävää tekijää.
    Tilaajalle
    Tommi Kylliäinen ohjastaa Where’s The Partya lauantaina Forssassa. Niko Huuskola on epävarma suojattinsa vireestä epäonnistuneen viime startin jälkeen.
    Tommi Kylliäinen ohjastaa Where’s The Partya lauantaina Forssassa. Niko Huuskola on epävarma suojattinsa vireestä epäonnistuneen viime startin jälkeen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    12.9.202611:00
    Kaj Närhinen

    Niko Huuskolan Where’s The Party (Bar Hopping) palaa Forssan lauantairaveihin lähes kahden kuukauden tauolta. Viime vuonna muun muassa Derbyssä kolmanneksi sijoittunut ruuna on kilpaillut tällä kaudella vasta kahdesti.

    Ensimmäisessä startissaan heinäkuun alussa se sijoittui neljänneksi. Muutamaa viikkoa myöhemmin Tornion T75-kierroksella Where’s The Party esiintyi todella vaisusti Robinhood C.A.:n voittamassa lähdössä.

    Luhankalaisvalmentaja Huuskola on edelleen ymmällään suojattinsa vaisusta esityksestä. Where’s The Party tuntui hyvälle viimeistelyissä ennen starttia, eikä kisan jälkeenkään löytynyt selitystä hevosen vaisuudelle.

    ”Tornio oli todellinen mahalasku hyvän aloitusstartin jälkeen”, Huuskola huokaa.

    ”Eläinlääkäri ei löytänyt hevosesta vikaa startin jälkeen, ja harjoituksissa se on tuntunut ihan yhtä hyvälle kuin ennen Torniota. Kokeillaan ajaa Forssassa kilpaa, mutta onhan tässä vähän epävarmat tunnelmat.”

    Katariina Nurmonen ja Niko Huuskola valmentavat hevosia Niko Huuskolan kotitilalla.
    Katariina Nurmonen ja Niko Huuskola valmentavat hevosia Niko Huuskolan kotitilalla. 

    Forssassa Where’s The Party starttaa kuudentena T75-kohteena ajettavassa pronssidivisioonassa. Normaalitapauksessa valmentaja olisi toiveikas kakkosradalta starttaavan hevosensa kanssa. Lauantaina on kuitenkin toiveissa ajaa rauhaisa juoksu toisten takana.

    ”Normaalisti tuolta lähtöpaikalta ajettaisiin optimistisesti, mutta viime kerran heikon startin jälkeen olisi toiveissa selkäjuoksu. Tärkeintä olisi vaan saada ehjä ja hyvä startti hevoselle. Ei menestys yllättäisi lauantaina, mikäli hevonen olisi yhtä hyvä kuin se parhaimmillaan pystyy olemaan.”

    Niko Huuskola ei ole tyytyväinen tallin menestykseen kuluvalla kaudella.
    Niko Huuskola ei ole tyytyväinen tallin menestykseen kuluvalla kaudella. Kuva: Elina Paavola

    Where’s The Partyn vuoden ikäinen sisar Celebration (Readly Express) oli viime perjantain varsahuutokaupan kallein varsa 32 500 eurolla. Tammavarsan huusi itselleen Maria Taipaleen Journey Stable.

    Niko Huuskola on tyytyväinen Celebrationin päädyttyä Marko Korven valmennukseen. Huuskolalla itsellään on valmennuksessa samaan sisarussarjaan kuuluva kaksivuotias Cherish (Calgary Games) sekä kuusivuotias Crazy For You (Love You).

    Cherish oli opetettavana Jyrki Tammimetsällä ja siirtyi Niko Huuskolan ja Katariina Nurmosen talliin kuukausi takaperin. Tammavarsa on edelleen kasvattajan nimissä, mutta Niko Huuskolan mukaan sen ympärille kaavaillaan kilpailuoikeuden vuokraavaa omistajakimppaa.

    ”Tuon sukuisen varsan treenaaminen on todella mielenkiintoista. Kyllä siinä ja isoveljessä on paljon samaa”, Huuskola vertaa.

    Crazy For You puolestaan siirtyi Huuskolan talliin Markku Niemiseltä. Kuusivuotiaan ruunan viimeisin kilpailu on viime vuoden lopulta.

    ”Se oli ollut toipilaana ennen meille tuloa. Tarkoituksena olisi ajaa kilpaa syksyn aikana.”

    Pariskunnalla on Niko Huuskolan kotitilalla valmennuksessaan 12 hevosta.

    ”Alun perin meillä oli tarkoitus olla tässä kotona vain vähän aikaa, ja vuokrata jostakin muualta sitten sopivat tilat. Suomesta ei kuitenkaan ole helppo löytää vuokrattavaksi valmennuspaikkaa, joka olisi myös sijainniltaan hyvä. Oman paikan osto ei ainakaan tällä hetkellä ole ajankohtaista.”

    Viime vuonna Huuskolan valmennettavat juoksivat yli 110 000 euroa. Hienosti menestyneellä Where’s The Partylla oli iso merkitys tallin menestykselle. Tänä vuonna tallin hevoset eivät ole pärjänneet samaan tahtiin.

    ”Meillä on sen verran vähän hevosia valmennuksessa, että yhden hevosen menestymisellä tai menestymättömyydellä on iso merkitys yksittäiseen kauteen. Mutta olisihan hevosten pitänyt suorittaa paremmin tällä kaudella, se on fakta.”

    Niko Huuskola toivoo Where’s The Partyn lisäksi Nordic Beautin parantavan tallin tilastoja loppukauden aikana. Nordic Beauti voitti viimeksi ensimmäistä kertaa Huuskolan tallista.

    ”Nordic Beautilla on kapasiteettia paljon enempään, kunhan se vain malttaisi keskittyä olennaiseen starteissaan. Onhan tässä vielä useampi kuukausi vuotta jäljellä parannella tallin tilastoja”, Niko Huuskola päättää.

    Lisää aiheesta
    • Niko Huuskolan tallin pääluku kasvaa kesää kohden.

      Ravit | Norjan tammakriteriumin finalisti Niko Huuskolan talliin – toiminta kasvamassa muutenkin

      Tilaajalle
    • Katariina Nurmosen ja Niko Huuskolan hieno ravivuosi huipentui vuoden komeetan palkitsemiseen.

      Ravit | Vuoden komeetan menestys ei ole jäänyt huomaamatta – ”Ainakin joka viikko joku soittaa ja tarjoaa hevosta”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ravit
    Niko Huuskola
    Where’s The Party
    Forssa
    hevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle