• Norjan tammakriteriumin finalisti Niko Huuskolan talliin – toiminta kasvamassa muutenkin

    Niko Huuskolalle siirtyi kaksi uutta hevosta. Luhankalaisvalmentajan tallin toiminta on laajenemassa, ja ratkaisuja siihen etsitään aktiivisesti.
    Tilaajalle
    Niko Huuskolan tallin pääluku kasvaa kesää kohden.
    Niko Huuskolan tallin pääluku kasvaa kesää kohden. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    13.5.202612:23
    Markku Lindström

    Niko Huuskolan tallin uusin tulokas on tätä ennen Janita Luttusen käsistä Bodenista kilpaillut Nordic Beauti. Viisivuotias norjalaistamma kilpaili toissa vuoden syksyllä Norjan tammakriteriumin finaalissa Nicklas Korfitsenin valmennuksessa. Kyseisen kilpailun voitti Petri Salmelan valmentama Lilium Sisu.

    Vastikään Luhankaan saapunut hevonen ei ole vielä käynyt valjaissa, vaan ensimmäiset pari päivää ovat menneet kotiutumisen ja klinikkakäynnin merkeissä.

    ”Kyseessä on pieni näppärä tamma. Mielenkiintoista lähteä tutustumaan siihen. Hevonen käytiin klinikalla läpi, ja sitä hoidettiin vähän. Seuraavaksi aletaan treenaamaan.”

    Huuskolan mukaan noin 35 000 euroa rahaa juossut tamma on sopivarahainen, ja sille pitäisi löytyä hyvin startteja.

    ”Nordic Beauti saa vähän aikaa kotiutua ja oppia meidän systeemiin. Jos tuntuu siltä, niin joskus kuukauden päästä voisi yrittää startatakin.”

    Nordic Beauti starttasi elokuussa Oulussa Kuninkuusraveissa. Ohjastajana Ville Pohjola.
    Nordic Beauti starttasi elokuussa Oulussa Kuninkuusraveissa. Ohjastajana Ville Pohjola. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Anssi Nurmisen tallista Huuskolalle siirtyi nelivuotias starttaamaton tamma Unique Love. Huuskolan mukaan hevosella on ollut omat ongelmansa.

    ”Hyvin on päästy alkuun sen kanssa. Mutta treenaillaan sen kanssa ja katsotaan sitten. Mitään kiirettä ei ole.”

    Kun lähiaikoina Huuskolan ja Katariina Nurmosen talliin alkaa tulla kaksivuotiaita varsoja opetuksesta, lisääntyy tallin pääluku entisestään. Niko Huuskola kertoo, että hevosmäärän kasvuun mietitään koko ajan ratkaisuja. Luhankalainen ei kommentoi, onko jopa uusiin tiloihin siirtyminen ajankohtaista.

    ”Kaikenlaisia suunnitelmia on, mutta ei mitään päätettyä. Koko ajan pitää miettiä, miten hommaa kehitetään. Kova kysyntä on yllättänyt iloisesti, vaikkei olla talven aikana oltu näkyvillä.”

    Huuskolan valmennettavat ovat startanneet ennen keskiviikkoisia Mikkelin raveja tänä vuonna 13 kertaa. Talli on aktivoitunut toden teolla vasta viime viikkoina. Viime kauden tähtihevosen, Derbyssä kolmanneksi sijoittuneen Where’s The Partyn kanssa ei ole vielä pidetty kiirettä.

    ”Ehkä kuun vaihteessa tullaan sen kanssa starttiin, jos se tuntuu siltä. Talvi on mennyt Where’s The Partyn kanssa hyvin, eikä takapakkeja ole tullut. Hevosta on päästy ajamaan tosi paljon. Toivotaan, että kehitystä olisi tapahtunut.”

    Huuskolan tallissa on myös varsaonnea, sillä tiistaiyönä Niko ja Jukka Huuskolan yhdessä omistama Ceisariina synnytti tammavarsan Fransista.

    ”Tultiin illalla raveista, niin tilanne oli vielä rauhallinen. Synnytys meni lopulta hienosti”, Niko Huuskola iloitsee.

    Lisää aiheesta
    • Katariina Nurmonen ja Niko Huuskola onnistuivat viime vuonna hienosti. Alkukeväästä tallin lippua on pitänyt korkealla Magic Love kolmella voitollaan.

      Ravit | Päivän ravit: Niko Huuskolan nousukas avaa kautensa Teivossa

    • Voitokas Kiitävä on siirtynyt Jukka Huuskolan valmennukseen. Kuvassa ohjissa valtaosan Kiitävän kilpailuista ajanut Kari Venäläinen, Killerillä kuskina on Tommi Kylliäinen.

      Ravit | Ikäluokkavarsa Loistovire Vermossa, voitokas Kiitävä Killerillä – Jukka Huuskolalla edessä mielenkiintoiset ravipäivät

      Tilaajalle
    • Katariina Nurmosen ja Niko Huuskolan hieno ravivuosi huipentui vuoden komeetan palkitsemiseen.

      Ravit | Vuoden komeetan menestys ei ole jäänyt huomaamatta – ”Ainakin joka viikko joku soittaa ja tarjoaa hevosta”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Niko Huuskola
    ratsastus
    valmennus
    hevonen
    Norjan tammakriterium
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle