

Tapio Perttunen pitää ennen maanantai-iltaa valmentajatilaston kakkossijaa reilun neljäntuhannen euron eron Markku Niemiseen turvin. Perttusen lukema on vajaassa 568 000:ssa. Kumpikin starttaa tässä vaiheessa kautta melko säästellen hevosiaan, joten todellisuudessa ei hirveätä taistoa ole ilmassa, mutta paperilla menee tiukaksi. Nieminen on saavuttanut loppuvuoden aikana Perttusta, jonka kesäkausi oli kovaa tulosta.
Kummaltakin kilpakumppanilta selvitettiin, mikä on arvio kaudesta 2022, mitä odotellaan vuodelta 2023 ja millaisia saumoja on lähipäivien starttaavilla valmennettavilla.
”Hyvin tyytyväinen olen kauteen, vaikka aina parempaa sitä koko ajan koitetaan”, Tapio Perttunen tuumaa.
”Nieminen meinaa kyllä ajaa kiinni meidät tilastoissa. Olen tietoinen tilanteesta, mutta eihän sitä sen takia ruveta ilmoitelemaan hevosia, että tuollaisessa tilastossa yhtäkkiä saataisi paremat lukemat. Isossa kuvassa koitetaan tietysti ajaa niin paljon rahaa sisään omistajille, kuin mahdollista, mutta nyt tehdään jo tavallaan 2023 töitä.”
”Ensi kaudelle mennessä onkin hyvä fiilis, kun on ehkä parempia varsoja uusissa ikäluokissa kuin koskaan tallissa. Kaksivuotiaaksi tulevissa lämminverisissä, joita on toistakymmentä, on lupaavia, mutta ei niistä koskaan tiedä tarkkaan, ennen kuin alkaa kilpailla. Suomenhevosissa kolmevuotiaaksi tulevia taas on neljä, ja nekin ovat lupaavia, samoin nelivuotiaaksi tulevat.”
”Voi olla, että Suven Sametti on edelleen tallin lippulaiva ensi kaudella, mutta kyllä tallissa on muitakin tosi lupaavia tapauksia. Toiveessa on, että talli jatkaa pärjäämistään ja että ravipäättäjät tekevät hyviä ratkaisuja, että edelleenkin saadaan pidettyä huipulla kunnon kilpailua yllä.”
Perttusen ja Niemisen vastaukset ovat kuin yhdestä suusta siinä mielessä, että kumpikin uskoo tallin varsojen menestyvän tulevilla kaudella ‒ ensi vuonnakin. Eroakin vastauksissa on.
”Pettymyshän tämä kausi on meille ollut”, Nieminen myöntää.
”Se kumpi on toinen tai kolmas tilastossa, ei muuta sitä miksikään. Kaksi kolmannesta vuodesta on painiskeltu erilaisten harmien kanssa, ja se näkyy tuloksissa. Nyt on vähän saatu pyörää pyörimään, mutta ensi vuodesta toivotaan selvästi tätä parempaa.”

”Ainekset onnistua ovat hyvät. Tallin kaksivuotiaissa ja kaksivuotiaiksi tulevissa on tosiaankin ainesta. Molempia on toistakymmentä. Tallin määrää on tiivistetty tarkoituksella, mutta tulevat pari-kolme vuotta vaikuttavat materiaalin kannalta hyvin mielenkiintoisilta.”
Mikä on Niemisen tallin paras sauma tästä maanantai-illasta keskiviikkoon?
”Kyllä ne varmaan Teivossa tiistaina ovat. Callela Ladybird (T5-2) on alkanut esittää sitä, mitä siltä odotettiinkin, ja sauma lienee aika hyvä. Silent Starlight (T5-3) on vahva varsa, joka voi pärjätäkin nelivuotiaana. Se jää tauolle tämän jälkeen, mutta tässä voisi kyllä onnistua. Contadora (T5-5) on myös mahdollinen, joskaan en tunne vastustajia. Nyt se varmaankin menee ravia, ja se alkoi sujua viimeksi paremmin, vaikka laukka tulikin.”
”Jokimaalla maanantaina Like Di Serafino ja Unforgettable Kemp (lähtö 4) saivat kehnot paikat ja on vaikea saada menestystä. Like Di Serafino on ehkä vähemmän riippuvainen juoksusta, mutta vaikeaa on.”
Entä Perttusen tallin lähipäivien startit?
”Tuliveera (Jokimaa, lähtö 8) on hyvä varsa, jolla onnistuminen ei liene kaukana. Se on toki varsa vielä. Callela Alfa (lähtö 3) on myös hyvä ja mahdollinen onnistuja. Lake’s Serafina (lähtö 4) ei pärjänne vielä, mutta jos saataisiin rahasija sillä, olisi hyvä.”
”Cash Maker (Vermo, T65-1) on kovassa lähdössä, mutta hyvä itsekin. Viimeksi jäi voimat talteen, ja kohta varmaan voitetaankin joku lähtö. Might Be Romeo (T65-6) on myös iskussa ja voi sekin pärjätä, jos juoksu onnistuu.”