• Vaillinaisella valmistautumisella hirmukyydit – ”Tietysti kauden avaus oli niin hurja, että jotain pitää tavoitella”

    Harri Sulku on enemmän kuin tyytyväinen Carun kauden aloitukseen.
    Tilaajalle
    Henri Bollström jatkaa Carun ohjaksissa Seinäjoella.
    Henri Bollström jatkaa Carun ohjaksissa Seinäjoella. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    6.5.202513:30
    Markku Lindström

    Ravikansan katseet kääntyvät tiistaina Seinäjoelle, missä Varsakunkun karsinnoissa nähdään todella hieno kattaus maamme viisivuotiaitten suomenhevosten parhaimmistoa.

    Moni pelaaja aloittaa T5-systeemin teon ruksimalla piikiksi Carun, joka oli kauden avauksessaan Porissa kolmas. Oriin suoritus oli kuitenkin aivan käsittämätön. Kahden laukan jälkeen Carulle kellotettiin viimeiset 1300 metriä aikaan 21,3. Viimeinen tonni meni vielä hieman kovempaa, vaikka loppukaarteessa hevonen oli jo neljännellä radalla.

    Valmentaja Harri Sulkun on helppo myöntää olevansa suoritukseen tyytyväinen.

    ”Ei voi muuta sanoa kuin että erinomainen kauden aloitus. Pitkä tauko ja valmistautumisen vaillinaisuus näkyi ylimääräisenä paineena. Ohjastaja (Henri Bollström) yritti alussa hevosta hillitä, niin Caru vastusti sitä kahden laukan verran. Sen jälkeen ori teki kaiken omasta halustaan”, Sulku kehuu.

    Porin suoritus tuntuu erityisen kovalta juuri sen vuoksi, ettei valmistautuminen mennyt Sulkun suunnitelmien mukaan.

    ”Me oltiin ennen Porin starttia suunnitelmasta myöhässä viikkotolkulla. Ei lopulta keretty tekemään kuin yksi rataharjoitus, kun harjoitusravitkin peruttiin kelin takia. Ehkä sen takia ori kävikin niin kuumana.”

    Harri Sulku on Carun kasvattaja, omistaja ja valmentaja.
    Harri Sulku on Carun kasvattaja, omistaja ja valmentaja. Kuva: Ville Toivonen

    Kuopiolaisen omistaja-valmentajan mukaan Caru on ollut nyt astutusten myötä treenin suhteen helpommalla.

    ”Hevonen on hypännyt pukilla, ja tammoja on odottamassa. Olen ollut ilahtunut tammanomistajien kiinnostuksesta. Hevoselle on tullut kovatasoisia tammoja ammattikasvattajilta, joten siinä mielessä olen positiivisesti yllättynyt.”

    Astutuskausi ei luonnollisesti ole kilpailemiselle parasta aikaa, ja Sulku tiedostaa tämän.

    ”Sen näkee sitten, miten tämä vaikuttaa radalla. Jos Varsakunkusta saadaan vaan finaalipaikka, niin heinäkuussa on sitten rauhallisempaa. Muutenkaan tälle kaudelle ei ole mitenkään erityisiä tavoitteita. Tietysti kauden avaus oli niin hurja, että jotain pitää tavoitella.”

    ”Ensi vuosikin mennään varmaan säästeliäästi, ja hevosta kehittäen.”

    Harri Sulku

    Jos vaillinaisella valmistautumisella kyyti on noin hurjaa, on varmaankin pakko puhua poikkeuksellisesta lahjakkuudesta. Sulku ei vastustele ajatusta, mutta korostaa koko ikäluokan olevan tasoltaan ennennäkemätön.

    ”Tämä on kokonaisuudessaan poikkeuksellinen ikäluokka. Carun lisäksi on esimerkiksi Weikko, Välkker, Alarik Huikea ja tammojen puolella Cimallus. Lisäksi on muutama tänä vuonna nouseva lahjakkuus. En ainakaan minä muista, milloin olisi ollut näin laaja ja kova ikäluokka.”

    Pitemmälle tulevaisuuteen Sulku katsoo maltillisena.

    ”Me ollaan Carun kanssa maltilla liikkeellä ja odotetaan nöyränä, että tämänhetkiset kovimmat hevoset alkavat eläköitymään. Jos ensi vuonna meinataan kilpailla, niin jossain vaiheessa on jo ajettava parhaita vastaan. Ensi vuosikin mennään varmaan säästeliäästi, ja hevosta kehittäen”, Sulku suunnittelee.

    Caru voitti viime kaudella Varsakunkun finaalin, Oulu Expressin, Pikkupelimannin ja Black Horse Cupin finaalin. Täydellä matkalla ori teki nelivuotiaiden Suomen ennätyksen 23,8.

    Lisää aiheesta
    • Carun ohjissa jatkaa tuttuun tyyliin Henri Bollström.

      Ravit | Ikäluokkatähti Caru Poriin maltillisin odotuksin

      Tilaajalle
    • Henri Bollströmin ajama Caru voitti Pikkupelimannin SE-tuloksella. Loppumetreillä laukanneesta Weikosta kuvaan ehtii turpa.

      Ravit | Caru teki mahdottomasta mahdollista: kaatoi Weikon ja Suomen ennätyksen

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle